maanantai 30. syyskuuta 2013

KENEN EDESSÄ HALLITSIJAKIN PALJASTAA PÄÄNSÄ?

4. ja 5. päivä


Toiseksi viimeinen päivä alkaa sisäcurlingilla. Curling-kivet pyörivät, temppuilevat, tönivät toisiaan, vierivät, joskus ihan nappiin, joskus taas ei lähimaillekaan. Nauru raikaa, kannustushuudot kaikuvat, ja niin riemunkiljahduksia kuin pettymyksen puuskahduksiakin kuuluu sieltä sun täältä. Aito kilpailumeininki siis... Meidän ryhmämme ei voita tällä kertaa, onneksi joku muu voittaa... 

Ja tietysti tällaisen liikunnallisen tuokion jälkeen täytyy tankata taas, kuinkas muuten (lounas - PUUH!), sitten kiireinen lipaisu senioritanssin saloihin, jonka jälkeen jumpataan altaassa musiikin kannattelemina (vesicircuit). Ja päivällisen jälkeen... Niin, päivällisen jälkeen LEVÄTÄÄN...

Illalla kokoonnumme viimeiseen yhteiseen illanviettoon päärakennuksen pyöreään Saari-kabinettiin, jossa kuntolomaviikko huipentuu niin yhdistyksen puheenjohtajan yhteenvetoon kuluneista päivistä sekä kaavailuihin kevään valtakunnallisesta ammatillisesta tapahtumasta ja seuraavan syksyn kuntolomasta kuin myös pianon säestämiin yhteislauluihin, musiikilliseen tietovisailuun ja kinkkisiin kompakysymyksiin. Ne ne vasta vaativatkin vikkelää aivosolujen liikettä ja eikös vain jonkun hoksottimet loksahdelleetkin niin pätevästi, että oikeat vastaukset löytyivät. Minä tuskin ennätin ruveta edes pohtimaan... Mutta olenkin vissiin niin hidasjärkinen, että tarvitsisin tovin kysymistapaan totuttelua ennen kuin pääsisin juoneen mukaan.
Lapsetkin ovat paljon näppärämpiä näissä.

Miten, muuten, sinä vastaisit mm. seuraaviin kysymyksiin (ilman apukeinoja, tietenkin - lapsiltakaan ei saa kysyä!)?

1. Kenen edessä hallitsijakin paljastaa päänsä?
2. Minkä ammattikunnan edustajan työ poljetaan maahan?
3. Mitä tautia ei ole vielä koskaan sairastettu missään maassa?
4. Miten kirjoitat sanan vesi kolmella kirjaimella?

Päärakennus, jossa majailimme
Ja sitten, voivoivoi, koittaa viimeinen lomapäivä! Ah ja oi! Mutta murehtimaan ei auta jäädä, vaan ensimmäiseksi laitetaan ryhti- ja tasapaino vuodeksi kondikseen, sen jälkeen lounastetaan viimeisen kerran (HUOH) ja sitten jätetään haikeat jäähyväiset niin ihanille ruoille, mukaville senioritovereille kuin koko Liikuntakeskus Pajulahdellekin.

Siis kiitos kivasta viikosta, kiitos vaihtelevista ohjelmista, kiitos uusista senioriystävistä sekä kiitos iloisesta ja positiivisesta Ninni-ohjaajasta!

Ja ennen kaikkea, huonetoverikseni sattunut Vuokko, ihana ja lämmin, aito lähimmäinen, ansaitsisi miljoona miljoona miljoona ruusua! Olin onnentyttö, jälleen kerran, saadessani sellaisen oppaan, joka huolehti ja paimensi harhailevan ensikertalaisen aina oikeaan paikkaan!

Kotiin ajellessa aprikoin, paljonkohan enemmän massaa siinä rattaiden päällä vieriikään tulomatkaan verrattuna...


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

MENNINKÄISIÄ ASUU NÄKÖJÄÄN TÄÄLLÄKIN...

3. päivä

Respa
Huomiseksi on luvattu räntää iltapäiväksi, joten aikataulu muuttuu. Senioritanssit siirtyvät seuraavaan päivään ja tänään suuntaamme kolmen kilometrin päässä olevalle Seelammin laavulle.

Melontakurssikin oli meneillään
Tuuli on tuima ja ankarat ovat Iso-Kukkasen järven aallotkin välillä, mutta aurinko paistaa ja askel on kepeä. Jalkain alla taittuva polku on kyllä tasaiseksi lanattu, mutta siihen on jäänyt kivenmurikoita, jotka heikentävät taivalluksen nautintoa. Metsän sisään tuuli ei enää pääse ja reipas askellus nostattaa kevyen hien pintaan. On siis hidastettava tahtia, sillä perillä voi vilu kopasta, mutta pitkästä aikaa vaelluskengät ympärilleen saaneet koivet eivät millään malttaisi huilata, silkasta riemusta ne potaltavat juoksuun tuon tuostakin.


Laavulla nuolevat iloiset lieskat jo nokistakin nokisempaa pannua ja yhtä iloiset keittäjät, senioritoverimme, ehättävät tarjoamaan ensimmäisiä kupillisia. Valtavan kallion kainalossa lymyävä laavu saa pian asukkinsa, jotka tikanpoikien lailla kuuntelevat luontoaiheisen tietovisailun kysymyksiä. Onnistun pääsemään virkeän huonetoverini ja toisen tietonikkarin kanssa samaan ryhmään. Kysymykset menevät täysin yli hilseen, en ole koskaan kuullutkaan moisten asioiden olemassaolosta. Mutta osallistun sujuvasti arvaillen ja kuinkas sattuikaan - maailma on tosi hupaisa - meidän ryhmämme voittaa ja saamme palkinnoksi heijastimet, mikä on ajankohtaan nähden täsmäsaalis siis.

Värikästä ruskaa ei tahdo löytyä
Takaisin palaamme toista tietä ja se on nyt sitä oikeata metsäpolkua. Pysähtelen kuvailemaan, toverini etääntyvät, jään yhtenään jälkeen, mutta sehän on näillä retkillä ihan tavallista, ja joudun juosten ottamaan heidät kiinni. Sääkin oikkuilee. Yhtenä hetkenä paistaa kirkkaalta taivaalta ja toisena ilma täyttyy pomppivista rakeista, jotka hiljalleen asettuvat hienoiseksi rännäksi. Mutta ei haittaa, kaikenlainen vaihtelu on tervetullutta ja sydämeni laulaa.

Menninkäisiä asuu näköjään täälläkin...
Tukevan päivällisen jälkeen ei muuta sitten jaksakaan. Onneksi ohjelmalehtinenkin on tyhjä. No, frisbeegolfia vielä pitäisi, mutta kämppiksen kanssa livahdamme rantasaunaan. Ja eikös tuo kämppis-hurjimus pulahda taas!


lauantai 28. syyskuuta 2013

KUNTO VAI MASU?

2. päivä

Rannan nuotiopaikka
Volttimatto, korkea, ilmaa täynnä. Ja mehän tasapainoillaan sillä, kuka sulavasti, kuka syöksyen (niin että toisia pelottaa vastapäisen seinän - ja syöksyjän pään - puolesta), kuka taas varovasti hipsutellen. Kaikki tyylit kelpaavat. Mikä ihana paketti - miten tuota voikaan kutsua matoksi? Se on tukeva, paksu, pompittava.

Herkkulounas välillä katkaisee hikisen temmellyksen, tosin naurunhyrskettä sekään ei vie. Aamupalasta on vielä monta palaa masussa, mutta silti tarjottimeen kertyy kunnioitettava röykkiö. Ähh... Onneksi kuntosaliin meno on vasta puolentoista tunnin päästä!

Ruokasalin seinä koostuu osin kalliosta.
Vesivoimistelun jälkeen reidet ja käsivarret jo tietävät olevansa varsinaisella kuntolomalla, sen verran kunto niissä jo tuntuu. Ja senpä jälkeen seuraakin herkkupäivällinen! Voi että! Kumpaahan täällä kasvatettiinkaan, kuntoa vai masua?

perjantai 27. syyskuuta 2013

LOMALLE, LOMALLE, LOOMALLE...

1. päivä


Seniorikuntolomalle köröttelen, kuuntelen ja... Navigaattori ohjaa, enhän muuten älyäisi paljonkaan, tai sitten menisin mutkaillen. Tosin navigaattori ei huomauta kaistanvaihdosta ja saan aikaiseksi sydämentykytyksiä niin takana tulijalle kuin itsellenikin, kun olen täräyttämäisilläni liikenteenjakajaan ja korjaan vaistomaisesti. Huh, onneksi takanatulijalla on hoksottimet korvien välissä ja enkeli sujauttaa kärryni sopivaan kohtaan. KIITOS!


Perillä kohtaan ihanan seniorittaren, joka järjestää minut mukavan kämppiksen hoiviin ja pääsen heti mukaan uuden porukan tempauksiin. Iloinen ja virkeä Ninni infoaa meitä ja lupaa pysyä rinnallamme koko ajan, ja hups, kohta ollaankin jo jumppapuvuissa. Niin... jotkut oikeassa paikassakin jopa, mutta minä paukapää vaan syöksyn huoneeseen vaihtamaan asua enkä sitten enää löydäkään muita. Istun yksin ja pohdin, lähtisinkö jo takaisin kotiin...


Onneksi huonetoveri palaa, sieppaa minut päivällisporukkaan ja alan kotiutua.  Vartin päästä Ninnin lisäksi ainoa ulkopuolinen ohjaaja, Suvi, venyttää meitä, niin että luultavasti olen lähtiessäni pitempi kuin tullessani. Illalla en jaksa enää saunaan, pitää hoitaa näitä kontakteja...

Huonetoveri, hurjimus, on käynyt uimassa... HUI!


Illalla rantasaunan takkahuoneessa laulamme, paistamme makkaraa, kisailemme.
Valehtelijoiden klubi.
Wau, mitkä hoksottimet joillakin!




sunnuntai 22. syyskuuta 2013

PUKS, PELISTÄ POIS

Tallaan värikylläistä vaahteramattoa, keltaisia koivunlehtiä sojottaa seassa. Katse hakeutuu väistämättömästi entisen asuntoni parvekkeelle. Se on tyhjä, kuten autopaikkakin, vain naapurin papan auto siellä köllöttelee... Joka kerran ohimennessä sama katse, samat huomiot. 
Toivottavasti uusi asukas löytyy pian, oli se niin hyvä asunto, sopiva turvapaikka mierolaiselle.

Äkillinen saderyöpsäys yllättää teepaitaisen, ja syöksyn ensimmäisestä auki olevasta ovesta sisään. Se sattuu olemaan se lähibaari, jossa en ole käynytkään vielä, no joo, en kylläkään ole käynyt vielä missään muussakaan tämän kaupungin menopaikoista... Uteliaisuus herää, joten istahdan hengähtämään ja katselemaan, kuuntelemaan. Eipä se keneltäkään pois olisi; minuahan kun ei kukaan määrää, enää... Huoh.

Naapuripöydässä iätön nainen tsemppaa toista, loputon sessio elämästä, toisten tietysti, viereisessä julistavat maailmaa nähneet parrat ja yks kiharrus. Olisi se kyllä niin kiva mennä tutustumaan, mutta kun olen sittenkin jotenkin sisäisesti tyhjä vielä. Sitä paitsi en ole vielä täysin sisäistänyt ihan kaikkia suomalaisia sanojakaan... Mottaan itseäni henkisesti - kait sinun korvasi ja mielesi tavallista puhetta sietää! Hienohelma!!!  
Hm. En saa mennyksi kuitenkaan. 
Baarityttö tulee kysymään, haluaisinko jotain. Hän kuulemma kaipaa tekemistä. No en tosiaankaan halua, lenkillähän lien, anteeksi vain, ja nousen, sadekin on loppunut ja aurinkoinen paistaa jälleen. Ison partaporukan päät kääntyvät ja minulle vilkutetaan. Hyvää päivänjatkoa! kuuluu monesta suusta. Iloisesta. Ähhh... tunnen mielessäni pienen vihlaisun. 
Mutta, kuten olen sanonutkin, tämä kaupunki on ihmeellinen...

Ylihuomenna on muuten taas yksi merkkipäivä. 
Vuosi mierontiellä täyttyy.  PUKS. Pelistä pois...


lauantai 21. syyskuuta 2013

OLEN TÄYNNÄ

Niin, enkelini. Uskon ihmiseen...  (Silmät kiinni, kuuntele...)
Tähän ikään ehtineellä ei unohduksia, ei harhoja...
Oikeasti. Osaan kiittää nyt kaikesta.

KIITOS uudesta maailmasta, uudesta Elämästä, uudesta ihhhhhanasta asunnosta, uusista mukavista naapureista.
Ja KIITOS entisestä naapurista, ihanasta vaarista, joka lämpimästi halasi muuttaessani vuoden pätkänaapuruudesta.
KIITOS kaikesta, mitä olen  saanut...

KIITOS. Olen täynnä.
Yksinkertaisesti, lapsellisesti.

Sinä olet siellä....

lauantai 14. syyskuuta 2013

MISTÄ ON VIIKONLOPPU TEHTY?

Viikonloppu Metsärannassa.
Mummot ja vaarit.
Nuotiotuli, makkarat sekä huumorin kukka.
Sauna. Uimavesi.
Laiturin keikkuva tasapaino.
Joutsenparin uskollisuus, huolenpito toisistaan.
Lahjapussi ja onnellinen yhteiselo.

Siitä on viikonloppu tehty.



perjantai 13. syyskuuta 2013

MIUMAUMUMMI

Pippi sujahtaa lieden ja tiskipöydän väliseen ahtauteen, Aki säntää WC-pytyn taakse, tiiviisti sen ja seinän väliseen tyhjään tilaan painautuen. Tulomatkalla se oli janttautunut auton seinälokeroon, josta sen pois saamiseksi meni lähes ikä ja terveys.

Houkuttelut, maanittelut, kiskittämiset sekä ruoan tarjolle asettaminen menevät hukkaan, sillä mikään ei saa katteja liikahtamaankaan. Lähden viimein pois, omaan kotiini pakkaamaan ja jätän poikani jatkamaan tutustelemista. Illalla toinen oli sitten kuitenkin uskaltautunut saunan kautta sängyn alle, sallinut jopa armollisesti hiukan silitystäkin, mutta syliin ei sitten millään, toinen taas oli viettänyt yönsä sohvan tiukassa suojapaikassa. Kumpikaan ei ollut suostunut syömään palaakaan.

Niin, vastahankittujen kissojen mummi tässä, lapsenlapsiaan jo toisen kerran huoltamassa käyneenä. Vieläkään kissat eivät uskalla lähestyä, toinen sentään antaa silittää kiukaan kyljessä kuuhottaessaan, mutta toinen pysyttelee jääräpäisesti piilossaan; lienee yhä tuohuksissaan siitä, että joutui kantokoppaan tulomatkalla. No, aikuisen kissan tottuminen uuteen kotiin ottanee aikansa.


LUETUIMMAT