perjantai 23. marraskuuta 2012

SYDÄMENI ITKU ON LOHDUTON JA LOPUTON

Niin kuin aurinko lämmittää maan
ja herättää sen uuteen versoon.
Niin kuin raikas kesätuulonen,
joka puhaltaa halki metsien, peltojen ja soiden.
Sellainen Kainuu on minulle ollut.
Rakas, kaunis, luotettava ja välittävä.
Omistaan huolta kantava.
Puhdas.

Sen asujainten valloittava ystävällisyys,
välittömyys ja rehellisyys
on kantanut minua
sinivalkoisin siivin läpi vuosien.
Lämmittänyt, rohkaissut, innoittanut.

Miksi siis tämä loputon mielipaha ei kaikkoa?
Miksi pettymys kalvaa
ja kovertaa reikiä sydämeeni?

Salliakseen tuulten huuhdella
ja puhdistaa sen sopukat tyhjiksi rakkaudesta?
Muuttaakseen ihanan tunteen kalseudeksi,
säälimättömyydeksi, vahingoniloksi?
Samanlaiseksi kuin hekin silloin olivat?
Välinpitämättömiä.
Lähimmäisestään piittaamattomia.

Kauan sinua Kainuu rakastin.
Kauan jaksoin puolustella sinua
pahansuopia panetteluja vastaan,
jotka kuiskivat
kateudestasi, kaunaisuudestasi,
luoksepääsemättömyydestäsi.

Enää en puolustele.
Enää en väittele.
Enää en ymmärrä.

Roihahtiko paloni viimeisen kerran?
Sammuiko tuli pesästä?
Jos kävi niin…

Silloin minun Kainuuni välinpitämättömyys sammutti sen.
Silloin sydämeni itku on lohduton ja loputon.




1 kommentti:

Sylviira kirjoitti...

Anteeksi, rakas kultainen Kainuuni, mutta tällaisia mietteitä nyt hupakoin.

LUETUIMMAT