torstai 29. marraskuuta 2012

MITÄPÄ SE HYVEJÄÄ

Päiväkirjamerkintä viime kesältä:

"Ihana siskoserkkutapaaminen mökkimaisemissa. Halattiin, itkettiin ja naurettiin. Muisteltiin menneitä, ikävöitiin verhon taakse poistuneita. Anivarhain seuraavana aamuna kiiruhdin takaisin kotiin, Peppinjan luo.

- Mummi, sä oot niin ihanannäköinen, kun sä oot niin pullea, ihasteli Pinja eilen. Olin juuri vetäissyt päälleni hellemekon, jonka summanmutikassa olin siepannut kaupasta kärryihin. Uskottavahan se on kun lapsi niin sanoo. Olen ihanannäköinen... Ainakin lapsen silmissä.

Myös molemmille tytöille oli ostettu kesämekot, itse valitut, peilin edessä sovitetut ynnä niihin sopivat kengät. Kelpaa niissä koulut ja esikoulut aloittaa.

Runoviikko jäi tällä kertaa pienemmälle huomiolle pikkuvieraiden vuoksi, vain kerran karkasin runokaraokea kuuntelemaan. Mieli paloi omia runoja lausumaan, mutta kaenuulaenen mitäpäsehyvejää voitti. Jälleen kerran. Ei minusta ole omaa itseäni esille tuomaan."

Muistoissani / sydämessäni elän yhä entisessä kodissani, siksi tämä päiväkirjan selailu. Joulu tulee olemaan vaikea...

lauantai 24. marraskuuta 2012

MITEN OLISINKAAN!

Selailin vanhoja runojani. Tämä kosketti, riipaisi vieläkin. Kamalasti. 
Ensimmäiselle, hartaasti odotetulle lapselleni tähtiin kirjoittamani. 

Sinä näytit plussaa 
ja Sinä lupasit tulla... 

Sinä olit jo silloin lapseni, 
minun kalleimpani,
rakkaimpani...

Sitten peruit...

Ja kyyneleeni putosivat.
Ne etsivät tietä.
Eivät ne löytäneet,
eivät ne osanneet...

Miksi, lapseni, miksi?

Miten olisinkaan rakastanut sinua!
Miten olisinkaan raivannut esteet tieltäsi!

Miten olisinkaan!


perjantai 23. marraskuuta 2012

SYDÄMENI ITKU ON LOHDUTON JA LOPUTON

Niin kuin aurinko lämmittää maan
ja herättää sen uuteen versoon.
Niin kuin raikas kesätuulonen,
joka puhaltaa halki metsien, peltojen ja soiden.
Sellainen Kainuu on minulle ollut.
Rakas, kaunis, luotettava ja välittävä.
Omistaan huolta kantava.
Puhdas.

Sen asujainten valloittava ystävällisyys,
välittömyys ja rehellisyys
on kantanut minua
sinivalkoisin siivin läpi vuosien.
Lämmittänyt, rohkaissut, innoittanut.

Miksi siis tämä loputon mielipaha ei kaikkoa?
Miksi pettymys kalvaa
ja kovertaa reikiä sydämeeni?

Salliakseen tuulten huuhdella
ja puhdistaa sen sopukat tyhjiksi rakkaudesta?
Muuttaakseen ihanan tunteen kalseudeksi,
säälimättömyydeksi, vahingoniloksi?
Samanlaiseksi kuin hekin silloin olivat?
Välinpitämättömiä.
Lähimmäisestään piittaamattomia.

Kauan sinua Kainuu rakastin.
Kauan jaksoin puolustella sinua
pahansuopia panetteluja vastaan,
jotka kuiskivat
kateudestasi, kaunaisuudestasi,
luoksepääsemättömyydestäsi.

Enää en puolustele.
Enää en väittele.
Enää en ymmärrä.

Roihahtiko paloni viimeisen kerran?
Sammuiko tuli pesästä?
Jos kävi niin…

Silloin minun Kainuuni välinpitämättömyys sammutti sen.
Silloin sydämeni itku on lohduton ja loputon.




tiistai 20. marraskuuta 2012

SYDÄN HULVEHTII

Mummi lukee nyt iltasadun, äidin on saatava tämä työ valmiiksi. Pinjuska rientää hakemaan kirjaa. Patun ja Tatun outo unikirja.
- Lue mummi tämä hassusti.

Peppi hokee: - Äiti lukee, äiti lukee, äiti...
Jää äidin vuoteelle nyökkimään, mutta Pinja ja mummi kepsahtavat Pinjan huoneen lattialle ja aloittavat. Patu ja Tatu muuntuvat Pötyksi ja Töpyksi yms. ja kikatus kihertelee.

Äkkiä huomataan, miten Peppi nyyhkii äidin vuoteella. Mummi kiiruhtaa vierelle.
- Mummi lukee nyt sinulle. Sopiiko?
Lapsi nyökkää ja Sata dalmatialaista rynnistää verkko- ja tärykalvoille. Pinja hiipii vaivihkaa lisäkuulolle. Tarina on pitkä, joten loput kuitataan katselemalla kuvat, ja koska lapset ovat nähneet vastaavan elokuvan, he selostavat tietämättömälle mummille tapahtumien kulun.

Aamulla mummi herää hikisenä. Pinja on ryöminyt liki, niin että paidat kostuvat. Kun äiti huikkaa ovelta hiljaisen nousukehotuksen, mummi piirtää Pinskun nenään nuppulan, kirjoittaa selkään nimen.
- Arvaatko, mitä kirjoitin? - ja kutittaa kainaloista.
Hykerrys ja rutistus. Peppi saa omat halauksensa ja päivä käynnistyy.
Sydän hulvehtii.




lauantai 10. marraskuuta 2012

KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ

Uuden paikkakunnan kuntosali. Liityin eilen ja olihan minun ihan pakko tänään käydä vilkaisemassa. Outoja välineitä, mutta kaikkialla ihania ihmisiä, jotka näkevät vaivaa opastaa. Trainerin opastusta en saa, koska on lauantai, mutta päätän, että kohtaan hankalat puolet nyt ja kysyn, jahka trainer osuu paikalle.

Olen onnen tyttö; enkeli kulkee kanssani ja saa ihmiset hymyilemään, olemaan ystävällisiä, uhraamaan aikaansa. Kun epäröiden kyselen jotain "masuvälinettä", riski nelikymppinen (ehkä) mies esittelee mulle koko pienen salin välineet, näyttää henkilökohtaisesti, miten kussakin käyttäydytään. Lopuksi sanoo, että tästä talosta tulee suurimmalle osalle toinen koti, että ikähaarukka vaihtelee kahdestakympistä seitsemäänkymmeneen viiteen, joten kunnossa kaiken ikää; sen (seitenkymppisen) ikäisen ei tarvitse enää näyttää muille, riittää kun tekee sen minkä tuntee kykenevänsä!

Ja son mot. Olen melkein se seitenvitonen, hiiiuuukan ennakoituna tosin... Mutta KIITOS sinulle, "nuori mies"...

maanantai 5. marraskuuta 2012

MOI!

Pikku eskarilainen tipsuttaa pikkareissaan nukkuhuoneesta vaatenyytti kainalossaan - eno ja mummi ovat tulleet hakemaan. Muut lapset jäävät vielä päikkäreilleen. Vilkutus kaukaa ja saatuaan häthätää paidan vetäistyksi hän kipittää suoraan syliin. "Mummi!" kuuluu vaimennettu huudahdus. Seuraavan halauksen saa eno.

Koululainen löytyy iltapäiväkerhosta, paras ystävä liimautuu häneen, seuraa mukana, kiipeää aidalle, jossa halailee saatettavaansa... Mummi enon ja Pinjuskan kanssa jatkaa matkaa järkkymättömästi.

Kotona Pinja sukeltaa pelimaailmaan, Peppi avaa telkkarin, viihdyttää vieraita. Mummi ja eno seuraavat hänen kavereinaan jännittäviä lastenohjelmia, nuokahtelevat kaupungin hulinan ja elämän yllättävien vaatimusten uuvuttamina...

Lähtiessä Pinja tulee syleilemään, Peppi käy julistamassa lyhyesti MOI (koululaista ei kuulemma saa pussata!) ja häipyy. Mummi työntyy kuitenkin rutistamaan, pisaroiden. On edessä vaikea tie...

LUETUIMMAT