Muistatko isä, miten juoksimme pitkin pientareita?
Minä edellä, variksensaappaat jaloissa vilkkuen,
sinä perässä vitsa kädessä.
Kiinni et saanut koskaan.
Eihän se oikeaa kauhupakoa ollut -
se oli vain keppostelevan tyttären karkaamista,
aiheellisen rankaisun välttelemistä.
Sinä lepyit hetkessä ja minä palasin kotiin
muina miehinä,
uusia kujeita punoen.
Viimeisenä syntymäpäivänäsi
tanssin sinun kanssasi vielä,
vaikka jalkoihisi oli piirretty kivun kaavat,
ja se jäi viimeiseksi tapaamiseksemme.
Poskeni kostuvat.
On ikävä. Yhä.
Mitä antaisinkaan, jos olisit vierelläni jälleen!
Juoksemassa, tanssimassa,
lapsiani, lapsenlapsiani kiikuttamassa.
Rakastan sinua, isä.
Lienenkö sitä koskaan sanonut silloin,
kun vielä olit täällä?
Nyt sen sanoin, kuvallesi,
jonka edessä kynttilä palaa.
