perjantai 30. huhtikuuta 2010

SELVÄ VAPPUHAN SE!

Olipa kiva taas avata Kainuun Sanomat ja lukea mieluinen uutinen. Ainakaan Kätönlahden koulun lapset eivät tule arkailemaan myöhemmin tanssilattialle menemistä. Iloiset kannustustaputukset seuratkoot askeleitaan!

Hyvää Vappua! Tanssimaan illalla mekin. Huparille.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

KAIKENLAISTA MUSISOINTIA


Ihmettelin, mikä kohisee. Pesukoneita ei ollut päällä, joten mieleen hiipi epäilys, mahtoiko putkistoissa vuotaa. Sitten satuin vilkaisemaan ulos ja ihana oivallus valaisi mieleni: kevätsadehan se siellä sulosointujaan soitteli. Kauneinta musiikkia, mitä viime kuukausien aikana ikinä! Viimeisetkin lumilämpäreet kellistyvät, kutistuvat, sulavat pois

Päivällä katselin Tampereelta lähetettyä Veteraanien juhlaa. Kyllä siinä niin vain kävi, että silmiin hiipi kosteus lämpöinen, etenkin niitä lauluosuuksia kuunnellessa. Finlandiaa... ja sitten Evakon laulua Anneli Saariston huulilta…

Näyttelijä Eila Roine muisteli siinä omaa sota-aikaansa. Hän lopetti pohtimiseen, mahtaisiko samanlaista yhteistyötä ja toisen auttamista löytyä tänä päivänä, jos samanlaiseen kurimukseen jouduttaisiin. 

Minulla on vahva usko ihmiseen ja ennen kaikkea nuorisoon. Luulen, että kyllä sitä ihan samaa lähimmäisenrakkautta tarvittaessa nytkin löytyisi. Sitä en oikeastaan yhtään edes epäile. 


KIVI TÄHTIEN TAKAA (ARVOSTELUA)

-->
Pitihän minun jonnekin lähettää se kirjani arvioitavaksi, kun lähilehdetkään eivät omakustanteeseen sivujaan tahraa. Uhkarohkeasti tämä mummi siis pisti postia Nuoren Voiman Liiton Arvostelupalveluun ja tulihan sieltä palautetta. Lämpöistä, hellävaraista. Mummille sopivaa?

Kritiikin tekijänoikeus on kriitikolla, joten kokonaan en voi arvostelua tähän laittaa. Luvan kanssa muutamia otteita kyllä.

Arvostelussa lukee mm. seuraavaa: ”Kivi tähtien takaa on eräänlainen kasvukertomus, jossa seurataan… pienen tytön elämää ja hänen kokemusmaailmaansa, johon kuuluu arkitodellisuuden ohella myös uskomusolennot, kuten tontut sekä peikot…."

"Ansiokasta on se, että yliluonnollisia tapahtumia ei kuitenkaan liian osoittelevasti selitetä vaikkapa uniksi tai lapsen mielikuvituksen tuotteiksi. Lopputulos on tämän ansiosta juuri sopivan kihelmöivä, kun lopullista ratkaisua ei anneta.”

”Ajankuva on uskottavasti ja eläväisesti luotu, ja menneen ajan Suomi on tekstissä vahvasti läsnä. Agraarin maailman käytänteet ja vaikkapa vanhempi koulukulttuuri tulevat mielenkiintoisesti esille, joskin kuvauksesi eroaa aika tavalla siitä yleisestä lähestymistavasta, että usein entistä koululaitosta tupataan kuvata suhteellisen ankarana. Kuvaamasi koulumaailma on loppujen lopuksi varsin salliva, eivätkä opettajat ole kärkkäitä hyödyntämään vaikkapa ruumiillista kuritusta”.

No, arvostelija on suhteellisen nuori ja ilmeisesti luulee minua vanhemmaksi kuin olenkaan, sillä eihän meidän aikanamme enää ruumiillista kuritusta sallittu eivätkä meidän kiltit opettajatkaan siihen olisi suostuneet…

”Teoksen kielellinen anti on pakoton ja sujuva. Kevyen murteellinen lähestymistapa tuo mukanaan sopivan määrän paikallisväriä, ja mukana on muun muassa muutamia ilmaisuvoimaisia verbejä, kuten vaikkapa kirrata tai peppuroida. Lopun sanasto olisi tosin voinut olla hieman laajempi, sillä murteellisia tai muuten vanhakantaisia sanoja on enemmänkin kuin niitä nyt on listattuna ja selitettynä – tosin ne kyllä avautuvat ihan hyvin ilman sanaston apuakin.”

Ja siksipä niitä ei ole selitettykään, pitäähän lukijallekin jotain pureskeltavaa jäädä.

”Kysyit saatteessa kuinka lukukokemukseen… vaikuttaa se, että tekstin oikea reuna ei ole tasattu. On totta, että kyseessä on pieni kauneusvirhe, mutta itse lukukokemusta se ei loppujen lopuksi haittaa juuri ollenkaan. Tarina kyllä tempaisee moisesta huolimatta lukijan mukaansa.”

Hyvä… Huokaus.

Kysymykseeni, olisiko satu pitänyt pitää satuna ja muistelut muisteluna, arvostelija vastaa, että satumaailman kuvaus on itsessään relevantti osa päähenkilön kokemusmaailmaa ja siten hänelle täyttä totta, joten satu istuu passelisti arkisen kerronnan lomaan. Tosin sadun osuutta olisi voinut ehkä hienokseltaan vähentää, koska tontut ja Renne-peikko häiritsevät Pihlan koulunkäyntiä aika usein.

Pakkohan minun oli ne kohtaamiset johonkin laittaa! Niitä on lisääkin, kunhan Pihla jatkaa koulunkäyntiään…

Teoksen kielessä ei kuulemma juuri valittamista ole, tosin muutamia adjektiiveja olisi voinut karsia, kuten esim. lumen vitivalkoisuuden tai ruohon vihreyden mainitseminen.

Minulla nyt sattuu vain olemaan tapana herkutella sanoilla, kylpeä niissä. Ahneus sekin…

”Kaiken kaikkiaan teoksesi on mukavan pakoton ja mukaansatempaava, ja johdattaa lukijan kyllä sukeltamaan päähenkilön sielunmaisemaan ja piirtää siinä sivussa kuvan erään lapsen kehityksestä. Lopun haikeahko sävy kertoo, että kyseessä on eräänlainen siirtymä lapsuudesta kohti edessä häämöttävää aikuisuutta. Tarinan loppu jättää siis toiveikkaan ja samalla hieman kaihoisan tunnelman, ja siinä mielessä se nivoo romaanin mukavasti kokoon.”

Kiitos sanoistasi!  

torstai 22. huhtikuuta 2010

RAUNIOKAUPUNKI RY


Nyt sitten on saatu uusi nimi tälle kotikaupungille. Se on Rauniokaupunki... Sopiva nimihän se, ei siinä mittää. Nuoret jaksavat yrittää ja heillä hoksottimet pelaavat.

Hyvä meijän nuoriso, joka innostuu ja innostaa muitakin! Joka osaa olla ylpeä kotiseudustaan ja sen kulttuurielämästä




lauantai 17. huhtikuuta 2010

KEVÄTTÄ

Kevät, ihana, huumaava kevät tuossa nurkilla jo kohisee, laittaa silmäkulmiin ja vähän muuallekin suloisen odotuksen väreilemään. Kauan kaivattu vihreys taas ihan kohta valtaa maailman. Sitä nuuskin ja imen joka solullani. Pitkä ja pimeä on talvi ollut. Tervetuloa kevät ihmeinesi!

Tuhkaa ja tulikiveäkin lähes taivaalta sataa ja lamauttaa koko Euroopan. Nyt on pysyttävä kolossaan jokaisen, vaikka mieli kaukomaille palaisikin. Ellei tyydy vanhanaikaisesti rytyyttämään junalla ja laivalla tai autolla. Pakokaasupäästöt kasvavat, kun etenkin automatkaajien määrä väkiselläkin lisääntyy...

Mutta eiköhän tästäkin taas selvitä ja ulkomaille jumiutuneet pääsevät koteihinsa. Mahtaako ihan pian haluttaa reissuun lähteäkään?

Pyörä otettiin jo eilen esille. Saapa nähdä, milloin uskallan nousta niinkin korkealle kuin sen satulaan...

Ja taas Kainuusta kajahtaa! Edes jotain kainuulaisittain positiivista tälle keväälle.

torstai 15. huhtikuuta 2010

TUHKIMOJA JA REINDEERSPOTTING´IA

Käväistiin tyttärentyttären viisvuotissynttäreillä Töölön kuppeessa. Päivänsankarilla oli päällään toivottu Tuhkimopuku, jonka ukki ja eno olivat hänelle yhteisvoimin hakemalla hakeneet eri tavarataloja koluten...

Pienestä asti se ihmistaimi osaa etsiä toista puoliskoaan. Tämän päivän Tuhkimokin oli löytänyt omansa tarhasta ja oli liikuttavaa nähdä pienten käsien yhteenliittyminen ja vaalean pörrön valitun olkapäälle hakeutuminen. Ja kun prinssi joutui ottamaan toisen tytön välillä parikseen, pakeni Tuhkimo käytävälle eikä halunnut enää osallistua leikkiin. Sydämeni ihan myötätunnosta säkenöi: Minun pienoiseni siinä nyt jo mustasukkaisuuden kourissa...

Samalla reissulla piipahdettiin Reindeerspotting-elokuvan kutsuvierasnäytännössä. Karmeaa nykynuorten tosielämää siinä katseltiin. Kun vielä olisivat liittäneet mukaan asiaankuuluvat seurannaiset, kuten vankilat, hillitön aineenhimo (näkyihän sitä jonkin verran, mutta vielä selvempänä) sekä raastavat hikoilut ja tärinät, niin valistus olisi puhunut vielä voimakkaammin. Vaikka jo nytkin ne nuorten kommentit, joita kuulin, olivat pääsääntöisesti sitä, ettei ikinä tuollaiseen...

Minäkin katselin tuosta noin vain pokkana, en kääntänyt katsettani yhdestäkään kuvasta pois. Tyttäreni ihmetteli, miten äitikin hirviää katsoa. Miksen minä, jos kerran molemmat mukana olevat lapsenikin katsoivat? Höh, minua luullaan heikommaksi kuin olenkaan!

No, hahhaa, kyllähän minä sitten aika heikko vissiin olin, kun Redrumin jälkibileistä lähtiessäni en pimeässä nähnyt korokkeen porrasta ja sulavasti köntsähdin polvilleni ja ihan pelkän kokislasin voimin! Toinen tuottajista taputti ystävällisesti olkapäälleni ja tuumi, ettei enempiä drinkkejä sitten enää...


A-tuubi 17.03.2010   

LUETUIMMAT