sunnuntai 3. elokuuta 2008

PUNAVALOROHKELIKKO

Juu, ihan oikein näitte! Tämä tyttö se kävellä hemputteli tien yli ihan tuosta vaan, vaikka punasta eessä heiluttivat. Tai siltä se ainakin lumisateen keskellä näytti, tiekin oli vähän semmosta plaatua, että meinasi koatoa kupsaottoa van ei tuo sentään koatanu.
Kerran ainakin olen siis uskaltautunut moiseen huimapäisyyteen, vaikka kun tarkemmin ajatellaan, se kertahan olisi saattanut jäädäkin sitten viimeiseksi...

Vasta illalla valutan tyynyn suojissa lattialle salaisuuden, ettei mailla halmeilla näkynyt ristinsielua jos ei niin ristitöntäkään, mutta senhän minä tietysti sullon visusti piiloon patjan alle, ettei sädekehä himmenisi... Enkeli

Näinkin hölmöjä minun pääni ympärillä joskus pörräilee. Mahtanenko olla jo niin syrjääntynyt tavallisesta elämästä, että tuollaisiin tulen edes huomiota kiinnittäneeksikään? Tai lieköön noita sen viisaampia ajatuksia ikinä nupissani seilannutkaan? Yksinkertainen mikä yksinkertainen, sääntöjen ja sidonnaisuuksien orja.

Tosiasiahan on kuitenkin se, etten kaikkialla vaanivien lasten takia yleensä milloinkaan tee tuollaista, mene päin punaisia siis, etten antaisi heille väärää viestiä. Säännöthän on tehty meidän kaikkien turvaksi ja noudatettaviksi, ei suinkaan rikottaviksi. Eikö niin?


perjantai 13. kesäkuuta 2008

KESÄMEKKO

Mulla on muuten kesämekko, mukamas... mustapohjainen ja valkokukkainen. Lyhythihainenkin tietty. MUTTA kun se porottaa minua sisältäpäin niin, että valun vettä aina kun sen päälleni haalin. Ja tottahan minä nyt kesämekon haalin.

Laihdunko? Kun hikoilen kaiket päivät? Arvatkaa vaan! Yksin kotona heitän tietenkin sen lepikkoon, no, lähes, lähimpään tuoliin kuitenkin ja rilluttelen kotona ihan issessein, pikkusellaisissa. Elämäntoveria en tietenkään kehtaa rassata kaikilla heilahtelevilla ominaisuuksillani ja vetäisen mekkolin päälleni heti kun pihakiveys rasahtaa.

Ja kiehutan itseäni, tyhmä ämmyli, kiehutan kuitenkin itsepäisesti: onhan tässä nyt pakko kokeilla, kumpi voiton vie, yksi hengittämätön mekko vai hengittävä gekko!

Vähitellen, kesän soman hiipuessa, iän kaiken karttuessa ja väen vanhaks varttuessa, valun hitaasti, kallistun ja kallistun; luovun mekosta, laitan sen kierrätykseen ja palaan omaksi itsekseni taas, vilukissaksi. Silloin sentään on mahdollisuus lisätä vaatetta tarvitessaan, päin vastoin kuin nyt, jolloin mitään ei ole tehtävissä; lattiakin kun hikoilee samaan tahtiin kanssani!

LUETUIMMAT