POSTELJOONI

Ovipuhelin hälytti eilen puolenpäivän aikoihin, ja kun ovikello vähän ajan päästä kilahti, katselin hämmästyneenä edessäni hengästyneenä hymyilevää nuorta naista. Hän oli postinkantaja, joka siis todellakin kantoi yli 12-kiloisen paketin sisälle asti, otti kuittauksen, toivotti hyvää päivän jatkoa ja jatkoi reippaasti matkaansa. Noin minun pituiseni, solakka neitokainen. Ja ilmeisesti vahvakin, sillä itse jouduin vetämällä raahaamaan laatikon peremmälle. Kovaa puurtamista tuollainen posteljoonin homma. Ihan säälitti. Olisinpa hoksannut siepata kulhosta edes karkin kiitokseksi!

Nyt aurinko jo hiippailee maalailemaan valollaan talojen kattoja ja seiniä sekä kurkistelemaan ikkunoista. Oli muuten aikainen herätys jälleen, mutta siihenhän olen tottunut. Heräämään pimeyteen. Niinpä könysin laiskanlinnaan ja odotin aamun valkenemista tallennettuja elokuvia katsellen. Eihän niitä muulloin ehdi juuri vilkaistakaan.

VIHDOINKIN

Saviruukku tulvii on nyt kaupoissa. Edullisimmin sen näyttää tällä hetkellä saavan tästä verkkokaupasta. Minun on sisällytettävä omiin hintoihini postituskuluja, ettei vuosikausien työ pyörähtäisi ihan mahdottomalle miinukselle.

Ja tunnustaa täytyy, että vaikka vakuutin itselleni, että nyt tämä työ saa riittää, huomaan keräileväni jo aineistoa seuraavaan...

Mikäpä siinä, tuohan se ainakin täyttöä tyhjiin päiviin. Ja etenkin öihin. 

SAVIRUUKKU TULVII

Nyt huokaisen syvään. Helpotuksesta, sillä Pihla-sarjan kolmas osa on valmis ja tulee kaiken todennäköisyyden mukaan myyntiin muutaman viikon sisällä. 

Sen sisällön asetteluun en ole ihan tyytyväinen, mutta eihän se vaikuta tekstiin millään tavalla, otaksun...

Mutta siitä olen hyvin, hyvin onnellinen, että vihdoinkin saan tämän sarjan heittää syrjään eikä minun ole pakko enää julkaista yhtään mitään. Siis entistä sisäistä pakkoa ei enää ole, on vain vapaaehtoista kynäilyä mielen päällä pyörivistä ajatuksista ja aivoja rassaavista asioista. 

Niin, ellen sitten taas jostain saa sytykettä jatkaa tätäkin sarjaa neljännellä, mutta se nyt on vain hämärä epäilys, kuin jokin kuiskuttelisi olan takana, että täytyyhän sinun Pihlan vanhuuden päivistäkin jotain... 

Mutta siitä en tällä hetkellä ota ongelmaa - jos niin käy, niin sitten käy. 

Nyt minä huilaan!

Ja niin, takakannen teksti:
Totta ja fiktiota keskenään sekoittavan elämäkerrallisen Pihla-sarjan kolmannessa osassa Saviruukku tulvii Pihla palaa synnyinseudulleen mökin rakentamisen myötä ja löytää kotinsa vintiltä pahvilaatikosta lapsuutensa ja nuoruusaikojensa päiväkirjat. Niitä lukiessaan hän saa taas kosketuksen vuosia kadoksissa olleeseen näkymättömään maailmaansa. Yllättäen hänen kokemuskenttänsä laajenee yhä syvempiin menneisyyden tapahtumiin, jopa vuosituhanten takaisiin elämiin.

Saviruukku tulvii –kirjan loppuosa kertoo Pihlan myöhemmistä vaiheista, hänen totaalisesta elämään väsymisestään sekä vääjäämättömästä kulkemisestaan kohti lukemattomien elämiensä leikkauspistettä.

Aiemmin sarjasta on julkaistu kirjat Kivi tähtien takaa ja Tyhjä Kirja.

KAVALKADI

Ollessani vielä pelkkä nolla

maailma kajasteli mielessäni

valoina ja varjoina;

pilvitaivas oli pehmoinen ja upottava.

Kymmenvuotias täytti päivänsä

loppumattomalla uteliaisuudella

ja elämän ahnehtimisella;

pilvi oli kaikonnut sinitaivaan tieltä.

Parikymppisenä tunnevuoriston

huimankatkera suloisuus

sekä huumasi että pakotti;

unelmien pilvissä piilotteli taika ja tulevaisuus.

Kolmikymppisen vastuiden

ja velvollisuuksien rankkuus

kipunoi jo kantapäillä

eikä sen kosketusta päässyt enää pakoon;

vaaleanpunaisen pilven reunalla häivähteli varjo.

Nelikymppisenä uskalsin vihdoin avata suuni,

ilmaista oman mielipiteeni,

eikä se ollut kaikille mieleen.

Mutta olin jo siepannut rohkeuden säilän,

jolla sivalsin tarvitessani;

purppurainen pilvi säkenöi mustin salamoin.

Viisikymppisenä elämisen raaka todellisuus lannisti,

vetäisi julmasti pinnan alle,

umpisukkeluksiin,

josta täpärästi kauhoin rannalle;

ukkospilven seassa pilkahteli sekä mustaa että harmaata.

Kuusikymppisen askel juoksi

vielä suhteellisen kevyesti,

kunnes elämä yllätti uudelleen,

tarttui juurakkoon, riuhtaisi ja nakkasi;

mustanpuhuva pilvi väijyi taas hornanvärein.

Maailma kajastelee taas mielessäni

valoina ja varjoina.

Olen jälleen pelkkä nolla;

pehmoinen pilvitaivas siintelee horisontissa

ja houkuttaa upottavuudellaan.