keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

VOI LUOJA, ÄLÄ VAIN OTA MINUA VIELÄ POIS!

Ihmeellistä. Se nimittäin, kun katsoo tavallisia perheitä. Kumpikin puoliskoista kun saa viettää aikaa omien ystäviensä kanssa, nauraa suu auki, halata, olla kaveri jopa toisenkin sukupuolen kanssa. Ja kuskata yhdessä, vuorotellen, lapsiaan, seistä kentän laidalla kannustamassa.

Ihmetyttää, onko tämä todellista elämää. Voiko olla, koska en minä sitä tunnista. Vieraita saa tietysti kätellä, mutta nauraminen ja hulluttelu, halaaminenkin – nou nou nou, mahdotonta!

Noin ennen. Nyt osaan vain ihmetellä ja ihastella uutta elämää, johon silmäni ovat auenneet ja suunnaton huojennus on astunut sieluuni. Siis näinkin voi elää? Vapauttakin on olemassa? Ja se on kuulemma ihan normaalia!

Oi Luoja, älä vain ota minua vielä pois! Rakkaus, sopeutuminen ja hyväksyminen. Kiitos.

LUETUIMMAT