INHIMILLINEN TEKIJÄ

Katsoin, kuuntelin ja myötäelin telkkariohjelmaa katsellessani. Kyyneleitä en enää vieritellyt, koska menneisyyden päälle olen kasvattanut arven, mi uppoaa ajan myötä kellarin pommisuojan viemäreihin.

Tuo kaikki nimittäin kuului elämääni pari vuosikymmentä sitten. Olen kertonut siitä viimeisimmässä kirjassani. Silloin ei vielä tiedetty, että moinen sairaus voisi olla oikeasti olemassa. Luultiin vain, että olin tullut hulluksi, mielisairaaksi, vajakiksi. Ei ymmärretty, että sielu, sydän ja mieli olivat vain väsyneet, uupuneet ja pirstoutuneet elämisen kuorman alle.

On hyvä, että näistä nyt jo sentään puhutaan avoimesti. Ja niin... minä selvisin kirjoittamalla. Samaa terapiaa käytän yhä.

MILTÄ SIIS TUNTUU?

Opettaja Katri Rauanjoki kertoo kirjassaan, miltä tuntuu keskivaikea masennus.  Minä kerroin Saviruukku tulvii -kirjassani, miltä tuntuu vaikea masennus - ja niillä on eroa (suinkaan vähättelemättä hänen tunteitaan, huh), vaikka molemmissa tietysti hyvin paljon samoja tuntemuksia, vaikeassa vain syvempiä ja pahempia - olinhan täysin arvoton. Unettomuus, riittämättömyys, kiire, päivien täydellinen mahdottomuus.

Olisipa silloin minun aikoinani tiedetty masennuksesta ja burn outista se, mitä nyt tiedetään, niin ei olisi ehkä tarvinnut vajota niin syvälle, vaan olisin päässyt ahdingosta helpommalla, vaikkapa vain senhetkisestä ympäristöstä irrottautumalla (ts. joku olisi älynnyt raahata minut pois, vastusteluistani huolimatta, kun minullahan oli vaikka mitä pakollista)... Mutta silloin olin kai ympäristön mielestä vain jokin ihmeen aikaansaamaton, teeskentelevä nahjus, kun en päässyt vuoteesta kolmeen kuukauteen.

Todellinen ihme siinä on se, että kun pystyin vihdoin kirjoittamaan, se veti minut takaisin elävien maailmaan ja pelasti mummin lapsenlapsille. Tuloksena tähän mennessä seitsemän kirjaa (joista kaksi runoteosta sekä yksi yhteinen appiukon kanssa hänen talvisodan kokemuksistaan, R.I.P. ja sydän).Hymiö heart ). 

Hymiö like