OLTIIN SEILISSÄ

Seilin rantaa

Anivarhain keskiviikkoaamuna, vartin yli kuusi starttasi Hausjärven Liikenteen bussi Riksun Vanhalta linja-autoasemalta. Taivas oli pilvetön, maisemat jo kesäisen vehreyden saaneita. Lopen S-marketin sekä Forssan Autokeitaan pihalta noukittiin loput matkustajista ja niinpä bussi olikin sitten lähes täyteen buukattu. Turusta kyytiin nousi vuolassanainen oppaamme Magnus. Hän esitteli kaupunkia sen läpi ajaessamme. Turussahan on yli 180 000 asukasta, joista noin 24 000 on opiskelijoita (18 000 Turun Yliopistossa ja 6 000 Åbo Akademissa).

Naantalin kirkko

Yli 18 000:n asukkaan Naantalin rannassa jaloiteltiin ja kuultiin seikkaperäinen selostus ympäristöstä.

Hämmärönsalmen vaijerilossi kuljetti meidät turkoosina läikehtivän veden yli Aaslan saaren Hanka-satamaan, josta nousimme Seilin saarelle vievään yhteysalukseen, M/s Österniin. Bussin jätimme rantaan odottamaan.

Seili on noin puolitoista kilometriä leveä ja parisen kilometriä pitkä saari, jossa nykyisin ei ole yhtään ympärivuotista asukasta, vain opiskelijat ja tutkijat viipyvät siellä

Sairaalanjohtajan talo (Engelin suunnittelema)

joitakin kuukausia vuodesta. Rakennuksiahan siellä on, sillä jo ennestään saarella sijaitsevan maatilan lisäksi sinne rakennettiin pappila (pappi ja lukkari ovat olleet tässäkin kirkossa aina), 
asuin- ja talousrakennuksia sekä sairaala, jonka johtajalle lankesi kunnia saada ensimmäisten joukossa kaksikerroksinen asuinrakennuksensa (tämä johtaja on haudattu kirkon lattian alle, mutta mielisairaiden hautausmaa on kirkon takana ja leprapotilaita lienee haudattu kirkon sivulla olevalle alueelle). Spitaalisten asuinsijat on purettu ja niiden tilalla kasvaa puita. Rannassa kohoaa pieni kellotapuli, jonka kaksi kelloa vietiin turvaan Ruotsiin Isonvihan aikana, mutta palautettiin sittemmin rauhan tultua paikoilleen. Kirkkopihalle on pystytetty myös risti muistoksi kaikille 663:lle Seilissä kuolleelle spitaaliselle.

Sairaala

Vuonna 1619 antoi Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf käskyn perustaa saarelle spitaalihospitaalin, koska siellä oli suojaisa ankkuripaikka sekä hautausmaaksi sopiva hiekkaharju. Spitaalipotilaiden asuttamalle pääsaaren itäpuolella sijaitsevalle erillissaarelle siirrettiin myös vuonna 1624 Turun Pyhän Yrjänän hospitaalin pikkuinen puukirkko, jonka tilalle valmistui vielä nykyisinkin muutaman kerran kesässä käytössä oleva uusi kirkko vuonna 1733 merimiesten rakentamana ja siksi sen sanotaankin muistuttavan ylösalaisin olevaa laivaa.

  

Puukirkko

Kirkko on ns. ristikirkko, jonka takaosassa, kuoriaitaa vastaavan aidan takana oli alue spitaaleille omine sisäänkäynteineen ja alttareineen. Sairaiden oli kannettava mukanaan harmaan kaapunsa vyössä kilisevää kelloa, jotta heidän tulonsa huomattaisiin. Spitaaliahan pidettiin syntisten tautina, Jumalan rangaistuksena. Maalauksen saarnastuoliin kuin myös saarnastuolitauluun on tehnyt henkilö nimeltä C. J. von Holthusen. Agent-nimisen prikin, kirkkolaivan on rakentanut Åke Sandvall, alttarivaatteen on Toini Nyströmin suunnitelman mukaan ommellut ja kirkolle lahjoittanut Sylvi Kekkonen vuonna 1957. Alttaritaulussa kamppailee kolme merimiestä merihädässä. Sen on maalannut Helge Stén (vuonna 1948-49).

Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna 1785. Mielisairaala oli toiminnassa kuitenkin vuoteen 1962, viimeiset 70 vuotta naismielisairaalana.

Muihin rakennuksiin kuin kirkkoon ei ollut pääsyä, mutta opas kertoi esim. mielisairaalan olosuhteista, jotka eivät todellakaan tuntuneet kovinkaan inhimillisiltä.

M/s Östern

Laivan saapuessa Nauvon reissulta Seilin rantaan paluumatkaamme varten, sen etuvisiirin noustessa kiiri ilmoille kummallinen mölisevä ääni. Naureskelimme, että onpa se ruostunut, kun kuulostaa ihan siltä kuin siellä ölisisi sonnilauma. No, sellainenhan siellä ölisikin, sillä laivan uumenista purkautui rannalle kaksi traktoria, joiden perässä olevissa häkeissä käyskenteli levottomasti karjaa, joka oli tulossa viettämään kesää saarelle.

Ravintola Pohjakulma

Rymättylän Poikon kylässä, Ravintola Pohjakulmassa nautimme runsaan aterian 
ja paluumatka kului kylläisen nuokkumisen merkeissä. 

Matka oli kaiken kaikkiaan mukava, seura kerrassaan erinomainen, aurinko helotti kesäisen kuumana ja kotisuihku sipaisi loppusilauksen ihanalle retkipäivälle.

Ja niin, tuo ilmaus ”seilissä oleminen” on tullut juuri tuolta saarelta. Siellä nimittäin kruununtilalliset saivat valmistaa pirtua, jota annettiin ja myytiin potilaillekin…

P.S. Kirkosta lähtiessämme viritimme ilmoille vielä Suvivirren, virren, jonka laulamista olen vuosikaudet janonnut näin kevätlukukauden lopulla. Haikein ja ikävöivin mielin.