tiistai 7. heinäkuuta 2009

TERVETULOA, PEPPINJA!

Mummi oli nostelemassa karjalanpiirakoita pöydälle, kun hän kuuli auton kaartavan pihaan. Hän meni ovelle. Kun se aukesi, takana seisoi malttamaton Peppinja.

Peppi kohotti molemmat kätensä: - Mummi!

- Moi, nelivuotias! mummi huudahti ja halasi. Peppi jatkoi sisälle ja Pinja käveli vuorostaan mummin syliin.

- Ja moi, kohta kolmivuotias! mummi kuiskasi ja rutisti.

- Ja tässä kolmikymmennelivuotias, naurahti tytär astellessaan lasten jälkeen tervetulohalaukseen. Vävy oli ulkomailla ja tulisi seuraavalla viikolla. Hän jäi ilman halia. Silmänisku Ukki sen sijaan ei jäänyt. - Moi sinäkin, kuusikymppinen, nauroi mummi tämän tullessa viimeisenä laukkujen kanssa.

- Mummi, auta mun kengät pois, Peppi pyysi ja tottahan mummi sen teki.

Pinjan jalkineet riisui äiti ja tyttö selitti: - Äiti osti mulle ihan uudet kengät.

- Niinkö? äiti ihmetteli ja mumminkin mielestä kengät näyttivät ihan Pepin vanhoilta, mutta jos ne lapselle olivat uudet, niin sitten olivat.

Parivaljakko syöksyi tuttujen lelujen kimppuun ja kiikutti sitten punaiset pikkutuolit telkkarin eteen vierekkäin. Siinä ne odottaisivat hetkiä, jolloin Nalle Puh ja kumppanit ilmestyisivät ruudulle. Yhden DVD:n oli Pinja viimeksi koirana ollessaan tuhonnut hampaillaan, mutta olihan niitä mummilla onneksi takanaan muitakin.

- Onko sulla meille yllätystä? Peppi kysyi mummilta. Tämä ei heti muistanut, oliko, vaikka tavallisestihan hän sellaisen oli aina järjestänyt. Aikansa mietittyään hän sitten lupasi, että jos huomenissa katsotaan tarkemmin, niin jotain saattaisi löytyäkin. Hän ei vain pystynyt muistamaan, mitä kaikkea olikaan pitkin vuotta kerännyt kaappeihinsa lapsia silmällä pitäen.

Matka oli mennyt hienosti, kaikki olivat huolehtineet omista matkalaukuistaan, leikkivaunussa oli leikitty ja kiipeilty, niin kyllä myös ravintolavaunussakin… Pinja oli nukkunut vähän aikaa äitinsä käsivarsilla ja hetken Pepinkin sylissä. Leveä hymy Olipa vaunusta löytynyt uusia ystäviäkin, joiden kanssa oli vaihdettu osoitteita, asuivat kuulemma samoilla kotitanhuvilla.

Ukki kiikutti lapset ennen iltapalaa pesulle ja pikkupurtavan jälkeen Peppinja suoriutui itsenäisesti yöpyjamiinsa. Peppi asettautui kirjan kanssa ukin ja mummin keskeen ja Pinja äitinsä kanssa toiseen huoneeseen. Tosin Pinjakin haikaili tuokion ukin ja mummin sänkyyn, mutta suostui sitten muuhun ratkaisuun.

Ukki luki iltasatua hetken ja sitten Peppi köllähti kyljelleen, sulki silmänsä ja oli unessa. Toisestakaan huoneesta ei kuulunut hisahdustakaan. Olihan takana pitkä junamatka ja kellokin lähenteli jo puoltayötä.

2 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

Ihana mummola kertomus. Lapset tuovat elävyyttä arkeen ja pyhään ja ovat niin aitoja.

Sylviira kirjoitti...

Niin, noita aikoja on joskus niin ikävä, että sieluun koskee...

LUETUIMMAT