SYDÄMENI SISKOLLE

Olin kuuden viikon kypsässä iässä,
kun olit mulle, serkku, syntymässä.
Saman pirtin nurkassa uinailtiin
- päät yhdessä -
sisariksi kasvettiin.

Kotikunnaille,
lapsuuden leikkimaille
usein unessa jälleen palaan
ja kun aamuisin arkeen havahdun,
pettymykseni vaivoin saan salaan.

Värein kirjaillut kiemurat elämän
meidät erilleen muuten veivät,
mutta kotiniemelle takaisin
tulemasta ne estäneet eivät.

Nyt sinulle, siskoni, pyyntö on tämä:
Ethän minua maailmaan yksin jätä?
Meidän määrä on vanheta yhdessä!

Kenties elämämme ehtoopuolella
me harmaapäinä,
elämän nähneinä
ja siihen jo kyllästyneinä
taasen saman pirtin nurkkaan
nukahdamme -
päät yhdessä,
silmät väsyneinä...

Ja ehkäpä salatun verhon takana
me joskus taas havahdumme
päät yhdessä,
silmät virkeinä...
Aloittaaksemme alusta jälleen.

Näin uskothan,
sydämeni sisko?

RAUKKIS

Vilkutan.

He lähtivät.

Kotiin. Minun kotiini.

Painoin pääni ja annoin tuskan tulla.

Sieluni pyörähti jokaisen renkaan pyörähdyksen mukana.

Se roikkui takalasin ikkunanpyyhkijässä

ja räytyi jälleenkohtaamisten raunioilla.

Ikävöi tuttuja sylejä,

kaipasi syliin rutistamista.

Vedin sieluni takaisin parvekkeelle,

suljin ikkunan

ja menin peiton alle.

Ikävä ei luovu omastaan.

Raukkis.