No niin, nyt olen terapoinut itseäni kirjoittamalla jo vuosikymmenen verran, vetänyt sanoillani mieleni irti upottavista soista ja kiehuvista ukkosmyrskyistä. Aloitin nimittäin julkisen kirjoittamisen vuonna 2005 (salaahan olen harrastanut sitä jo 12-vuotiaasta asti), ja sen tuloksia on näkyvillä mm. tässä blogissa.
Sielulle on tehnyt tosi eetvarttia keskittyä etsimään tarpeeksi tarkasti kuvaavia sanoja tunnetiloillensa ja käyttämäni eräänlainen dramatiikkakin kiteyttää ajatukset ilmaisuun, joka sitten ikään kuin salaman leimahduksena pääsee purskahtamaan ja purkautumaan räjähtäen ryöppyävinä kuohuina.
Kärjistänyt olen paljon, maalaillut sanojen kultaisella siveltimellä tai viillellyt reippaasti säilällä, ainakin viime vuosina, (aiemminhan se taisi ollakin jonkinlaista pehmolällyä, onnellista lepertelyä hetkistä, joita luulin aidoiksi), ja eräänlaisena uhkarohkeana heittonakin, odotteluna, josko joku rohkelikko uskaltautuisi jopa kommentoimaan tiettyjä pakinantekeleitä, sillä sellaisiksihan ne oikeastaan olen tarkoittanutkin.
Ja yksityistä palautetta olen kyllä saanut jonkin verran, mutta olen ottanut ne itselleni - oppiakseni ehkä jotakin - mutta kovinkaan moniin tunteiden ilmaisuihin ei ole uskallettu kommentoida. No, ei haittaa, tämä nyt vain oli tällainen "blogi", lähes omalla nimellä uskallettu heittäytyminen. Toivottavasti kukaan ei ole loukkaantunut kirjoituksistani, niistä pahoista nimenomaan.
Nyt odottelen kolmannen Pihla-kirjan toista vedosta korjattavakseni.
