torstai 9. huhtikuuta 2015

VOIKO KALLIIMPAA AARRETTA ELÄMÄ ANTAA...

(kuva: Tiina Huttu)

Voiko kalliimpaa aarretta
Elämä antaa
kuin suloisen nyytin
käsivarsille kantaa?
Mi tuhisee, itkee
ja aivastaa…

Voiko hellyydestä
värisevää sydäntä
mikään muu
kohottaa
niin lähelle Taivasta?


Liputuspäivä. Kuulemma joku Mikaelkin on syntynyt tänään, mutten tietenkään usko, että ne yksistään hänelle liputtavat; täyttäähän ensimmäinen lapsenlapsistani tänään tasan kymmenen vuotta. Toinen Peppinjasta

Muistan vieläkin tarkalleen, missä syntymästä kuulin. 
Oltiin maalla, seisoin keittiössä hellan ja oven välimaastossa ja kun sain tiedon, niin sydän jotenkin kummallisella tavalla täyttyi - tuntui kuin se pakahtuisi onnesta.
Siitä pirskahteli säkeniä pitkin maita ja mantuja, taivaisiin asti.
Itkin ja nauroin. Ja tanssin.
(kuva: Tiina Huttu)
Halasin kaikkia ja kaikkea, koko maailmaa..., mi pyörähti päälaelleen, eikä mikään ollut enää tärkeämpää kuin tämä vastasyntynyt.








sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

OSA-AIKALAPSOSET

Aamulla varhain, kuuden maissa, katselin televisiosta Thorleif Johanssonin käsikirjoittaman dokumentin Kreikan Pátmos-saaren pääsiäisestä. Uteliaana tähystin ihmisjoukkoa, josko silmiini osuisi entinen oppilaani, virkeä, iloinen ja sosiaalinen poika, jonka tiedän ainakin aikoinaan menneen
saarelle munkkikokelaaksi. Tietenkään en löytänyt, onhan noin parikymmentä vuotta tehnyt tehtävänsä ulkonäköönkin, mutta tuntui  mukavalta ajatella, että eräänlaisen yhteyden kuitenkin häneen tällä tavalla sain; katselinhan hänen kanssaan ainakin samoja maisemia. 



Silloin tällöin ajatukset karkaavat entisiin oppilaisiini, mikä onkin tietysti normaalia, muuttivathan he kaikki aikoinaan asumaan sydämeeni, Pohdin, mitähän heidän itse kunkin maailmaan tänään kuuluu. Niinpä onkin tosi kivaa se, kun he maailmalla pyöriessään tunnistavat minut ja uskaltautuvat juttusille. Ovathan he olleet osa-aikalapsosiani joskus.   

LUETUIMMAT