maanantai 20. tammikuuta 2014

JARRUT VAIN EIVÄT OLE KUNNOSSA

En halua tietää...
Tietämättömän on helpompi elää.
Ei tarvitse arvailla kuka, mikä, millainen ja missä.

Elämä huuhtelee kylmin ryöpsäyksin.
Hengitä, hengitä! Hauko, jos et hengitä!

Seinä pysyy kyllä pystyssä kun oikein kovasti pönkität.
Vuode ei kippaa lattialle jos pidät reunoista kiinni.
Kynnys on yhä korkealla...

Jarrut vain eivät ole kunnossa.

maanantai 13. tammikuuta 2014

NÄINHÄN SEN KUULUU MENNÄKIN

Kello kolme neljäkymmentä enkä vielä ole päässyt uneen... Havahdun valvojan (?) saapumiseen. Tämä nojaa lipastoon ja pudistaa moittien päätään. Oho, olen nukkunut näköjään vaatteet päällä... Muistan kiireeni joutua jonnekin ja nousen etsimään kiharrinta. No, siihen herään. Oikeasti. Ja ihan normaaliin tapaan yöpaidassani. Olen nukkunut tunnin - kello on neljä neljäkymmentäkolme.

Käsiä tikustaa, ne kuumenevat ja sama käy jalkapohjilleni. 
Lämpö leviää, syvenee ja pian hehkun koko olemuksellani. Potkin peiton pois.
Mielessä kiemuroivat loppumattomat kysymykset.

Äkkiä, yllättäen, mieleeni valahtaa syvä ymmärrys. Hyväksyntä.

Näinhän tässä piti käydäkin.
Näinhän me silloin syntymässä sovittiin.
Tähän elämään kuuluu oppia tietämään, mitä ovat rakkaus, menettämisen tuska, anteeksianto ja luopuminen.

Virratan energiaa universumiin, ottakoon sen vastaan hän, ken haluaa; vapaa tahto valita on eräs Elämän suurista valteista. 
Itse kukin hallitkoon elämäänsä erehtyen, oppien ja kasvaen.

Siirrän herätyksen kahdeksaksi, sillä salille en mitenkään nyt pystyisi, mutta koska hohka ei lopu, nousen, tällä kertaa ihan oikeasti ja aloitan päivän.

Yhdeksäksi ennätän VIRSUUN.


maanantai 6. tammikuuta 2014

KIELLETTY, ELÄ LUE!

Katsoin tallentamaani Inhimillistä tekijää, eron kokeneiden naisten, hyljättyjen tarinaa. Kaikki he olivat suhteellisen vähän aikaa olleet, alle 30 vuotta naimisissa, kunnes mies jätti. Minulla oli yli 40 vuotta, en saanut jäädä entiseen kotiini, vaan jouduin rakentamaan uuden kotini ensimmäisestä lusikasta alkaen, enkä saanut siitä mitään korvausta myöhemmin. Patja yksiön lattialla ja hirvittävä huuto kurkussa. Hiljennetty, sillä eihän sitä kerrostalossa... Yhä se tuska elää, en ole päässyt eroon, tuuliajelen, rakastan  yhä. Olenko loppuikäni tässä tilassa? Hienosti ja kypsyneesti nuo naiset pokkana väittävät, että he ovat päässeet katkeruudesta. Odotan innolla sitä hetkeä. Minulla oli hyvä liitto, toinen vain kaipasi enemmän.
Minussa ei ollut riittävästi poweria. Nyyh.

Ja suku (siis se ex) ei taatusti tykkää tästä postailusta. Eihän nyt tunteitaan saa missään nimessä kertoa muille! Mutta eihän mulla ole mitään menetettävää enää. Olenko lastenkirjailija vai jokin muu huuhaa, se ilmenee myöhemmin. Näistäkin tunteista joskus kirjoitan, mutten tiedä, onko se paperi- vai jokin muu nykyversio...

Ja kukaan ei puhu siitä enkelistä...
Joka on tukenut, pidellyt sylissä, lohduttanut.
Välittänyt minusta, vaikka exästä tunteella kirjoitan.
Pitänyt elämässä kiinni. Vakuuttanut, etten ole mikään hylkiö.

lauantai 4. tammikuuta 2014

TÄMÄ ON JUST, MITÄ AINA OLEN TOIVONUT

HopLopiin on jäänyt mummin hattu. Se ihana, huopainen. Se, jota Helsingin lipunmyyjäkin oli kehunut. Ollaan lähdössä ulkoilemaan, kun mummi huomaa kauheuden. Ja eikun autoon ja kiireinen suhaus HopLopiin. Ooottakaa autossa, nyt ei kannata tulla sisälle, koska sinne ei jäädä, tulee kalliiksi, mummi varmistaa, koska toinen Peppinjoista on vihjaissut, eikös he voisikin tulla ihan vain pikkuisen sisälle...

Sitten Hong Kongiin. Mummi ei tiedä, mihin syöksi päänsä, ja kukkaronsa... Oih, tämä on just, mitä aina olen toivonut... Pinja kantaa jonkin ihanan, oudon kummajaisen. Mummi huokaa, mutta lupaa. Peppi etsii kuumeisesti omaansa, mutta ei löydä mitään. Siirrytään Prismaan, jossa Peppi velvollisuudentuntoisesti, pakonomaisesti, ehdottaa Baby Bornia. Se maksaa lähes viiskymppiä, joten mummin on paljastettava kukkaronsa reikäisyys. No, onneksi yks japanilainen kirja, sarjis, löytyy ja kaikki ovat onnellisia. Mummi lienee kaikkein onnellisin...

Illemmalla eno hakee äidin asemalta, käydään saunassa ja herkutellaan. Nukkumaan mennessä mummin pitää taas lukea Peppinjaa ääneen, kunnes Pinja ilmestyy vuoteen viereen, supattaen, kädet tanassa. Me ruvetaan äitin kans nukkumaan. Niinpä kirja on suljettava, kuiskattava lupa Pepille silmäillä kirjaa hetkisen, kunnes lamppu sammuu. Ja sitten nähdäänkin ihania unia peräti yhdeksään saakka. Mummikin! Herrajjestas! Van sehän taisikin löytää vihdoinkin tanssikaverin, yöllisen, kaikkivoipaisen. Ja tanssii melkein heti herättyäänkin...

Aamulla Peppi pyytää, voisiko mummi kirjoittaa heistä Peppinjoista sarjan... Ja just, kun mummi oli päättänyt lopettaa! Sillä MIKSI muka hänen oli yleensä kirjoitettavakaan? MIKSI se oli hänelle tärkeää? MIKÄ hän oikein luuli olevansa?

perjantai 3. tammikuuta 2014

KÄÄNNY MUMMI, ETTÄ SUN ON HELPOMPI HENGITTÄÄ

Mummi, mä haluun nukkua kainalossa. Tyyny sujahtaa olkapään viereen ja valkopää käpertyy kylkeen. Mummi, sä oot ihana. Vielä kännykän läpyttelyä. Kato, isi laittoi tähän, että kiitos kulta, mä rakastan sua, vaikka pitäisi olla että sinua. Nyt mä kirjoitin, että älä enää laita viestiä ja sitten itkuhymiön, kun mua ärsyttää kun se ei kirjoita oikein...

Peppi ilmestyy vuoteen viereen. Mulla sattuu masuun. Mummi silittää masua ja lapsi palaa enon viereen. Kohta Pinjuska tönii. Hei, käänny mummi, että sun on helpompi hengittää. Kohta: Saanko mä vaihtaa paikkaa Pepin kanssa? Unisena mummi suostuu toki ja kohta toinen valkohiuksinen painautuu kylkeen. Masukaan ei enää ole pipi. Vihdoinkin päästään nukkumaan. Aamulla kyllä herätään aikaisin, ettei tarvitse puoleen yöhön kukkua, päättää mummi ja nukahtaa. Vihdoinkin.

LUETUIMMAT