Ähäkutti, sainpas nukutuksi! Ainakin kahdesta melkein seitsemään! Toissa yönä taisi jäädä kolmeen tuntiin... tai vähempään. Viime aikojen tapahtumat eivät ole antaneet rauhaa sielullein. Pyörin ja pyörin - ja pyörin. Mielessä välähtelevät sururunot, ne hyörivät ympärilläni, tiruttavat pisaroita tyynylleni, ehdottelevat sitä ja tätä ilmaisua, ei kun näinhän se pitää sanoa tai eikunnäin. Jos silloin en hyppää pystyyn ja juokse laittamaan ylös, on varmaa, etten aamulla enää muista! Mitään. Lappuja en nukkuhuoneeseen laita, pitäisi valottaa ja Hän heräisi. Niinpä juoksen, useammankin kerran...
Anivarhain rupean tulostamaan käsikirjoitustani. Ensin olin odottanut pitkään, että Hän lähtisi töihin, mutta ei näyttänyt yhtään siltä ja sitten äkkäsinkin jo syyn: Oli SUNNUNTAI, pyhäpäivä parahin!
Luen tarkasti ensimmäisen luvun, ahaa: tuosta pitää korjata... ja tuosta ja tuosta... Loputon muutostarvetulva - ja luulin sen olevan valmis jo! Välillä käväisen käsienpesulla silmälasit päässä ja voi kauhistus - miten täällä voi olla noin sottaisen näköistä?! Silmäni armahtavat minua normaalisti eivätkä näytä tarkemman siivouksen tarvetta ennen kuin lasit paiskaavat moskan päin naamaa.
Tulostin hyrrää äkkiä viisi sivua ja minä pesen vessaa. Sitten luen tulostamani ja korjaan ja korjaan ja... Tarvitsen näköjään tietoja Googlelta, siispä toiselle koneelle, koska tikku on katkaissut tulostuskoneen tietsikalta jostain syystä nettiyhteyden. Ehkä se päätti, etten tarvitse sitä nyt. Etsin... joo, onpa tuossa hyvä blogi, lukaisenpa sen ja tuosson taas kiva näkemysnurkka ja niin edelleen.
Luen aaaaika kauan. Käväistessäni kertomassa jotain Hänelle, kuulen hänen vatsansa murinan. VOI taivas, kello on jo noin paljon!
- Nostanko eilisen ruoan jo tiskipöydälle? kysyy Hän.
- Oi pliis, nosta...
Nyt kello on yli neljä iltapäivällä ja olen tulostanut YHDEN luvun (se pitää käydä vielä ainaskin kerran läpi) ja bloggaan tässä vain. Taas tietää yötyötä, enkelit myötä...