He lähtivät.
Kotiin. Minun kotiini.
Painoin pääni ja annoin tuskan tulla.
Sieluni pyörähti jokaisen renkaan pyörähdyksen mukana.
Se roikkui takalasin ikkunanpyyhkijässä
ja räytyi jälleenkohtaamisten raunioilla.
Ikävöi tuttuja sylejä,
kaipasi syliin rutistamista.
Vedin sieluni takaisin parvekkeelle,
suljin ikkunan
ja menin peiton alle.
Ikävä ei luovu omastaan.
Raukkis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti