torstai 28. huhtikuuta 2016

MILTÄ SIIS TUNTUU?

Opettaja Katri Rauanjoki kertoo kirjassaan, miltä tuntuu keskivaikea masennus.  Minä kerroin Saviruukku tulvii -kirjassani, miltä tuntuu vaikea masennus - ja niillä on eroa (suinkaan vähättelemättä hänen tunteitaan, huh), vaikka molemmissa tietysti hyvin paljon samoja tuntemuksia, vaikeassa vain syvempiä ja pahempia - olinhan täysin arvoton. Unettomuus, riittämättömyys, kiire, päivien täydellinen mahdottomuus, kun ei kotonakaan ollut tilaisuutta lepoon; piti vain ennakoida kaikenlaista...
Olisipa silloin minun aikoinani tiedetty masennuksesta ja burn outista se, mitä nyt tiedetään, niin ei olisi ehkä tarvinnut vajota niin syvälle, vaan olisin päässyt ahdingosta helpommalla, vaikkapa vain senhetkisestä ympäristöstä irrottautumalla (ts. joku olisi älynnyt raahata minut pois, vastusteluistani huolimatta, kun minullahan oli vaikka mitä pakollista)... Mutta silloin olin kai ympäristön mielestä vain jokin ihmeen aikaansaamaton, teeskentelevä nahjus, kun en päässyt vuoteesta kolmeen kuukauteen.
Todellinen ihme siinä on se, että kun pystyin vihdoin kirjoittamaan, se veti minut takaisin elävien maailmaan ja pelasti mummin lapsenlapsille. Tuloksena seitsemän kirjaa (joista kaksi runoteosta sekä yksi yhteinen appiukon kanssa hänen talvisodan kokemuksistaan, R.I.P. ja sydän).Hymiö heart ). 


Hymiö like

maanantai 25. huhtikuuta 2016

HERKÄLLE ELÄMÄN KUNNIOITTAJALLE EI OLE TILAA RAKKAUDEN MAJATALOSSA?

Eräässä ryhmässä pohdittiin maailmaa ja sen käytäntöjä. Eräs jäsenistä tarkasteli asioita monelta kantilta ja se herätti kipeitä vinkaisuja muutamilta osallistujilta. Kirjoittaja ei nimittäin kyennyt sopeuttamaan sanojaan suussa sulaviksi, vaan kertoi totuuden selvin sanoin, tosin (melkein) kaikkia osapuolia kunnioittaen, mutta sekin oli pahasta.

 Mitä minuun tulee, niin osaan kirjoittaa vain mitä itse tiedän ja koen, ja se jää tosi kapeaksi näkökulmaksi. Lennän tunteilla, en tiedolla enkä järjellä. Olen koko ikäni elänyt ns. rakkaudella koko maailmaa kohtaan, mutta muuan vuosi sitten huomasin, että sehän toimikin hyvin vain siitä syystä, että minulla itselläni oli kaikki hyvin. Nyt, vihdoinkin herättyäni maailman oikeaan pahuuteen, koetan taistella pois katkeruudesta, (jota aina ennen muka ihmettelin!) ja jokin totuuden torvi voisi liipata sitä kynnystä (muillekin) matalammaksi. 


Että tähän ikään pääsin pelkällä rakastamisella, on itsellenikin suuri ihmetys. Kuinka moni meistä pääseekään sillä loppuun asti, kokematta sitä suurinta menetystä - kaikkein lähimmän rakkauden osoittautumista pelkäksi manipulaatioksi ja uneksi?! Ja oikeudenmukaisuuden kulkemista terveemmän ja vahvemman "oikeuden" kautta? 


En tosin ole yksin tässä asiassa, mutta jotkut toiset osaavat puolustautua alusta asti. Minussa vain oli yksi todella aivan hirvittävä ja tuomittava puoli (alistumisen ohella) - en nimittäin salaillut tunteitani enkä puolustautunut, sen sijaan puolustin kaikkia muita, myös kaltoin kohtelijoitani! Ja se koitui tappiokseni. Herkälle elämän kunnioittajalle ei tunnu olevan tilaa rakkauden majatalossa.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

ROTJAKKEET

Mummi katsoo ulos. On ihana auringonpaiste. Mieli karkaa rakkaan rannan seutuville. Kohta siellä pääsee haravoimaan. Niin, pääsisi, ellei elämän pakko olisi väkertänyt toisin... Sydämestä kouraisee. Herra, miksi? Mitä pahaa tein?

Kädet kiertyvät mummin ympärille. Vaaleasta ruskehtavaksi kukertuva pää painuu mummin rintaan. Mummi silittää hellästi sitä kukertavaa. Rotjake, mummin oma, ihanin päällä maan. Toinen rotjake kiertää käsivartensa toiselta puolelta. "Mummi on paras." Oi, rakkaani, teidän vuoksenne jaksan vielä hetken...

Kolmistaan mummin sängyssä nukutun hikisen yön jälkeen mummi valmistaa aamiaisen, vie sen makkariin ja avaa telkkarin. Pöpperöiset päät napottavat kohta istuallaan ja tuijottavat lasten ohjelmaa. Vuoteelle ihan muuten vain rötkähtänyt mummi tuntee käsivarret kaulallaan ja suukottelut kaikkialla, myös niissä ihanissa pehmeissä lutjakkeissa käsivarsissaan. "Mummi, sä oot niin ihana! Tuot meille aamupalan sänkyyn aina. Me ollaan täällä prinsessoja".

Ja mummi, kuningatar, vaikenee. Mitalilla on monta puolta. Ilman mieron tietä ei olisi tätäkään.

.

LUETUIMMAT