Voiko kalliimpaa aarretta
Elämä antaa
kuin suloisen nyytin
käsivarsille kantaa?
Mi tuhisee, itkee
ja aivastaa…
Voiko hellyydestä
värisevää sydäntä
mikään muu kohottaa
niin lähelle Taivasta?
@Sylviira-mummi 9.4.2005
Sain
ensimmäisen lapsenlapseni tasan 18 vuotta sitten, joten hänellä on tänään suuri
päivä; tuleehan hänestä nyt täysi-ikäinen! Muistan yhä hetken, jolloin saimme
tiedon syntymästä. Nauroin, itkin, tanssin ja syöksyin mieheni kaulaan enkä
oikein tiennyt, miten päin olisin ollut. Tuntui kuin sydän olisi räjähtänyt ja laajentunut
syleilemään koko maailmaa.
Mummiksi tuleminen teki minusta äärettömän onnellisen. Myöhemmin sain olla todistamassa hänen vatsalleen kääntymistä ja ensimmäisten askelten ottamista. Muistan, kun hän piti telkkarin kaukosäädintä eteen ojennetuissa käsissään ensimmäisiä askeleitaan tasapainottaakseen. Hän nauroi ja tepsutti, horjuen, mutta tepsutteli kuitenkin. Ja kuinka paljon noita ihania muistoja on kertynytkään vuosien varrella, varsinkin kun vuotta myöhemmin hän sai sisaren, mikä sekin tuntui minusta aivan yhtä ihanalta! Heidän kanssaan viettämiä hetkiä muistellessa sydämeni täyttyy ja tulvii rakkautta.
