Pienestä asti se ihmistaimi osaa etsiä toista puoliskoaan. Tämän päivän Tuhkimokin oli löytänyt omansa tarhasta ja oli liikuttavaa nähdä pienten käsien yhteenliittyminen ja vaalean pörrön valitun olkapäälle hakeutuminen. Ja kun prinssi joutui ottamaan toisen tytön välillä parikseen, pakeni Tuhkimo käytävälle eikä halunnut enää osallistua leikkiin. Sydämeni ihan myötätunnosta säkenöi: Minun pienoiseni siinä nyt jo mustasukkaisuuden kourissa...
Samalla reissulla piipahdettiin Reindeerspotting-elokuvan kutsuvierasnäytännössä. Karmeaa nykynuorten tosielämää siinä katseltiin. Kun vielä olisivat liittäneet mukaan asiaankuuluvat seurannaiset, kuten vankilat, hillitön aineenhimo (näkyihän sitä jonkin verran, mutta vielä selvempänä) sekä raastavat hikoilut ja tärinät, niin valistus olisi puhunut vielä voimakkaammin. Vaikka jo nytkin ne nuorten kommentit, joita kuulin, olivat pääsääntöisesti sitä, ettei ikinä tuollaiseen...
Minäkin katselin tuosta noin vain pokkana, en kääntänyt katsettani yhdestäkään kuvasta pois. Tyttäreni ihmetteli, miten äitikin hirviää katsoa. Miksen minä, jos kerran molemmat mukana olevat lapsenikin katsoivat? Höh, minua luullaan heikommaksi kuin olenkaan!
No, hahhaa, kyllähän minä sitten aika heikko vissiin olin, kun Redrumin jälkibileistä lähtiessäni en pimeässä nähnyt korokkeen porrasta ja sulavasti köntsähdin polvilleni ja ihan pelkän kokislasin voimin! Toinen tuottajista taputti ystävällisesti olkapäälleni ja tuumi, ettei enempiä drinkkejä sitten enää...
A-tuubi 17.03.2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti