100 RUNOKIRJAA

Mediapinta järjestää Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi tempauksen 100 runokirjaa, johon osallistuin, olihan laatikossani uusia “runoja”, jälleen. Facebookin Silkkivirta-sivustolle olinkin niitä jo joutessani lisäillyt, silloin tällöin, samoin tänne VÄRSSYILYIHINI, kun ei voimia varsinaiseen tekstiin löytynyt. Tämä on kolmas julkaistu runokirjani tällä erää, vaikkei niillä mahdottoman suurta menekkiä tunnu olevankaan, runoilla siis yleensäkään. Silti jokin yllyttää niitä julkaisemaan, vaikka ihan hyvinhän ne siellä pöytälaatikossakin pärjäisivät.

Runoni kertovat oman elämäni tunnelmista, tunteista, unelmista, odotuksista, pettymyksistä, unista, miten vain, ja ne ovat toimineet oivallisina terapeutteina matkallani, sillä ilman tätä purkautumiskanavaa makaisin luultavasti jo matojen namipalana. Tosin hyödyllisenä sellaisena tietenkin, kiertokulkuun osallistujana, en kiellä, mutta kun tuntuu vielä jotain tekemistä tässä raadollisessa olemuksessanikin olevan odottamassa…

Verkkokirjakaupoissa näyttävät olevan myynnissä ja tilasin niitä itsellenikin, jos jollain sattuisi olemaan kiinnostusta niihin (kirjakauppojen kovaa hintaa vierastan, joten omakustannushinnan lisäksi toivon postikuluja, etten sentään maksumieheksi joutuisi, kuten tässä taannoin kävi). Ja kaipa niitä jotenkin saa myös “oikeista” kirjakaupoista, mikäli pyytää, samoin kirjastoista, ken tietää. No, nyt se on käsistäni pois ja saan taas keskittyä proosaan, joka on ollut uinumassa viitisen vuotta, mutta jos/kun aikaa vielä saanen, pääsen taas ratsaille. Pidetään peukkuja!

P.S. Tuossa kannessa ei näy niin selvästi se unikuva, jota tarkoitin: poutapilvethän kuvastuvat suosilmäkkeestä, mi luo yhteyden kehon, unen ja unelmien välille.

VIHDOINKIN!

Tänään pari vuotta kestänyt tuskailu päättyi: Kivi tähtien takaa sai uuden ilmiasun! Nyt se näyttää normaalilta kirjalta; sen liehureunat ovat asettuneet suoraan järjestykseen eikä minun enää tarvitse tuntea punastusta lähettäessäni sitä tilaajille. Vähän muokkasin korjattuun versioon sisältöäkin, joten nyt se on entistä ehompi. Vihdoinkin! Kiitokset Mediapinnalle!

Oman paikkakuntani lehdet eivät ole suuremmin lotkautelleet korviaan; olen heille ihan liian mitätön. Tosin Tyhjästä Kirjasta oli Kainuun Sanomissa sentään jonkinlainen toteamus, jonka kustantaja oli sinne lähettänyt, joten siitä kiitän. Arvosteluun asti lehti ei vaivautunut tälläkään kertaa. Syntymäpaikkakuntani lehti Ylä-Kainuu sen sijaan ei ole viitsinyt laittaa pienintäkään vinkkiä lukijoilleen tästä viimeisimmästäkään kirjasta edes, vaikka juuri siellähän luulisi innokkaimpien lukijoiden löytyvän - ainahan se oman paikkakunnan kasvatti kiinnostaa, yleensä.

No, ei haittaa, enhän koskaan julkisuuteen ole kaivannutkaan, mutta hiukan mitättömäksi lytätyltä minusta kyllä tuntuu. Ehkä kumpikaan lehdistä ei ole ollut edes kiinnostunut lukemaan kirjojani; taustalla kai pitäisi olla jonkin ison kustantajan arvovalta. Muualle arvostelukappaleita ei kai ole lähetettykään - en osannut uskoa muualla olevan kiinnostusta tuntemattoman kirjoittajan osittain omaelämäkerrallisiin lastenkirjoihin.

Mutta nyt aion kuitenkin käydä vaihtamassa sekä Kajaanin että Suomussalmen kirjastoihin uudet kappaleet, ne oikeat niiden liehureunaisten tilalle. Heti kun ehdin.

Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen; olenpahan edes jotain saanut aikaan ja läheisteni ja ystävieni kannustus riittää. Jatkan kirjoittamista.

TYHJÄ KIRJA

Nonni, nyt se on valmis. Tyhjä Kirja, jatkojuttu Pihlan tarinalle. Vihdoinkin karaisin luontoni ja lähetin käsikirjoituksen eteenpäin. Ensin luetutin sen luotetulla ystävälläni ja hän sanoi, ettei ottaisi siitä mitään pois. Niinpä tottelin enkä ottanut. Kolme virhettä oli kustantajalla pujahtanut vahingossa sinne (ja useita kappalejakoja), mutta sitä kai sattuu silloin tällöin; eivät ne lukemista hidasta. :)