lauantai 29. syyskuuta 2012

HYLKIÖ, RAUNIO, ZOMBI

"Aamulla Una käy apteekissa, pakkaa vähän vaatetta kassiin, ajaa asemalle autollaan ja soittaa Hurmalle, kysyy, hakeeko tämä sen pois, jos se jää aseman parkkiin. Junaa odottaessaan hän katselee parkkipaikalle pakahtunein mielin ja jähmettynein kasvoin. Hän näkee miehensä ajavan hitaasti ohi,
tarkistaen, missä auto on.
Unan sydän sykkii hitaasti kantapäissä, aivot eivät ajattele, silmät eivät näe, hän on vain -
hylkiö, raunio, pelkkä zombi.
Sisar on asemalla vastassa. Hänen ilmeensä on äärettömän huolestunut ja he ajavat hänen kotiinsa hiljaisuuden vallitessa. Perillä hän tarkistaa Unan päälaen.
- Siellä on avohaavoja. Sinun on mentävä lääkäriin! Ties mitä tulehduksia noihin tulee ja aivotärähdyskin lienee sellaisen tällin jälkeen.
Mutta eihän Una minnekään vieraassa paikassa osaa! Ja jos menisikin, niin lääkäri ilmoittaisi poliisille
ja huitaisijan eläke ja koko tulevaisuus olisi vaarassa.
Sisar pudistaa päätään ja rupeaa desinfioimaan haavoja.
Kun Una kertoo tästä ratkaisustaan Hurmalle puhelimessa, se kiittelee siitä - on kiitollinen pelastumisestaan, vähät välittää vaimonsa voinnista! Mutta milloinpa tuo olisi välittänytkään?
Myöhemmin Una tarvitsee kampaajaa. Tämä kauhistelee jälkiä päälaessa eikä suostu laittamaan siihen mitään aineita.
Kun Hurman sisar myöhemmin soittaa Unan siskolle, hän väittää Unan itse aiheuttaneen haavat päälaelleen!
Mikä julmuus noissa sisaruksissa on piillytkään!"



perjantai 28. syyskuuta 2012

SAAT LÄHTEÄ TÄSTÄ TALOSTA

"Kotona Una purkaa kasseja makuuhuoneessa Hurman istuessa olohuoneen sohvalla.
- Saat lähteä tästä talosta. Jos sinä et lähde, niin minä lähden. Pelkään, mitä sulle teen vielä, jos jäät.
Selvä, tietysti Una lähtee, onhan hän eläkkeellä ja Hurma vielä muutaman kuukauden töissä.
Kun kerran käsketään, niin miksi jäädä? Ei Una uskaltaisikaan.
- Saanko olla huomiseen, niin että voin hakea apteekista lääkkeet? hän kysyy ja saa armollisesti luvan.
- Älä vain lähde omalla autolla tuossa mielentilassa, Hurma lisää.
Oho, se on kuitenkin vielä huolissaan mielentilastani! välähtää Unan mielessä, muttei sano mitään,
eikä hän toki autolla lähtisikään, sillä nyt on päästävä mahdollisimman kauas.
Mieleenkään ei tule mennä lääkäriin, sillä jos hän menisi ja tämä näkisi haavat päälaella sekä lähes koko selän peittävän mustelman, hänen velvollisuutensa olisi kai ilmoittaa poliisille ja silloin Hurman eläkkeelle pääsy virassa ollen tyssäisi siihen.
Ei Una mitenkään voisi tehdä niin lopullisesti pahoin rakkaalle ihmiselle, olkoonpa tämä nyt sitten vaikka
kuinka hänen pahoinpitelijänsä."


torstai 27. syyskuuta 2012

MAHTAVA LÄHTÖ

"Aamulla kokoillaan tavaroita vaisuina. Una saa puhelimensakin takaisin.
Hurman sisko ajaa toista autoa ja avokki toista. Una istuu takapenkillä. Avokki huomauttaa hänelle, että kyllä hän on kuullut, miten tämä puhuu miehelleen välillä. Totta kai hän on kuullut, kun Unan sietokyky ylittyy ja hän haluaa purkaa vankilan seiniä ohuemmiksi, joskus.
"Voi jospa tietäisit kaikki ne pahoinpitelyt, joita tämä halon heiluttaja on tehnyt - lattialle sängystä potkimiset, mökin portaita sateeseen potkimisen ja niin monet muutkin jutut", hän parahtaa mielessään, mutta piilottaa sanat, kertoo sen sijaan pärjäävänsä aivan hyvin ilman avokin psykologisointiakin. Se on tietenkin väärin kommentoitu, ja kaikki siis todellakin on Unan syytä?
Hurman sisko keittää maitopottua ja Una koettaa lusikoida sitä jonkin verran. Kurkussa on kuitenkin este eikä mikään nielaudu. Kotiin lähtiessä sisko halaa ja kertoo, että heille saa tulla, jos tästä nyt avioero tulee. Ilmeisesti se tulee, onhan Hurma sen jo heille kertonut. Avokki ei sano mitään, katsoo vaan huoneen perältä loukkaantuneen näköisenä. Voi miten mahtava lähtö onkaan!
Pihalla Hurma sanoo, ettei ota Unaa kyytiin. Silloin tämä saa vihdoinkin ryhtiä, hieman.
- Otat, koska et antanut minun tulla omalla autollani, hän toteaa ja istahtaa takapenkille."


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

IHAN ASIASTAKO?

"Ambulanssia ei siis tilata eikä poliisia. Mitä ne lapsetkin sanoisivat, jos Una tekisi kuten pitäisi, saattaisi pahantekijän vastuuseen? Veisi heiltä isän pois, sallisi häpeän lankeavan heidänkin ylleen…
Ei, mahdotonta!
Hän siirtyy sisälle, istuu huumaantuneena nojatuolissa ja antaa ajan ryöpytä ylitseen; ei pysty vielä sulattamaan raakaa todellisuutta. Toiset eivät puhu asiasta, Hurman siskohan oli sisällä, joten vain avokki näki kaiken eikä hänkään mainitse sitä. Vaikuttaa siltä kuin kaikki olisi Unan syytä!
Ihan asiastako hän sai siis halosta päähänsä?
Ne sulkeutuvat vinttihuoneeseen kolmisin. Una istuu yksin alhaalla ja päättää sitten, että hänelläkin on oikeuksia. Vähäisiä, mutta joitakin sentään. Niinpä hän nousee portaat ja avaa vinttihuoneen oven.
Keskustelu lakkaa ja Hurma on ihan sennäköinen, että on kertonut juuri siskolleen ja tämän avokille,
miten se on jättämässä Unan, koska sitä odottaa ihanampi syli, kiehtova työkaveri, jonka luota oli jo monet kerrat palannut Unan viereen, teeskennellen, tähän katsomatta, kuvitellen, ettei Una tietäisi…
No, Una sieppaa viinilöntin ja palaa alas. Puhukoot ja suunnitelkoot nyt, entiseen ei ole paluuta. Kaikki on romahtanut, sillä onko rakkautta se, että toisen pahoinpitelee noin julmasti?
Hän ei saa kuitenkaan kurkustaan mitään alas ja menee nukkumaan.
Hurmahenki kömpii viereen myöhemmin.
Avokki lojuu olohuoneen sängyllä puoleen yöhön, pitää vahtia."


tiistai 25. syyskuuta 2012

MAHDOTON OIVALLUS

"Avokki puuhastelee kuistilla ja ynähtää jotakin.
Kun ovi avautuu, Una ei suinkaan saa puhelintaan takaisin - se on takavarikoitu, sen sijaan hän saa mielettömän raivon vallassa riehuvan Hurman kimppuunsa, mutta hyökkäykset kilpistyvät juuri niiden ainaistulijoiden, kolhoosiväen, ansiosta. He muodostavat muurin heidän väliinsä.
Una ei ymmärrä, mikä tässä nyt olisi sellaista, mi ei sovi joukkoon.
Mikä oikeasti on väärin? Mitä niin hirvittävää hän on tehnyt, että siitä pitää rangaista näin hurjalla tavalla?
Tyhjennetty anispullo sinkoutuu Unan päähän - onneksi se on muovia – solvaukset ja tuhon enteet lentelevät, täyttävät koko asuinhuoneen ja kietoutuvat hänen ympärilleen. Hän ei pysty puhumaan; miehen raivo mykistää, halvaannuttaa kielen ja mielen ja hän on pehmeää, sulaa laavaa istahtaessaan vapisevin jäsenin läheiseen nojatuoliin.
Nyt tarvitaan vahvistusta! Hän ottaa mukinsa ja siirtyy portaille. Siellä on viinilöntti, ja hän kumartuu tiruuttamaan siitä loroa...
Äkkiä hän makaa maassa selällään, huumaantuneena, avokin ääni korvissaan: - Hurma, ei noin tehdä!
Hän avaa silmänsä. - Tilataanko ambulanssi? avokki kysyy.
Una nousee varovasti istumaan, katsoo huitaisijaa ja näkee sen vasemmassa kädessä pyöreän halon ja oikeassa viinilöntin.
Mahdoton oivallus ryöhältää hänen mieleensä. Ei voi olla totta – hänen miehensä, rakastettunsa, oli lyönyt häntä halolla päähän!
Una pudistaa päätään. Mielessä risteilevät käsityskyvyn ylittävät ajatukset...
Ei, huitaisijan tulevaisuus vaarantuu.
Jospa tästäkin jotenkin selvitään?"



maanantai 24. syyskuuta 2012

KELLE SINÄ SOITAT?

"Kesäpaikan sauna tupruaa. Aurinko säteilee taivaan sinessä ja lämmin tuulonen pyyhkäisee aika ajoin lempeästi kiikussa keinahtelevien ylitse. Una istuu Hurman käsi hartioillaan, nojaa siihen. On rauhaisaa niin, ja tyyntä.
Voimistuva hurina havahduttaa heidät unelmistaan ja kohta tuttu auto hurahtaa pihaan.
- Eikö nuokaan perkeleet pysy yhtään yötä poissa? kuuluu viereltä.
Ei auta, on noustava ja seurusteltava.
Seuraava päiväkin on aurinkoinen, tuuleton. Una katselee ulos ja miettii työstämäänsä runokirjaa, jonka julkaisemisesta pitäisi saada puhua jonkun kanssa, kun näitä läsnä olevia ei kiinnosta. Niinpä hän sieppaa sangon ja suuntaa lammelle.
Aikomustakaan ei ole marjastaa, sillä hän haluaa vain metsän rauhaan, kuuntelemaan puiden huminaa ja lintujen laulua. Hän läpsähtää kannolle istumaan, sillä jalkaan koskee. Äkkiä hän hoksaa haluavansa kuulla runojen miespuoliselta arvostelijalta, mitä mieltä tämä on niistä. Niinpä hän soittaa, nauraa ja höpöttää, tapansa mukaan.
Äkkiä takaa kuuluu karjaisu. - Kelle sinä soitat?
Una hätääntyy, muistossa heiluu päästä kantaminen ja huoneen poikki nakkaaminen.
- Siskolle, on pakko väittää, sillä vieraille miehille ei puhuta!
Kohta hän lentää selälleen paksun juuren päälle, puhelin ryöstetään kädestä, samoin pikku eväsminttupullo, ja ryöstäjä pinkaisee karkuun.
Una kohottautuu, tunnustelee... Onneksi luita ei kai rikkoontunut - säntää sitten perään, sillä puhelinsalaisuuden tulisi olla pyhä, vaikkei sillä koskaan ennenkään ole ollut Hurmalle merkitystä.
Ryöstäjä on kuitenkin saanut etumatkaa ja sulkeutunut lukkojen taakse. "



torstai 20. syyskuuta 2012

PEGASOS PUTOSI

Taivas repesi, 
Pegasos putosi - 

Ken korjaisi siivet Pegasoksen? 
Ken auttaisi liitoon uuteen sen? 
Ken parsisi taivaankannen? 


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

ISOHOO

Tänään muuten tsekkasin uuden liikuntakeskuksen, ISOHOOn. 
Siinä aiemmassa, LadyLinessä oli kyllä mukavaa, iloista ja hyrsyävää juuri sen samanikäisen porukan takia, joka siellä yhtä aikaa kokoontui, mutta tämä uusi on ihan pikkuisen lähempänä kotia. 
"Tärinäkonetta" IsoHoossa ei ole, vielä ainakaan ja sitä jäänen kaipaamaan LadyLinestä eniten. 
Se kun antoi laiskana päivänä liikettä ihan nuin vain nupikseen, riitti kun jaksoi seistä ja pidellä "kaiteista" kiinni.

No, tänään ei ollut laiska päivä, sillä juoksumaton ja kuntosalin kautta hakeuduin jumppasaliin, jossa Marjut, toinen liikuntakeskuksen yrittäjäpariskunnasta (suomussalmelaisia muuten molemmat) veti puolen tunnin voimaharjoitteluohjelman ja se viimeisteli sopivan liikuntapläjäykseni tälle päivälle. Huomenna testaan Warm Yogan ja perjantaina Humppajumpan.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

KAENUULAESTA RUUVVINKEKSIJÄPORUKKOA?

Ihmeellisen epätodellinen tunne valtasi aamulla mielen. Olinkohan vahingossa jotenkin kvantannut talven yli, koska vaikutti siltä kuin olisin parhaillaan lukemassa mahtavaa aprillipilaa paikallisesta lehdestä.

Kainuuko muka köyhä, minun pieni rakas Kainuuni? Mitästä tyhjää! Ei se mikkää köyhä eikä kippeä ou, ei Kajjaani ainakaan, turhaan ne jotkut vanhusten ja lastenkin puolesta taistelevat tuppuroivat, näköjään, sillä jos kerran toiselta puolen moalimoa kannattaa tilata hyvänhintainen taideteos muutenkin ison tappelun takana olleeseen kylpylämonumenttiin, niin kyllä maar ne vanhuksetkin sun muut puutteenalaiset tarpeensa saavat runsain mitoin tyydytettyä. Vammitä? Muutenhan tässeioo mittää järkeä.

Eikö Kainuun kannatakaan tukea paikallisia ideoijia, ei sijoittaa kainuulaiseen taiteeseen, ei luottaa siihen, että maasta se pienikin ponnistaa? Voi itku!

Huippua tässä on vielä sekin, ettei niitä toisia ehdotuksia kukaan päässyt näkemäänkään, eivät niin kaupunkilaiset kuin eivät myöskään toiset ehdotuksensa jättäneet. No, nyt niitä kaikkia voi kuitenkin käydä vilkaisemassa kaupungintalon alakerran arkistossa.

Mut Kainuhun kansa, ah arpasi lyö, sillä kohtahan meillä on mahdollisuus pylläyttää nykyiset raadit ja heidän joukoissaan piilottelevat ruudinkeksijäneropatit ihan vaikka mihin pellepajaan takaisin, tai vaikkapa juuri sinne, missä se ruuti alun perin keksittiinkin.

En minä ilkeä tahdo olla, mutta niin usein olen surrut tämän Kainuuni retuuttamista toisesta älynväläyksestä toiseen, etten millään pysty pitämään sisälläni tätä epätoivon tunnetta, mielessäni pyöriviä loppumattomia kysymyksiä. Sillä vaikka muka parannuksia kuulemma tapahtuu koko ajan ja kaikkialla, niin miksi sitten pienet, vähäväkiset ihmiset kärsivät?

maanantai 10. syyskuuta 2012

PÄRSÄMÖN SÄRKILLÄ

Särkkä järven ja lammen välissä
Neljältä jo valveilla. Voi hitsi, miten jaksan kävellä? Edessä odottaa noin kymmenen kilometrin erämaavaellus, joka suuntautuu vähän viimesyksyisestä Martinselkosen reissusta etelämpänä sijaitseville Pärsämön särkille. Kaikki muut patikoijat ovat nuorempia; minä vanha, vanhempi, vanhin? Pakko saada vielä ripaus unta, silti aamu tuntuu vetäisevän melkein heti kesäpaikan keittiöön (mitä uutta tässä valvomisessa muka?), eväät kasaan, kaakaot ja kahvit termospulloon. 

Aurinko suloilee. Särkkäsora väistyy sivummalle, onneksi löytyy polku, ettei heti takapuolen tuntumaa tarvitse rinteeseen ottaa. Aika hiljaista, minne linnut ovat kadonneet? Oi, tuolla oikeanpuoleisen järvimutkan aalloilla joutsenpari kyhnää kylki kyljessä. Elämänikuiset kumppanit. Jossakin mielen kaukaisimmassa loukossa särähtää haikeuden tumma sävel... Särkän vasemmanpuoleinen lampi on hiljaa, huokuu syksyn lepoa, virittäytyy ottamaan vastaan talven riisinheittoa.


Miesten äänet. Ne tavoittavat meidät, auto on siis viety päätepaikalle. Ja syysruska levittäytyy. Maassa, puissa. Vihreä koivu, vieressä punertava, keltainen, ihan punainen. Jestas.



Suo on ihana moninaisuudessaan; punaista, keltaista, ruskeaa. 
Karpaloita, hirven jälkiä, 
karhun raaputuksia, rikkoontuneita pitkospuita. 


Kotkanpesä, suojeltu
Kotkanpesä huimassa ylhäisyydessään saa kielenkantamme vaimenemaan, tosin eihän me luonnon keskellä paljonkaan jutella, puoliääneen huomautamme jostakin, pääasiahan on tuo ihmeiden luonto, jota olemme tulleet tarkastelemaan.


Särkänmaja
Matkan ainoan autiotuvan pihalla hyökkää vastaamme suurikokoinen metsästyskoira. Räksyttää, kiertää ympärillämme. Ei puraise kuitenkaan. Tuvassa majaileva asukas rientää hätiin, raahaa koiran sisälle. Sytytämme nuotion, kiehautamme kunnon nokipannukahvit, nuotiokahvit, savukahvit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.


Tuvan kaivo
Makkaroiden vuoro, kahvit on jo juotu

Kahvitauon jälkeen jatkamme, autoille on enää vain ripaus. Koira hyökkää jäljillemme, eivät ne jaksaneetkaan pitää sitä kytkettynä. Entä jos se katoaisi naapurimaan tummiin tiheikköihin? Polkuhan noudattelee vyöhykkeen rajaviivaa. Jos oikealle puolelle haksahtaisi, olisiko se loukkaus? Olisi kai. Kieli keskelle suuta siis.

No, levoton seuralaisemme räksyttää aikansa, kiertää eteemme, ei napsaise kuitenkaan ketään ja palaa sitten. Me pääsemme autoillemme, ajamme pois, laitamme tiskit ja muut tilpehöörit viikonloppujälkeiseen unohdukseen ja palaamme reissulla mukana olleiden sukulaisten namipäivällisen kautta kotiin. Unta ei odotella. Kiitos, ystävät!

Tutustuin hirvikärpäseenkin :)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

EI MEITÄ IHMINEN NYT EROTTAA VOIS...

Ei meitä ihminen nyt erottaa vois, tämä päivä... Oi, miten romanttista... Rakasta, ihanaa.

Olipa romanttista tai ei, niin tunteet ne ovat jotka jylläävät. Jos et ole naapurin tuttu, lähikapakan versio tai läheisyyden kalteuttama, niin mitä ajattelet rakkaudesta?

Oletko sitä mieltä, että rakkaus tulee, kun sitä houkutellaan vai onko se pelkkää seksiä vaan? Vai oletko yhden naisen/miehen vain? Onko rakkaus läheisyyttä, toisen huomioimista, tunnustelemista, sisälle päästämistä? Meneekö raaka seksi siitä yli? Tallaako se jalkoihin pehmeän sylin, korvaan kuiskatun tunnustuksen, hipeilyn, silittelyn, joka parantaa? Antaa ja sallii, vaikka toinen ei jaksa?

Mutta MIKÄ on rakkautta? Onko se liian lähelle tulemista? Sisälle päästämistä? Antautumista? Lepäämistä? Olemista?

Oothan tässä vielä huomenna...

Erilainen postaus välillä. Osaa se vanhakin. Ihmetellä.


lauantai 1. syyskuuta 2012

HM... NE ENTISET HYVÄT AJAT?

Syyskuun ensimmäinen, ennen muinoin koulunaloituspäivä. 
Oi, miten kauan siitä onkaan! Huoh.

Sain käydä muuten kuunteluoppilaanakin sitä edeltävänä vuotena muutaman päivän ajan. Sain viitata, vastata ja lukeakin tunnilla opettajan lainaamasta aapisesta. Minähän osasin, olinhan oppinut lukemaan jo ikuisuuksia sitten. (Kainuun Sanomista opettelin ihan ite. Se oli ensimmäinen aapiseni.) Aah, miten mahtava tunne se olikaan! Olin ISO!

Kouluhan alkoi niinä entisinä hyvinä aikoina syyskuun ensimmäisenä, lauantaisinkin oli oppitunteja, asuttiin asuntolassa heti ekapäivästä lähtien (mikä ikävä kotiin!!!). Yks lomapäivä oli kuukaudessa, kuukausiloma nimeltään siis ja yleensä se oli maanantai. Myös jonkinlaista pehmyttä laskua kai jossain määrin lie ollut sekin, että ekaluokalla olivat maanantait vapaat. Sitä vain en muista, olivatko ne koko lukuvuoden vai vain syyslukukauden...

Nykyisen syysloman paikalla oli potunnostoloma ja joululomaa kesti kokonaista kolme viikkoa, mikä pisti äidin joskus haikailemaan loman loppumista, sillä kolme kolmen vuoden sisään syntynyttä epeliä taisi olla aikamoinen keitos pirtin ja yhden kamarin mökissä. 

Eikä älytty ees nikotella; niin vain oli. 

LUETUIMMAT