maanantai 13. tammikuuta 2014

NÄINHÄN SEN KUULUU MENNÄKIN

Kello kolme neljäkymmentä enkä vielä ole päässyt uneen... Havahdun valvojan (?) saapumiseen. Tämä nojaa lipastoon ja pudistaa moittien päätään. Oho, olen nukkunut näköjään vaatteet päällä... Muistan kiireeni joutua jonnekin ja nousen etsimään kiharrinta. No, siihen herään. Oikeasti. Ja ihan normaaliin tapaan yöpaidassani. Olen nukkunut tunnin - kello on neljä neljäkymmentäkolme.

Käsiä tikustaa, ne kuumenevat ja sama käy jalkapohjilleni. 
Lämpö leviää, syvenee ja pian hehkun koko olemuksellani. Potkin peiton pois.
Mielessä kiemuroivat loppumattomat kysymykset.

Äkkiä, yllättäen, mieleeni valahtaa syvä ymmärrys. Hyväksyntä.

Näinhän tässä piti käydäkin.
Näinhän me silloin syntymässä sovittiin.
Tähän elämään kuuluu oppia tietämään, mitä ovat rakkaus, menettämisen tuska, anteeksianto ja luopuminen.

Virratan energiaa universumiin, ottakoon sen vastaan hän, ken haluaa; vapaa tahto valita on eräs Elämän suurista valteista. 
Itse kukin hallitkoon elämäänsä erehtyen, oppien ja kasvaen.

Siirrän herätyksen kahdeksaksi, sillä salille en mitenkään nyt pystyisi, mutta koska hohka ei lopu, nousen, tällä kertaa ihan oikeasti ja aloitan päivän.

Yhdeksäksi ennätän VIRSUUN.


Ei kommentteja:

LUETUIMMAT