RUOTUUN PALAUTUS

Niinhän siinä kävi, että vartijat olivat jaksaneet pysytellä asemissaan, joten jouduin poistamaan (no en tietenkään poistanut, palautin vain luonnokseksi) viimeisimmän kirjoitukseni, koska joku vainoharhainen näki siinä kuviteltuja uhkia. Vakava ja ahdistava aihe oli kysymyksessä, mutta ilmeisesti sellaisista ei muka saisi kirjoittaa, en ainakaan minä.

Annoin taas kerran jyrätä itseni enkä jaksa rimpuilla enää, sillä olen vasta läpikäynyt vakavan leikkauksen ja sädehoidon, joten luovutan hetkeksi. Tämä oli tässä. Palaan asiaan taas, kun olen terveempi. Sitten jyrään vastaan. Suomessa on sananvapaus eivätkä mitkään häiriköt minua pelottele.

Kiitos ja Hyvää Pääsiäistä!

Ristiinnaulitsemisaihe on näinä päivinä monessakin mielessä ajankohtainen.

KUN RAKAS LYÖ

Televisiossa näytettiin Emmy-palkinnon voittaneen journalistin Tony Harrisin dokumentti Kun rakas lyö, joka kertoo perheväkivallasta tositarinoihin pohjautuen sekä pohtii pakoon lähtemisen ja pahoinpitelijän pauloihin jäämiseen liittyviä kysymyksiä. Se näytettiin öiseen aikaan, joten nauhoitin sen ja katsoin äsken – ja ahdistuin sitä enemmän, mitä pitemmälle pääsin. Niinpä jouduin keskeyttämään katsomisen välillä, käperryin suremaan ja murehtimaan ihmismielen pahuutta ja käsittämätöntä julmuutta. Kauhistuttavinta siinä on se, että lyöjä on läheinen ja rakas!

Lyöjällä on vahva kontrollin tarve, hän määrittää siten uhrinsa käytöstä, kuten mitä tämä voi sanoa, mitä tuntea, miten pukeutua sekä missä ja kenen kanssa liikkua, puhua, nauraa, kirjoittaa. Hänellä on myös taito manipuloida, ja arvostelemalla sekä vähättelemällä hän haluaa musertaa toisen saadakseen tämän riippuvaiseksi. Kun väkivalta toistuu, uhri saattaa turtua ja alistuu, koska ei muuta mahdollisuutta näe, puolustautuakaan kun ei voi, sillä pelko vielä pahemmasta estää, tosin tuskin mitättömäksi ja tahdottomaksi muserretulla on enää voimiakaan siihen. Ja jokainen väkivallantoteutus vahvistaa lyöjän valtaa.

Nämä kyseisessä ohjelmassa haastatellut pääsivät virkavallan tai ystävien avulla pois siitä helvetistä, mutta entäpä jos ei ole yhtään ketään, kenen puoleen kääntyä? Jos se ”rakas” on eristänyt läheisensä ja pitänyt huolen siitä, että toinen pysyy vain ja ainoastaan hänen yksityisomaisuutenaan? Tai jos tämä ei ilmianna pahoinpitelijäänsä ihan vain siksi, koska ei halua tuhota toista ja koska on kykenemätön vahingoittamaan mitään elävää olentoa millään tavoin? Ja entäpä jos lyöjä näyttää ulkopuolisille vain sen mukavan ja kiltin puolensa, niin eihän siitä mitalin kääntöpuolesta kertojaa uskottaisi, vaikka tämä kuinka yrittäisi. On vain alistuttava, siedettävä, koetettava unohtaa ja jatkaa, ainakin, mikäli lapsia ei ole enää suojeltavina? Kaiketikin näin se taitaa mennä, uskoisin.