UNTA?

Säkkituoli kahahtaa. Kaksi kikattelevaa valkopäätä painautuu sen uumeniin. Tönäisy, toinen, ja mummi istahtaa keskeen. Pienet päät hakeutuvat mummin olkapäille. Katseet terävöityvät, mummin silmät sumentaa jokin harso.

Pokemon.

Mummi kavahtaa hereille. Unta? Saavuttamatonta?

PEGASOS PUTOSI

Taivas repesi, 

Pegasos putosi - 

siivet katkesi. 

Ken korjaisi siivet Pegasoksen? 

Ken auttaisi liitoon uuteen sen? 

Ken parsisi taivaankannen? 

ISOHOO

Tänään muuten tsekkasin uuden liikuntakeskuksen, ISOHOOn. 

Siinä aiemmassa, LadyLinessä oli kyllä mukavaa, iloista ja hyrsyävää juuri sen samanikäisen porukan takia, joka siellä yhtä aikaa kokoontui, mutta tämä uusi on ihan pikkuisen lähempänä kotia. 

"Tärinäkonetta" IsoHoossa ei ole, vielä ainakaan ja sitä jäänen kaipaamaan LadyLinestä eniten. 

Se kun antoi laiskana päivänä liikettä ihan nuin vain nupikseen, riitti kun jaksoi seistä ja pidellä "kaiteista" kiinni.

No, tänään ei ollut laiska päivä, sillä juoksumaton ja kuntosalin kautta hakeuduin jumppasaliin, jossa Marjut, toinen liikuntakeskuksen yrittäjäpariskunnasta (suomussalmelaisia muuten molemmat) veti puolen tunnin voimaharjoitteluohjelman ja se viimeisteli sopivan liikuntapläjäykseni tälle päivälle. Huomenna testaan Warm Yogan ja perjantaina Humppajumpan.

KAENUULAESTA RUUVVINKEKSIJÄPORUKKOA?

Ihmeellisen epätodellinen tunne valtasi aamulla mielen. Olinkohan vahingossa jotenkin kvantannut talven yli, koska vaikutti siltä kuin olisin parhaillaan lukemassa mahtavaa aprillipilaa paikallisesta lehdestä.

Kainuuko muka köyhä, minun pieni rakas Kainuuni? Mitästä tyhjää! Ei se mikkää köyhä eikä kippeä ou, ei Kajjaani ainakaan, turhaan ne jotkut vanhusten ja lastenkin puolesta taistelevat tuppuroivat, näköjään, sillä jos kerran toiselta puolen moalimoa kannattaa tilata hyvänhintainen taideteos muutenkin ison tappelun takana olleeseen kylpylämonumenttiin, niin kyllä maar ne vanhuksetkin sun muut puutteenalaiset tarpeensa saavat runsain mitoin tyydytettyä. Vammitä? Muutenhan tässeioo mittää järkeä.

Eikö Kainuun kannatakaan tukea paikallisia ideoijia, ei sijoittaa kainuulaiseen taiteeseen, ei luottaa siihen, että maasta se pienikin ponnistaa? Voi itku!

Huippua tässä on vielä sekin, ettei niitä toisia ehdotuksia kukaan päässyt näkemäänkään, eivät niin kaupunkilaiset kuin eivät myöskään toiset ehdotuksensa jättäneet. No, nyt niitä kaikkia voi kuitenkin käydä vilkaisemassa kaupungintalon alakerran arkistossa.

Mut Kainuhun kansa, ah arpasi lyö, sillä kohtahan meillä on mahdollisuus pylläyttää nykyiset raadit ja heidän joukoissaan piilottelevat ruudinkeksijäneropatit ihan vaikka mihin pellepajaan takaisin, tai vaikkapa juuri sinne, missä se ruuti alun perin keksittiinkin.

En minä ilkeä tahdo olla, mutta niin usein olen surrut tämän Kainuuni retuuttamista toisesta älynväläyksestä toiseen, etten millään pysty pitämään sisälläni tätä epätoivon tunnetta, mielessäni pyöriviä loppumattomia kysymyksiä. Sillä vaikka muka parannuksia kuulemma tapahtuu koko ajan ja kaikkialla, niin miksi sitten pienet, vähäväkiset ihmiset kärsivät?

PÄRSÄMÖN SÄRKILLÄ

Särkkä järven ja lammen välissä

Neljältä jo valveilla. Voi hitsi, miten jaksan kävellä? Edessä odottaa noin kymmenen kilometrin erämaavaellus, joka suuntautuu vähän viimesyksyisestä Martinselkosen reissusta etelämpänä sijaitseville Pärsämön särkille. Kaikki muut patikoijat ovat nuorempia; minä vanha, vanhempi, vanhin? Pakko saada vielä ripaus unta, silti aamu tuntuu vetäisevän melkein heti kesäpaikan keittiöön (mitä uutta tässä valvomisessa muka?), eväät kasaan, kaakaot ja kahvit termospulloon. 

Aurinko suloilee. Särkkäsora väistyy sivummalle, onneksi löytyy polku, ettei heti takapuolen tuntumaa tarvitse rinteeseen ottaa. Aika hiljaista, minne linnut ovat kadonneet? Oi, tuolla oikeanpuoleisen järvimutkan aalloilla joutsenpari kyhnää kylki kyljessä. Elämänikuiset kumppanit. Jossakin mielen kaukaisimmassa loukossa särähtää haikeuden tumma sävel... Särkän vasemmanpuoleinen lampi on hiljaa, huokuu syksyn lepoa, virittäytyy ottamaan vastaan talven riisinheittoa.

Miesten äänet. Ne tavoittavat meidät, auto on siis viety päätepaikalle. Ja syysruska levittäytyy. Maassa, puissa. Vihreä koivu, vieressä punertava, keltainen, ihan punainen. Jestas.

Suo on ihana moninaisuudessaan; punaista, keltaista, ruskeaa. 

Karpaloita, hirven jälkiä, 

karhun raaputuksia, rikkoontuneita pitkospuita. 

Kotkanpesä, suojeltu

Kotkanpesä huimassa ylhäisyydessään saa kielenkantamme vaimenemaan, tosin eihän me luonnon keskellä paljonkaan jutella, puoliääneen huomautamme jostakin, pääasiahan on tuo ihmeiden luonto, jota olemme tulleet tarkastelemaan.

Särkänmaja

Matkan ainoan autiotuvan pihalla hyökkää vastaamme suurikokoinen metsästyskoira. Räksyttää, kiertää ympärillämme. Ei puraise kuitenkaan. Tuvassa majaileva asukas rientää hätiin, raahaa koiran sisälle. Sytytämme nuotion, kiehautamme kunnon nokipannukahvit, nuotiokahvit, savukahvit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Tuvan kaivo

Makkaroiden vuoro, kahvit on jo juotu

Kahvitauon jälkeen jatkamme, autoille on enää vain ripaus. Koira hyökkää jäljillemme, eivät ne jaksaneetkaan pitää sitä kytkettynä. Entä jos se katoaisi naapurimaan tummiin tiheikköihin? Polkuhan noudattelee vyöhykkeen rajaviivaa. Jos oikealle puolelle haksahtaisi, olisiko se loukkaus? Olisi kai. Kieli keskelle suuta siis.

No, levoton seuralaisemme räksyttää aikansa, kiertää eteemme, ei napsaise kuitenkaan ketään ja palaa sitten. Me pääsemme autoillemme, ajamme pois, laitamme tiskit ja muut tilpehöörit viikonloppujälkeiseen unohdukseen ja palaamme reissulla mukana olleiden sukulaisten namipäivällisen kautta kotiin. Unta ei odotella. Kiitos, ystävät!

Tutustuin hirvikärpäseenkin :)

EI MEITÄ IHMINEN NYT EROTTAA VOIS...

Ei meitä ihminen nyt erottaa vois, tämä päivä... Oi, miten romanttista... Rakasta, ihanaa.

Olipa romanttista tai ei, niin tunteet ne ovat jotka jylläävät. Jos et ole naapurin tuttu, lähikapakan versio tai läheisyyden kalteuttama, niin mitä ajattelet rakkaudesta?

Oletko sitä mieltä, että rakkaus tulee, kun sitä houkutellaan vai onko se pelkkää seksiä vaan? Vai oletko yhden naisen/miehen vain? Onko rakkaus läheisyyttä, toisen huomioimista, tunnustelemista, sisälle päästämistä? Meneekö raaka seksi siitä yli? Tallaako se jalkoihin pehmeän sylin, korvaan kuiskatun tunnustuksen, hipeilyn, silittelyn, joka parantaa? Antaa ja sallii, vaikka toinen ei jaksa?

Mutta MIKÄ on rakkautta? Onko se liian lähelle tulemista? Sisälle päästämistä? Antautumista? Lepäämistä? Olemista?

Oothan tässä vielä huomenna...

Erilainen postaus välillä. Osaa se vanhakin. Ihmetellä.

HM... NE ENTISET HYVÄT AJAT?

Syyskuun ensimmäinen, ennen muinoin koulunaloituspäivä. 

Oi, miten kauan siitä onkaan! Huoh.

Sain käydä muuten kuunteluoppilaanakin sitä edeltävänä vuotena muutaman päivän ajan. Sain viitata, vastata ja lukeakin tunnilla opettajan lainaamasta aapisesta. Minähän osasin, olinhan oppinut lukemaan jo ikuisuuksia sitten. (Kainuun Sanomista opettelin ihan ite. Se oli ensimmäinen aapiseni.) Aah, miten mahtava tunne se olikaan! Olin ISO!

Kouluhan alkoi niinä entisinä hyvinä aikoina syyskuun ensimmäisenä, lauantaisinkin oli oppitunteja, asuttiin asuntolassa heti ekapäivästä lähtien (mikä ikävä kotiin!!!). Yks lomapäivä oli kuukaudessa, kuukausiloma nimeltään siis ja yleensä se oli maanantai. Myös jonkinlaista pehmyttä laskua kai jossain määrin lie ollut sekin, että ekaluokalla olivat maanantait vapaat. Sitä vain en muista, olivatko ne koko lukuvuoden vai vain syyslukukauden...

Nykyisen syysloman paikalla oli potunnostoloma ja joululomaa kesti kokonaista kolme viikkoa, mikä pisti äidin joskus haikailemaan loman loppumista, sillä kolme kolmen vuoden sisään syntynyttä epeliä taisi olla aikamoinen keitos pirtin ja yhden kamarin mökissä. 

Eikä älytty ees nikotella; niin vain oli.