MITÄ SITÄ IHMETTELEMÄÄN?

Äidin syntymäpäivän aamuna juttelin hänelle aamutoimien ohella. Kaikenlaista, mitä nyt äidille jutellaan. Onnittelin, mainitsin myös, minne olin menossa ja toivoin, että hän ees vähän valvoisi, että ne säteet oikeasti osuisivat tarkoitettuihin kohteisiinsa.

Kun kirjauduin sädehoitoyksikköön, sain numeroni, jota en sen kummemmin ajatellut, talsin vain sisään ja mainitsin ihanille hoitajille, että katsokaa, kun vuoronumerokseni sattui minun syntymävuoteni. Vasta myöhemmin sähäköidyin: äiti oli antanut minulle jälleen kerran merkin! Ja minä en edes sitä huomannut...

Mutta eihän sillä minulle mitään erityistä merkitystä ole, koska tiedän muutenkin, että mukanani hän kulkee, kuten he muutkin menneet. Mitä sitä ihmettelemään?

MILTÄ SIIS TUNTUU?

Opettaja Katri Rauanjoki kertoo kirjassaan, miltä tuntuu keskivaikea masennus.  Minä kerroin Saviruukku tulvii -kirjassani, miltä tuntuu vaikea masennus - ja niillä on eroa (suinkaan vähättelemättä hänen tunteitaan, huh), vaikka molemmissa tietysti hyvin paljon samoja tuntemuksia, vaikeassa vain syvempiä ja pahempia - olinhan täysin arvoton. Unettomuus, riittämättömyys, kiire, päivien täydellinen mahdottomuus.

Olisipa silloin minun aikoinani tiedetty masennuksesta ja burn outista se, mitä nyt tiedetään, niin ei olisi ehkä tarvinnut vajota niin syvälle, vaan olisin päässyt ahdingosta helpommalla, vaikkapa vain senhetkisestä ympäristöstä irrottautumalla (ts. joku olisi älynnyt raahata minut pois, vastusteluistani huolimatta, kun minullahan oli vaikka mitä pakollista)... Mutta silloin olin kai ympäristön mielestä vain jokin ihmeen aikaansaamaton, teeskentelevä nahjus, kun en päässyt vuoteesta kolmeen kuukauteen.

Todellinen ihme siinä on se, että kun pystyin vihdoin kirjoittamaan, se veti minut takaisin elävien maailmaan ja pelasti mummin lapsenlapsille. Tuloksena tähän mennessä seitsemän kirjaa (joista kaksi runoteosta sekä yksi yhteinen appiukon kanssa hänen talvisodan kokemuksistaan, R.I.P. ja sydän).Hymiö heart ). 

Hymiö like

IHMEESEEN AUKEAVA AAMU

Ikkunastani avautuu ihana taulu. Se elää.

Pieniä valkoisia höyheniä pudistellaan 
näkymättömän pilven reunalta.

Kuinkahan suuri se säkki onkaan? Ja kenen?

Valkoiseen kuorrutettu metsä kuoriutuu hämärän sylistä.

Tahraton. Puhdas. Koskematon.

Ihmeeseen aukeava aamu. 

21.12.2012 MUKA IHMEELLINEN YHDISTELMÄ

21.12.2012... Muka ihmeellinen yhdistelmä...

Yhtä ihmeellisiä yhdistelmiä ovat myös ne päivät, jolloin synnyin, aloitin kouluni, pääsin ylioppilaaksi, menin kihloihin, solmin avioliiton, valmistuin ammattiini, sain lapseni, lapsenlapseni, menetin isäni, veljeni, äitini, siskoni, jouduin mieron tielle, jonka jälkeisen ensimmäisen joulun odotus kaivaa, kalvaa ja rassaa... Kuolettaa... Ihan sama, miten se menee ja kuluu. Missävain...

Ja seuraava ihmeellinen ja ikimuistettava yhdistelmäpäivä lienee se, jolloin se tulevaisuuteni vihoviimeinen tuomio rapsahtaa tietoisuuteeni tai se lopullinen, odotettu sfääreihin siirtyminen.

Mikä muu muka merkitsisi mitään? Kun Elämä heilahtaa, se on Ihme. Ihmeellinen yhdistelmä kaikesta. Ei sitä voi ennustaa eikä kalentereista etukäteen lukea.