tiistai 28. maaliskuuta 2017

INHIMILLINEN TEKIJÄ

Katsoin, kuuntelin ja myötäelin telkkariohjelmaa katsellessani. Kyyneleitä en enää vieritellyt, koska menneisyyden päälle olen kasvattanut arven, mi uppoaa ajan myötä kellarin pommisuojan viemäreihin.

Tuo kaikki nimittäin kuului elämääni pari vuosikymmentä sitten. Olen kertonut siitä viimeisimmässä kirjassani. Silloin ei vielä tiedetty, että moinen sairaus voisi olla oikeasti olemassa. Luultiin vain, että olin tullut hulluksi, mielisairaaksi, vajakiksi. Ei ymmärretty, että sielu, sydän ja mieli olivat vain väsyneet, uupuneet ja pirstoutuneet elämisen kuorman alle.

On hyvä, että näistä nyt jo sentään puhutaan avoimesti. Ja niin... minä selvisin kirjoittamalla. Samaa terapiaa käytän yhä.

Ei kommentteja:

LUETUIMMAT