Ihana, niin ihana se on. Tuo näkymä, mi silmiini siintää.
Tuulisten päivien jälkeinen täystyven - ei lehden liikahdusta, ei aallon aaltoa eikä väreen värettä. Vain taivaan peili, jonka kuvajaisessa pilvet tälläilevät itseään, vetävät mahanahkojaan sisään näyttääkseen vieläkin eteerisemmiltä kuin ovat.
Sillä aurinko kuultaa jo niiden harsopukujen lävitse, ja malttamattomin mielin odotan sen esiin hivuttautumista. Odotellessani katselen varhaisen kalastajan veneen kulkua, kuuntelen airojen kitinää ja katiskojen loiskahduksia.
Kiikun takaisen koivuhaarakkeen pesään muuttanut lintu ylistää verkalleen heräävää kesäpäivää. Piisp piisp piisp se veisaa, ja metsässä musisoi taustakuoro. Tottelisikohan se, jos pystyttäisin sille kieltotaulun?
"KIIKKUUN KAKKIMINEN KIELLETTY!"
Nautin mökkini erämaisesta pihasta, sen siisteydestä ja karusta kasvustosta. Tonttuja, oravia, siilejä, sammakoita ja kilpikonnia piilottelee siellä täällä koruttomien kalusteiden lomassa.
Mitä muuta minä muka kaipaisin?
Onhan tämä niin täysi vastakohta kaupungin tyhjyydelle.