HAVUKKA-AHON AJATTELIJA

Tänä pakkassunnuntaina sali ei ole hetikään täynnä. Istumme viimeisellä penkkirivillä, sieltä näkee hyvin. Elokuva Havukka-ahon ajattelijasta alkaa samalla tavalla kuin olin hahmotellut erään keskeneräisenä lojuvan elokuvakäsikirjoituksenikin alkavan, omassani näkyy vain järviä enemmän…

Tutut, kotoiset maisemat pyörähtävät kankaalle ja kainuun murre soljuu lämpöisenä korviini. Eihän ne etelän ihmiset niin ihan oikeasti sitä osaa, mutta riittävän läheltä kuitenkin, niin, ettei koko ajan vain kirjakieltä puhuta.

Konstan otteluksille on pakko nauraa, hänen sinisille ajatuksilleen kaikista mahdollisista asioista avaruuden mittaamisesta mittarimadon vastaaviin. Mielessä häivähtää ajatus, miten mielellään Veikko Huovinen tätä olisikaan katsonut…

Kyllä Kai Lehtinen on ilmetty Konsta ja Ilkka Heiskasen esittämän Mooses Pessin naurunkiherrys löytää vastakaiun jokaisen huulilta, uskoisin. Lähtiessä päällimmäisenä leijuu hyvä mieli, tuntuu kuin naapurissa olisi pistäytynyt.

PEER GYNT

Istuin illalla Kajaanin kaupunginteatterissa lähes kolmen ja puolen tunnin ajan. Lavalla esitettiin Henrik Ibsenin 1860-luvulla kirjoittamaa myyttistä, tragikoomista näytelmärunoa Peer Gynt.

Varmaan monelta meni paljon ohi, jos ei ollut ennakkoon tutustunut kyseiseen tekstiin eikä muutenkaan oivaltanut itsensä etsimiseen ja löytämiseen tarvittuja uni-, kuumehoure- tai eri aikakausien myyttisiä maailmoja.

Lavastus sinänsä oli vaatimaton, niukka ja alussa vuoropuhelutkin tuntuivat pitkästyttäviltä ja yksitoikkoisilta. Vähitellen rupesi kuitenkin tapahtumaan enemmän ja mielenkiinto heräsi. Tapahtumien kulku valtautui välillä aika roisiksikin ainakin näin mummi-ikäisen silmin katsottuna. :) Mutta niinhän se on, että "joskus pitää hukkua, että löytää itsensä".

VAI PULLANPIEKSÄMIEN RITARIKUNTA! :D

Kylläpä mielen valtasi haikeus ja kaipauskin entisten työtovereiden pariin, kun luin Koti-Kajaanista heidän viimeisimmistä kuulumisistaan (= perjantaiherkutteluistaan). Pullanpieksämien ritarikunta oli nimittäin ilmoittautunut Radio Novan perjantaipullakisaan ja nautti nyt Minna Tikkasen kirjoittamassa artikkelissa kuopiolaisen konditorialiikkeen Truben lähettämistä pullista (perjantaipullista, perjantaipitkosta, uuniomenapitkosta sekä bostonkakusta). Kyseinen 22-jäseninen ritarikunta voi kuulemma tänä vuonna viettää kymmenvuotisjuhliaan…

Enhän minä nyt niiden pullien takia, mutta tietty nostalgia kantoi mieleni menneisiin vuosiin, jolloin sain osallistua tuon työyhteisön riemukkaisiin tempauksiin ja tietynlaisen ikävänhän se pisti. Tokko milloinkaan saan kokea vastaavaa enää…

VALON SYLIIN

Luulin tulevani luotasi, Herra,

ilman vaatetusta,

ilman nimeä,

ilman menneisyyttä.

Miten väärässä olinkaan!

Sinä vaatetit minut Sanallasi,

Sinä kuiskasit nimeni,

Sinä näytit menneisyyteni.

Miten paljon Sanoja

vielä tarvitsenkaan!

Kuinka monta nimeä,

kuinka monta tulevaisuutta!

Kunnes tieni on käyty,

tehtäväni suoritettu

ja

Valon syli tavoitettu.

NIIN PALJON IHANIA ASIOITA...

Niin paljon ihania asioita
maailmassa...

Lasteni läsnäolo.

Lastenlasteni heleä nauru
ja
heidän riemusta säkenöivät kiljahtelunsa.

Puolison hiljainen olemus...

Auringon välke syvänsinisillä aalloilla,

tuulen laulu rantakoivujen latvustoissa,

lintujen tirskuva leikki...

Kesäisten sadepisaroiden
rauhoittava rummutus
sekä
talvisen päivän himmeä hämäryys...

Sydämeni läpikäyvä loputon rakkaus.