KOSKA NIIN ON KIRJOITETTU?

Minä puhun nyt Sinulle.

Sinulle, Herra.

Anteeksi hurjuuteni.

Olen joutunut pohtimaan, vallitseeko Sinun maailmassasi todellakin laki ja oikeus.

Olen joutunut pohtimaan, onko mielestäsi oikein, että kierous ja ahneus saavat rauhassa kelliä patjoillaan.

Ilman minkäänlaisia vaateita?

Ilman tekojensa korjaamisia?

Koska ne osaavat etsiä ne kuuluisat porsaat?

Ja reiät?

Ja koska ne taitavat manipuloinnit, pelottelut, uhkailut?

Eiväthän ne ymmärrä, että joku saattaa suostua myönnytyksiin ainoastaan rinnassaan räjähtelevän tuskan takia.

Eivät ne ymmärrä sitäkään, että toinen voi luovuttaa silkasta ällistyksestä, ihmetyksestä, että joku pystyy todellakin olemaan niin äärettömän röyhkeä.

Eivätkä ne ymmärrä, miksi kukaan koskaan alistuisi niin ilmeiseen ylikävelyyn olematta täysi nolla.

Kuitenkin joku vain voi.

Ilmeisesti juuri se nolla.

Se joku voi antaa periksi pelkästään lastensa takia.

Se joku voi rakastaa vuosikymmeniä - totella, palvella, unohtaa särkevät haavansa ja sulkea silmänsä myrskyiltä, tuulten vihuripäiltä, roudan raapaisuilta.

Se joku voi luottaa siihen, että ihminen viisastuu - ehkä jo huomenna, ensi viikolla, seuraavana vuonna tai jonain tulevana vuosikymmenenä.

Se joku voi välittää toisesta ihmisestä enemmän kuin itsestään.

Se joku voi täyttää tämän elämänsä suunnitelmaa.

Ja siksikö se oikeus jää tapahtumatta, Herra?

Tässä elämässä?

Koska niin on kirjoitettu?