Mediapinta järjestää Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi tempauksen 100 runokirjaa, johon
osallistuin, olihan laatikossani uusia “runoja”, jälleen. Facebookin Silkkivirta-sivustolle
olinkin niitä jo joutessani lisäillyt, silloin tällöin, samoin tänne
VÄRSSYILYIHINI, kun ei voimia varsinaiseen tekstiin löytynyt. Tämä on kolmas
julkaistu runokirjani tällä erää, vaikkei niillä mahdottoman suurta menekkiä
tunnu olevankaan, runoilla siis yleensäkään. Silti jokin yllyttää niitä
julkaisemaan, vaikka ihan hyvinhän ne siellä pöytälaatikossakin pärjäisivät.
Runoni
kertovat oman elämäni tunnelmista, tunteista, unelmista, odotuksista, pettymyksistä,
unista, miten vain, ja ne ovat toimineet oivallisina terapeutteina matkallani,
sillä ilman tätä purkautumiskanavaa makaisin luultavasti jo matojen namipalana. Tosin
hyödyllisenä sellaisena tietenkin, kiertokulkuun osallistujana, en kiellä,
mutta kun tuntuu vielä jotain tekemistä tässä raadollisessa olemuksessanikin
olevan odottamassa…
Verkkokirjakaupoissa
näyttävät olevan myynnissä ja tilasin niitä itsellenikin, jos jollain sattuisi
olemaan kiinnostusta niihin (kirjakauppojen kovaa hintaa vierastan, joten
omakustannushinnan lisäksi toivon postikuluja, etten sentään maksumieheksi
joutuisi, kuten tässä taannoin kävi). Ja kaipa niitä jotenkin saa myös “oikeista”
kirjakaupoista, mikäli pyytää, samoin kirjastoista, ken tietää. No, nyt se on
käsistäni pois ja saan taas keskittyä proosaan, joka on ollut uinumassa
viitisen vuotta, mutta jos/kun aikaa vielä saanen, pääsen taas ratsaille.
Pidetään peukkuja!
P.S.
Tuossa kannessa ei näy niin selvästi se unikuva, jota tarkoitin: poutapilvethän
kuvastuvat suosilmäkkeestä, mi luo yhteyden kehon, unen ja unelmien välille.