NÄIN NE VUODET VAIHTUVAT - TIESITHÄN SEN?

Vanhus ontuu ylös vuoren rinnettä, vaivalloisesti, väliin pysähdellen ja otsaansa pyyhkäisten. Viimein hän seisahtaa vuoren harjalle, huokaa syvään ja tähyää kaukaisuuteen. Hänen silmänsä katsovat sinne, minne mainen silmä ei yllä. Väsynyt  hymynkare suupielessään hän varautuu keppiinsä ja vaipuu valtavan lohkareen juurelle, nojaa siihen ja sulkee silmänsä.

Lohkareen ylle ilmestyy hiljaa tummentuva tähti. Vavisten se kohoaa ylemmäksi, raskaasti, mutta sinnikkäästi. Korkeuksista kipunoi alas kirkas pikkuinen valonsäde, joka kohdatessaan kohoavan tähtivanhuksen pysähtyy, koskettaa sitä hellästi, ja yhdessä ne muodostavat hohtavan kultaisen sydämen, joka sykkii hetken valoa, lämpöä ja rakkautta. Sitten vanhempi tähti irrottautuu ja jatkaa hidasta loittonemistaan hetki hetkeltä haalistuen, kunnes katoaa toisten himmeästi tuikkivien tähtien joukkoon. Tähtilapsi laskeutuu alas koko ajan kirkastuen, kunnes se säihkyen valaisee koko maanpiirin.

Nyt rinteellä konttaa iloisesti pikkuinen vesseli, joka lähtee toivorikkaana etsimään tietä alas, luokse ihmisten, joiden kellot ovat juuri vierähtäneet uuden vuoden ensimmäisiin hetkiin.

Hyvää Uutta Vuotta!

SYDÄMENI TÄHTI

Keskellä säkenöiväin tähtivöitten
kimmeltää kirkkaimpana Joulun tähti.
Se tähti, mikä kerran sydämestäin sinne lähti.

Nyt pyydän - tule takaisin!
Suo valos, lämpös, rakkautesi
hohtaa ja hehkua taas minussakin!

On hanki valkoinen ja puhdas, hohtava,
mutt’ samalla niin viileä, kylmyyttä hohkava.
Jos sinne pesän kaivertaisin,
kai osan lämmöstä minäkin takaisin saisin?

Oi, mikä hahmo tuolla taapertaa?
Ei yllään vaippoja, ei viittaa mahtavaa.
Vain hohde kultainen sisältään väreilee
ja puhtaan säteen aura kutreillaan kimaltelee.

En hangen viileätä pesää tarvitse,
minua lämmittää jo katse pienokaisen.
Kun sylissäni, sydämessäin Häntä kannan,
en muuta kaipaile -
tähteni jatkossakin taivaalla loistaa annan.

SAAREN KARTANON JOULUMAASSA

Haukotus. Vilkaisu kelloon – 6:43. Herätyskilkatusta odotellessani kutsun You Tubesta Taipaleen Reijon ja vajoan kuunnellessani pehmoiseen, puoliutuiseen olotilaan. Kun herätyksen hälyääni sotkee Elämänaaltojen keinunnan, nousen valmistautumaan päivään.

Yhdeksältä starttaa bussi täynnä virkeitä ikäihmisiä ja vajaan tunnin ajelun jälkeen pysäköimme Saaren Kartanon Joulumaahan. Kukkameri hulvahtaa silmiin, puutarhakirkossa penkkirivistö oottaa sanankuulijoita ja eläinpuistossa, tai paremminkin Joulumetsässä, pyörähtelee häkeissään niin pieniä kuin vähän suurempiakin kanssavaeltajia.

Siellä sun täällä kierreltyämme sisar osoittaa etäämpänä näkyvää pyöreätä kaivoa ja virnistää: ”Kato, jos rahat loppuvat, niin tuolta saa lisää!”. Hän osoittaa toivomuskaivoa ja tipauttaa sinne kolikon muiden kiiltelevien kolikoiden joukkoon. Naurahdan, tällä kertaa ihan maltillisesti ja jopa aikuisen ihmisen oloisesti, vaikka hulluttelu on meillä sisaruksilla niin ytimissä ja sisäkaluissa, että ei se yleensä katso tilaa eikä hetkeä, koska iskee. Lapset pieninä ollessaan protestoivat, etteivät he kehtaa lähteä meidän mukana kauppoihinkaan, kun saavat hävetä meitä hillittömien naurukohtausten yllättäessä. Aiheen ei tarvitse olla mitenkään erikoinen, hupi löytyy kyllä vaikka kuinka mitättömältä vaikuttavasta asiasta. 
Ohitan kaivon, mutta palaan hetken kuluttua takaisin, sähkötän sydämelläni toiveen eetteriin hiljaa ja pudotan oman kolikkoni.

Lusikkalinnaan käy jatkuva pikkubussien virta. Siellä ruokailevat varatut ryhmät, henkilökunta ja opiskelijat. Saamme lautasellemme joulupuuron ja vielä kahvit pipareineen jälkiruoaksi. Kanelisokerilla kuorrutettu riisipuuro maistuu monien herkuttomien vuosien jälkeen muistoilta, niiltä ihanilta, lasten ja lastenlasten seurassa nautituilta. Perheeltä.

Joulutorilta ostan purkillisen Päärynähilloa ja Kesämuistoa (mansikkaa, viinimarjaa, vadelmaa...), valmistus Ritva Pajun, Järvenpää. Sisareni saa minut lisäämään ostoksiini vielä Paholaisen hillopurkin, jossa on sisältönä mm. paprikaa, chiliä ym. väkevää maustetta sekä Omena konjakki-Chutney –purkin (chiliä, omenaa, paprikaa, inkivääriä...). Valmistajaa ei näy purkin kyljessä, joten se jää nyt tuntemattomaksi. Noilla herkuilla joulusta ei tulle ainakaan maun puolesta väritön.

Perilläoloaikaa on vaivaiset kolme tuntia, joten paljon jää näkemättä, mm. ulkona kiemurteleva Tonttupolku, mutta sen olen nähnyt jo, joskus aikaisempina vuosina. 
Kun bussi lähtee, vajoan tyytyväisenä penkkiini, sillä enempää kävelemistä en ehkä olisi tämänhetkisillä koivilla jaksanutkaan.