perjantai 30. maaliskuuta 2012

KIRJEET, JOTKA TUULEEN KIRJOITIN

Ta daa, siinä se nyt on, minun nettirakkaudesta kertova proosarunoelmani!

Joku jo kerkesi kysyä, kenelle ne runot olen kirjoittanut, väitti, että täytyyhän minulla olla joku erityinen...

Vastasin, että totta kai, onhan minulla. Hän, joka on ollut yli neljäkymmentä vuotta jo. Hän, ainut maailmassa.

Eivätkä ne tunteet mihinkään ole kadonneet... Ja kun omistaa vielä loputtoman mielikuvituksen, jolle ei irti päästettäessä ole mitään rajaa, niin...

Muutamien viikkojen päästä kirja on kaupoista kyseltävissä, myös nettisellaisista ja jonkin ajan kuluttua se ilmestyy myös e-kirjana.


maanantai 26. maaliskuuta 2012

KARRELLA


Kuuma tuuli huuhtelee
mieleni aavikkoa.
Särkyneet jäljet
hiekanjyvästen alla -
karrelle palaneiden 
sydänten
viimeinen uni.


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

TIKITIKITIKIT

Toissapäivänä oli määrä poistaa tikit masusta. Netissä tarjottua terveyskeskuksen puhelinta ei oltu päivitetty, mutta monien soittojen jälkeen sain vihdoinkin oikean numeron päivystävälle sairaanhoitajalle. Ikävä kyllä en päässyt läpi vaikka kuinka yritin ja yritin. Niinpä oli lähdettävä paikan päälle tiedustelemaan, josko joku ne ompeleet ratkoisi. Jossakin.

Katselin kylläkin jo kotona valmiiksi välineet, joilla omatoimisesti suoriutuisin pulmasta, mutta silmälasit eivät näyttäneet kyllin tarkasti ja lanka oli tiukalla, joten en ruvennut reistailemaan, vaikka tiesin kyllä miten toimia; pinseteillä vaan kiinni solmusta ja lanka sakseilla poikki siitä vierestä, on vain varottava ettei katkaise koko solmua, niin että lanka jää ihon sisälle. Se mahdollisuus lopulta saikin luopumaan ajatuksesta. HRRRR...

Vuoronumeron otin ja rupesin odottamaan. Päivystävä sairaanhoitaja oli myöhässä ja edelläni oli useita. Vaiteliaita tyyppejä, kuten kunnon suomalaiset ainakin...
Sitten hoksasin ilmoitustaulun luona hoitajan, jolta tiedustelin, miten täällä nykyisin käyttäydytään. Ensin hän neuvoi varaamaan toimistosta ajan, mutta päättikin sitten yllättäen: "Tai voinhan minäkin ne ottaa niin sinun ei tarvitse tuhlata aikaa jonottamiseen." Ja niin hän vei minut huoneeseensa ja näpsäisi tikit pois, kerran vain kirpaisi. Ihan pikkuisen vain. Ystävälliset neuvot sain vielä vastaisen varalle. 

Ihana ihminen! Kerroinkin hänelle mitä ajattelin, sillä kyllä hyvätkin asiat pitää tuoda julki, ei vain ne pahat. Kiitos auttaa jaksamaan paremmin kuin moite.
Ja oikeastaan... tarkemmin ajateltuani minun on kyllä tunnustettava, etten vielä ole tainnut ihan töykeää ihmistä kohdata tuollakaan, vaikka paikkaa niin paljon parjataankin. Kiitos hoitsu, sinä ystävällinen sielu! Teki mieli halata ja tässä ihmettelenkin, miksihän en sitä tehnyt, aika spontaanin luontevasti yleensä toimin näissä asioissa. Tosin olin kyllä aikamoisen pökkeröissäni jälleen yhden valvotun yön jälkeen, joten refleksit eivät tainneet oikein pelata...

Seuraavaan tikinpoistoon menenkin varaamaan ajan suoraan pääkallopaikalle, koska puhelimella sinne ei pääse; se on käynyt meidän terveydenhuollon valtakunnassamme jokseenkin hyödyttömäksi.
Ja ne tikit mulla muuten jo on, sain ne eilen. Nenuun.
Ihan muutaman vain, pieneen kirurginveitsen kaivamaan koloon.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

KARVAT PYSTYSSÄ

Luen karvat pystyssä Kainuun Sanomista kirjoituksia vanhojen ihmisten kohtelusta.
Eräs tytär kertoo siinä odottaneensa 86-vuotiasta äitiään KAKSissa ollakseen läsnä tutkimuksissa, joita varten äiti tuodaan tk:sta.
Ja invataksi tuokin hänet, pyörätuolissa yöpukusillaan, ilman mitään päällysvaatetta, ilman edes huopaa suojanaan, huolimatta siitä, että tuuli viuhuu ja on talvi. Tytär oli soittanut terveyskeskukseen ja kysynyt, MIKSI. Sieltä oli vastattu, etteivät olleet hoksanneet katsoa ulos että olisivat nähneet, millainen ilma oli...

Nähneet tuulen? Hyvänen aika. Eikö siellä tiedetä, että talvella ulkosalla on pikkusen kylmempää kuin kesällä??? 

Toinen kertoo tilanneensa jo kolmannen kerran ambulanssin tavaratalon lattialle lyyhistyneelle vanhukselle. Kukaan ei siis huolehdi näistä iäkkäistä yksinäisistä... 

MITÄ MEIDÄN MAALLEMME ON TAPAHTUNUT?
MIKÄ ON MENNYT VINOON? Ennenhän ainakin jotenkin pidettiin huolta vanhoistakin, huolimatta siitä, etteivät he jaksaneet enää olla tuottavia.

Eipä ole ensimmäinen kerta kun tämä asia itkettää ja raivostuttaa!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

PULLUKKA


Ukki lukee lapsille iltasadun. Mummi rupeaa nukutushommiin. 

Pinja pyöriskelee vuoteessa, tuijottelee mummia.
- Sullon pulleat posket.
- Pullukka, kuuluu toiselta vuoteelta iloisesti.
- Ja näin isot silmät! Pinja piirtää ilmaan ympyröitä.

Mummia naurattaa. Tuo viimeksi mainittu nyt ainakaan ei ollut ihan totta, joten jospa se ensimmäinenkin olisi liioiteltua, ainakin hiukan...

- Kato, mummi, multakin on lähtenyt jo kaksi hammasta! Toinen tipahti sänkyyn ja toinen yhden kyläpaikan sohvalle. 
Suu avautuu ja alahampaat irvistävät.
- Oho, mummi päivittelee, kumartuu tutkimaan lähemmin. Ihailee.
- Tietysti minä huomasin nuo aukot ihan heti... Kai se hammaskeiju kuitenkin löysi ne tippuneet?
- Juu, löysi... Viekas syrjäsilmäys. - Vaikka minä tiedän, että se hammaskeiju on meidän isä...

Hetki hiljaisuutta, Pinja kääntää kylkeä, vetää mummin kättä mukanaan. Kierähtää kohta takaisin.
- Ota mut syliin, mä rauhotun aina äidin sylissä. 
Lapsi kohottautuu toiveikkaana. Ehkäpä ihan vielä ei kannattaisikaan myöntyä Nukkumatin matkaan?
- Mummi ei voi nyt nostaa kun masussa on pipi.
- Näytä.

Kaksi uteliasta päätä nousee ja silmät tapittavat mummin ylävatsan laastaria. Rävähtämättä.
- Onks se arka?
- On se vähän.
- Sehän on iso. Mikä siihen osui? Pinjan kasvot ovat surulliset.
- Siihen kasvoi semmoinen pikkuinen kohouma, joka näpsäistiin lääkärissä pois. Ei se enää kovin kipeä ole.
- Sattuiks se?
- Ei ollenkaan, siihen laitettiin puudutusta.
Peitto pelmahtaa uudelleen.
- Silitä mua...

- Tuu jo munkin luo, kuuluu kohta toisesta vuoteesta, surkeasti.

Pinja sallii sen ja mummi siirtyy Pepin luo. Silittää otsaa, poskea. Pitää kädestä.
- Pinja näki sen laastarin ihan läheltä, minä en nähnyt hyvin. Pettynyttä kuiskausta tuskin kuuluu.
- Katsotaan sitten aamulla uudelleen, saat katsoa ihan läheltä, mummi tyynnyttää ja lapsi nyökkää, tyytyy siihen, käännähtää kyljelleen ja nukahtaa. Toisestakin vuoteesta kuuluu hiljainen tuhina ja mummi hiipii pois.

Ukki on jo äänetön yhtiökumppani, joten mummikin katsoo parhaimmaksi sukeltaa peiton alle, päivän robottikävely
ja
tasajalkahyppely
tuntuvat jotenkin verottaneen voimia.
Eihän se roppikaan enää mikään veres taida olla... 


Kohta vain kello valvoo, mittaa aikaa järkähtämättömään tyyliinsä. 
Yö laskeutuu.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

HYVÄÄ MIELTÄ SYLIN TÄYDELTÄ

Otan Aikatherinen haasteen vastaan ja kerron tässä 10 hyvänmielen aihetta elämässäni. ("Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa - jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää. Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi [linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen]."

1. Lapsenlapset. Ihanat, vilkkaat, temppuilevat, RAKKAAT. Loputtoman rakkauden ja ihastelun kohteet.

2. Kaksi lastani. Tyttö ja poika. Ensimmäisen menetin ja kolmannen, kaksi sain syliini. Heistä on minulle iloa loputtomasti, vaikka välillä uuvuinkin elämästä. Silloin en kyennyt kohtaamaan heitä oikeamielisesti. Silloin toivoin, että he joskus antaisivat anteeksi, kun en jaksanut äidittää. Kyyneleeni vierivät tuhkaan.

3. Terveys. Olen kokenut, mitä on maata vuoteen pohjalla. Olen kokenut, mitä on jaksaa. KIITOS.

5. Perhe. Minulla on mies, nuorena löydetty. Kiltti, hyvä, vastuullinen, oikeamielinen. Minulla ovat lapset ja lastenlapset. (Nämä näköjään tulevat jo toisen kerran, heidän tärkeyttään ei voi siis kiistää.)


4. Koti. Minulla on koti, jossa saan olla oma itseni. Saan kirjoittaa niin paljon kuin jaksan ja mihin aikaan tahansa, pölykoirista huolimatta.


6. Ystävät. Vain muuan ystävä, mutta tosi-. Yksi on sydämeni sisko, toinen on joku muu ja vaikka harvoin näemme, ystävyys pysyy, säilyy, kasvaa.


7. Mökki. Lapsuuskodin rannassa kököttävä pieni, taaksepäin kallellaan järvelle tuijottava kesäkoti. Parantola, ainoa paikka, jonka voin sanoa omistavani, jonka asioista päätän vain minä. Jonne menen nuolemaan haavojani. Jossa kaikki edesmenneet perheenjäseneni kohtaan.

8. Siskot. Heitä on enää kaksi, muut sisarukset ovat menneet. Heidän puolestaan tekisin lähes mitä vain. Heidän puolestaan taistelisin, vaikka tietäisinkin lopussa käyvän kehnosti. Silti yrittäisin. Hehän ovat ainoat jäljellejääneet lapsuuteni perheestä.

9. Liikunta ja musiikki. Tanssi. Juokseminen, vatsarutistukset, etureisien vahvistaminen, allien höllymisen estäminen... Siihen liittyvät jumppatoverini, heidän mutkaton hyväksymisensä lapselliseen huiteluuni, elämästä iloitsemiseeni, lauluuni, loputtomaan ja välillä varmaankin ärsyttäväänkin naurunkiherrykseeni. Kiitän, että saan olla heidän joukossaan, hoitaa mieltäni.

10. Luonto. Elinehto. Auringon siivilä mökkikoivujen oksistoissa, järven sini ja kultainen kimmellys laineilla, sen houkutteleva syliinkutsu, lintujen tirskunta, saunan tuoksu, grilli"tsasounan" varjoisa katve, näkymättömien käsien sipaisu hiuksissani, enkelten läsnäolo. Jumaluuden kokeminen.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

PUS


Mielen- ja sielunhoito tällekin päivälle suoritettu. Ensin LadyLinen Ladyt-tunnilla, jolloin suu pysyy väkiselläkin nauruasennossa; eikähän sitä edes millään saa väännettyäkään alas - ihastunut hihitys omalle voimattomuudelle tai haksahduksille, ihana musiikki, vieressä jumppaavan laulunhyrinä, joukkovoima tutun laulun myötä, ohjaajan hilpeä ilmehdintä, hien puhdistava valu... - ja sitten kahvituokio viereisessä Cafe Mocassa jumppakaverin kanssa. Hänen miehensä ja lastenlastensa tapaaminen...

Oi, kiitos, että sain silloin kerran lisää vuosia! Kiitos, ettei minun tarvinnut silloin vielä lähteä, jättää tätä kaikkea!

Monta kertaa olen miettinyt, miten tärkeää on päästä tapaamaan ikätovereitaan, tehdä jotain yhdessä, voimiensa mukaan.
Juu, totta kai kotonakin voi harrastaa, mutta se sosiaalinen tilanne, yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuudentunne, sitä ei mikään ruudun takaa näkyvä ohjelma korvaa. 
PUS 

LUETUIMMAT