|
Seilin rantaa |
Anivarhain keskiviikkoaamuna, vartin yli kuusi starttasi Hausjärven Liikenteen bussi Riksun Vanhalta linja-autoasemalta. Taivas oli pilvetön,
maisemat jo kesäisen vehreyden saaneita. Lopen S-marketin sekä Forssan
Autokeitaan pihalta noukittiin loput matkustajista ja niinpä bussi olikin
sitten lähes täyteen buukattu. Turusta kyytiin nousi vuolassanainen oppaamme
Magnus. Hän esitteli kaupunkia sen läpi ajaessamme. Turussahan on yli 180 000
asukasta, joista noin 24 000 on opiskelijoita (18 000 Turun
Yliopistossa ja 6 000 Åbo Akademissa).
|
Naantalin kirkko |
Yli 18 000:n asukkaan Naantalin rannassa jaloiteltiin ja kuultiin seikkaperäinen selostus ympäristöstä.
Hämmärönsalmen vaijerilossi kuljetti meidät
turkoosina läikehtivän veden yli Aaslan
saaren Hanka-satamaan, josta nousimme Seilin saarelle vievään yhteysalukseen, M/s Österniin. Bussin jätimme rantaan odottamaan.
Seili on noin puolitoista kilometriä leveä ja parisen kilometriä pitkä saari, jossa
nykyisin ei ole yhtään ympärivuotista asukasta, vain opiskelijat ja tutkijat viipyvät
siellä
|
Sairaalanjohtajan talo (Engelin suunnittelema) |
joitakin kuukausia vuodesta. Rakennuksiahan siellä on, sillä jo ennestään
saarella sijaitsevan maatilan lisäksi sinne rakennettiin pappila (pappi ja
lukkari ovat olleet tässäkin kirkossa aina),
asuin- ja talousrakennuksia sekä
sairaala, jonka johtajalle lankesi kunnia saada ensimmäisten joukossa kaksikerroksinen asuinrakennuksensa (tämä
johtaja on haudattu kirkon lattian alle, mutta mielisairaiden hautausmaa on
kirkon takana ja leprapotilaita lienee haudattu kirkon sivulla olevalle
alueelle). Spitaalisten asuinsijat on purettu ja niiden
tilalla kasvaa puita. Rannassa kohoaa pieni kellotapuli, jonka kaksi kelloa
vietiin turvaan Ruotsiin Isonvihan aikana, mutta palautettiin sittemmin rauhan
tultua paikoilleen. Kirkkopihalle on pystytetty myös risti muistoksi kaikille 663:lle
Seilissä kuolleelle spitaaliselle.
|
Sairaala |
Vuonna 1619 antoi Ruotsin kuningas Kustaa II
Aadolf käskyn perustaa saarelle spitaalihospitaalin, koska siellä oli suojaisa
ankkuripaikka sekä hautausmaaksi sopiva hiekkaharju. Spitaalipotilaiden
asuttamalle pääsaaren itäpuolella sijaitsevalle erillissaarelle siirrettiin myös
vuonna 1624 Turun Pyhän Yrjänän hospitaalin pikkuinen puukirkko, jonka tilalle valmistui
vielä nykyisinkin muutaman kerran kesässä käytössä oleva uusi kirkko vuonna 1733
merimiesten rakentamana ja siksi sen sanotaankin muistuttavan ylösalaisin olevaa
laivaa.
|
Puukirkko |
Kirkko on ns. ristikirkko, jonka takaosassa,
kuoriaitaa vastaavan aidan takana oli alue spitaaleille omine sisäänkäynteineen
ja alttareineen. Sairaiden oli kannettava mukanaan harmaan kaapunsa vyössä
kilisevää kelloa, jotta heidän tulonsa huomattaisiin. Spitaaliahan pidettiin
syntisten tautina, Jumalan rangaistuksena. Maalauksen saarnastuoliin kuin myös
saarnastuolitauluun on tehnyt henkilö nimeltä C. J. von Holthusen. Agent-nimisen
prikin, kirkkolaivan on rakentanut Åke Sandvall, alttarivaatteen on Toini
Nyströmin suunnitelman mukaan ommellut ja kirkolle lahjoittanut Sylvi Kekkonen
vuonna 1957. Alttaritaulussa kamppailee kolme merimiestä merihädässä. Sen on
maalannut Helge Stén (vuonna 1948-49).
Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna
1785. Mielisairaala oli toiminnassa kuitenkin vuoteen 1962, viimeiset 70 vuotta
naismielisairaalana.
Muihin rakennuksiin kuin kirkkoon ei ollut pääsyä,
mutta opas kertoi esim. mielisairaalan olosuhteista, jotka eivät todellakaan tuntuneet kovinkaan inhimillisiltä.
|
M/s Östern |
Laivan saapuessa Nauvon reissulta Seilin rantaan paluumatkaamme varten, sen etuvisiirin noustessa kiiri ilmoille kummallinen mölisevä ääni.
Naureskelimme, että onpa se ruostunut, kun kuulostaa ihan siltä kuin siellä
ölisisi sonnilauma. No, sellainenhan siellä ölisikin, sillä laivan uumenista purkautui
rannalle kaksi traktoria, joiden perässä olevissa häkeissä käyskenteli levottomasti
karjaa, joka oli tulossa viettämään kesää saarelle.
|
Ravintola Pohjakulma |
Rymättylän Poikon kylässä, Ravintola Pohjakulmassa nautimme
runsaan aterian
ja paluumatka kului kylläisen nuokkumisen merkeissä.
Matka oli
kaiken kaikkiaan mukava, seura kerrassaan erinomainen, aurinko helotti kesäisen
kuumana ja kotisuihku sipaisi loppusilauksen ihanalle retkipäivälle.
Ja niin, tuo ilmaus ”seilissä oleminen” on tullut
juuri tuolta saarelta. Siellä nimittäin kruununtilalliset saivat valmistaa
pirtua, jota annettiin ja myytiin potilaillekin…
P.S. Kirkosta lähtiessämme viritimme ilmoille vielä Suvivirren, virren, jonka laulamista olen vuosikaudet janonnut näin kevätlukukauden lopulla. Haikein ja ikävöivin mielin.