KYLLÄ SINÄ VIELÄ OPIT

Viikarityttäret käväisivät taas pistämässä mummiin vauhtia ja sytyttämässä tämän koipiin kipinöitä. Tai oikeastaan mummi haki heidät koulusta ja kyyditsi luokseen. Eno kaapattiin matkalta mukaan ja Hesburgerin kautta kävi mummolaan tie.

Aah, miten ihanaa olikaan, kun ensimmäiset haituvat havaittiin aamutaivaalta leijumassa, sillä niin kovin niitä oli jo odotettu! Kipin kapin siis ulos - ja pian kohta taas takaisin, pettynein mielin, sillä toiset lapset olivat jo haalineet itselleen kaiken lumen! Plääh!

Onneksi seuraava yö toi lisää tuota ihanuutta ja sunnuntaiaamuna päästiin ihan lapiotöihin asti. Mummin päähänkin tippui ylätasanteelta lumihippusia, kun hän oli autoaan putsaamassa. Mistähän? Hm... Pienemmällä oli takin vetoketju siellä työjellessä "räjähtänyt", mutta se kerrottiin mummille vasta sitten kun oltiin jo lähdössä asemalle, jonne iskä tuli vastaan, eikä asiaa ehditty ruveta korjaamaan. Mehut kuitenkin hörpättiin asemaravintolassa ja ärrältä ostettiin suut makiaksi kahdella eurolla, ja kun juna viuhui raiteille, niin lukemattomin halauksin ja rutistuksin mummista erottiin. Ja voi sitä lentosuukkojen ja sormisydänten määrää, mikä junan ikkunasta lennätettiin! Oiiiii!

Ja mummi se palasi verkalleen kotiinsa. Hiljaiseen ja kaiuttomaan. Parvekkeen valokimput toivat hitusen lohdutusta. Mummi pesiytyi peiton alle.

"Kyllä sinä vielä opit."

TÄMÄ ON JUST, MITÄ AINA OLEN TOIVONUT

HopLopiin on jäänyt mummin hattu. Se ihana, huopainen. Se, jota Helsingin lipunmyyjäkin oli kehunut. Ollaan lähdössä ulkoilemaan, kun mummi huomaa kauheuden. Ja eikun autoon ja kiireinen suhaus HopLopiin. Ooottakaa autossa, nyt ei kannata tulla sisälle, koska sinne ei jäädä, tulee kalliiksi, mummi varmistaa, koska toinen Peppinjoista on vihjaissut, eikös he voisikin tulla ihan vain pikkuisen sisälle...

Sitten Hong Kongiin. Mummi ei tiedä, mihin syöksi päänsä, ja kukkaronsa... Oih, tämä on just, mitä aina olen toivonut... Pinja kantaa jonkin ihanan, oudon kummajaisen. Mummi huokaa, mutta lupaa. Peppi etsii kuumeisesti omaansa, mutta ei löydä mitään. Siirrytään Prismaan, jossa Peppi velvollisuudentuntoisesti, pakonomaisesti, ehdottaa Baby Bornia. Se maksaa lähes viiskymppiä, joten mummin on paljastettava kukkaronsa reikäisyys. No, onneksi yks japanilainen kirja, sarjis, löytyy ja kaikki ovat onnellisia. Mummi lienee kaikkein onnellisin...

Illemmalla eno hakee äidin asemalta, käydään saunassa ja herkutellaan. Nukkumaan mennessä mummin pitää taas lukea Peppinjaa ääneen, kunnes Pinja ilmestyy vuoteen viereen, supattaen, kädet tanassa. Me ruvetaan äitin kans nukkumaan. Niinpä kirja on suljettava, kuiskattava lupa Pepille silmäillä kirjaa hetkisen, kunnes lamppu sammuu. Ja sitten nähdäänkin ihania unia peräti yhdeksään saakka. Mummikin! Herrajjestas! Van sehän taisikin löytää vihdoinkin tanssikaverin, yöllisen, kaikkivoipaisen. Ja tanssii melkein heti herättyäänkin...

Aamulla Peppi pyytää, voisiko mummi kirjoittaa heistä Peppinjoista sarjan... Ja just, kun mummi oli päättänyt lopettaa! Sillä MIKSI muka hänen oli yleensä kirjoitettavakaan? MIKSI se oli hänelle tärkeää? MIKÄ hän oikein luuli olevansa?

PÖLYÄ!

Mummi, täällähän on pölyä! huudahtaa viikonloppuvieraista toinen. Missä? huolestuu mummi, hatarasti. Hänen ajatuksensa kun leijailevat vielä mökkimaisemissa.

Ja oijoijoi, jalkalampun päällähän sitä onkin, pölyä, ihan selvästi... No kun mummi on ollut lähes koko kesän poissa, mökillä ja muualla, ei kunnon siivousta ole ehtinyt tehdä, vastahan tänne taas palasin. Ja kun se uuteen kotiin muuttokin on ihan kohta... Ajattelin, että siivoan sitten kunnolla, teen lähtösiivouksen, puolustelee mummi, pyyhkäisee kuitenkin kiltisti kyseistä kohtaa ja leikit jatkuvat, kunnes on aika kiiruhtaa enolle muuttoavuksi.

Vikkelät jalat kuljettavat pikkuesineitä kolmanteen kerrokseen ketterästi. Sen sijaan mummin koivet alkavat yllättäen vapista ja täristä; eivät oikein jaksa kannatella roppia, sydän pompottaa hullun lailla, heikottaakin jo muutamien kiipeilykeikkojen jälkeen ja poika kieltää enemmät reistailut. Sen siitä saa, kun ei kesässä salille ole ennättänyt kuin kerran, pari, huokaa mummi ja tyytyy siirtämään alakerran varastoon vähemmän tärkeitä. Kai se ikä vissiinkin vähitellen jossakin rupeaa näkymään, pakko se on tunnustaa. Peppinjakin on siirtynyt huilaamaan; eihän sitä nyt kauan jaksa eikä viitsikään; paljon jännempää on pelata peliä, jota mummi ei kuulemma osaa...

Muutossa ei kauan nokka tohise ja pian päästään saunomaan. Sen jälkeen herkutellaan telkkarin edessä masut pullolleen sekä ihaillaan hetki parvekkeella auringonlaskua. Sitten pienet tuhisijat uinahtavat. Vai olikohan se sittenkin mummi, joka simahti ensimmäisenä, mökkirannan auringonlaskuun karauttaen?

VAIN PYYKIT ODOTTAVAT

Tidi tiidi tidi tiidi tidi tidi tidi tidi tiii... Mummi on liikenneympyrässä eikä vastaa, vaikka puhelin jatkaa tovin sinnikkäästi. 

Hän kaartaa asemalle, hetken myöhässä ja bongaa saman tien äitinsä vierellä kaksi malttamattomasti hyppivää olentoa, jotka tempaisevat auton oven auki heti kun se on pysähtynyt ja Mummi mummi mummi... kiirii ilmoille täyttäen auton, asemapihan, koko maailman, ja hetkessä tulijan kimpussa

räpeltää tuhatjalkaisten pussaajien armeija. 

Halausten, toivotusten ja kaikenlaisen muun sähellyksen jälkeen sulloudutaan autoon ja hurautetaan mummin asunnolle,
jossa eno ja ruoka odottavat.

Myöhemmin parvekkeen edessä kiiltelevä mäki nappaa heidät kaikki selkäänsä, liukuri kiidättää jokaisen aina uudelleen ja uudelleen mäen alle,
välillä kimppakyydissä, välillä sooloillen. 

Se kiidättää siellä muuten mummiakin, joka on koko talven salaa unelmoinut, koska pääsisi laskemaan, mutta jostain syystä hän ei yksin vain ole saanut sitä aikaiseksi.
Märkinä, hiukset hiestä solmussa työnnytään lopulta saunaan ja iltapalan jälkeen uni sitten maistuukin.

Sunnuntaina mummi askaroi keittiössä. Hän on kuumissaan pyyhkäissyt puseronsa sängylle, josta Peppi sieppaa sen syliinsä, rutistaa sydäntään vasten, nuuhkii.
- Se tuoksuu mummilta, huomauttaa Pinja.
Peppi kuiskaa: - Minä rakastan sitä. Se tuoksuu turvalliselta. 

Mummin silmiin menee jotain, sipulia varmaankin ja hän pyyhkii niitä lieden ääressä, niistää eikä toviin puhu, ei pukahda. Hän onkin niin kovin herkkä. Sipulille ja ilmassa liiteleville ajatuksille...

Pian, aivan liiankin pian on lähdettävä asemalle, jossa lasten vielä pitää könytä toistensa kimpussa, niin että mummi joutuu pitelemään turhan railakkaasti rynnivää ja kikattelevaa Pinjaa kiinni. 

Sitten juna saapuu, sieppaa vieraat kyytiinsä ja puksuttelee kaukaisuuteen. Mummi sompailee tyhjälle asunnolleen sydän kippuroiden, tuttuakin tutumpaa tunnetta sisimmästään hätistellen. 

Sillä vain pyykit odottavat.

SEIKKAILUA JOKA HETKI

Terveisiä Peppinjan kotimaisemista, jossa näyttää riittävän seikkailua joka hetkelle. Yksitoikkoista ei ole koskaan, aina sattuu ja tapahtuu. Mummin tulee vain pysyä valppaana jokainen siunattu hetkonen.
Aamusta se kaikki alkaa...
Pinjuska romposti eilen aamulla päiväkotiin mennessä muutamat vesilätäköt, kerkesi hypätä niihin ennen kuin käteni ehti reagoida ja tietenkin kengät kastuivat, onneksi päiväkodissa olivat kumpparit odottamassa. Päivällä kiiruhdin kaupungille asioilleni ja kun sieltä selvittyäni hain lapset, niin päiväkodissa ei riemulla ollut rajoja; varmaankaan yhdellekään siellä ei jäänyt epäselväksi se, kuka heitä oli tullut noutamaan... Osa lapsista tuli juttelemaankin kanssani, Pinjuskan mielitietty vielä toivotti kullalleen iloisesti moi moi karvanaama, johon toinen vastasi yhtä suloisesti.

Kotimatkalla Peppi livahti lumikasan päälle, laski liukumäkeä aidatulle tontille ja juuttui kinokseen. Kenkä jäi sinne. Pinja yritti ensin auttaa mutta taisi paremminkin täyttää kenkää lumella eikähän se tietenkään muuten irronnut ennen kuin mummi itse kömpi aidan yli, taiteili kinoksessa (upposi kyllä pikkusen välillä) paikan päälle ja kaivoi korkean omakätisesti kengän esille. Meinasipa vielä lasten kanssa tikahtua nauruunkin sinne aitauksen sisäpuolelle ja tuli samalla syrjäsilmin rekisteröineeksi ohikulkijoiden ilmeet, joista päätellen niillä nurkilla näytti asuvan ihmeen iloisia ihmisiä.
Jalkakäytävillä oli, sinne asti vihdoin päästyämme, joka paikassa lätäköitä ja niihin piti tietysti hypätä heti kun mummin silmä vältti. Oli tosi liukasta, aamulla lapset meinasivatkin menomatkalla pätkähdellä pitkäkseen, mutta koska olivat kiinni minun kädessäni, eivät päässeet vauhdilla lentämään. Ihme ja kumma kun minäkään en lentänyt, kieli keskellä suuta kyllä kuljinkin. 

Kotona sitten Pinjan valtasi taas taiteellinen inspiraatio ja hetkessä hän oli loihtinut kylppärin käsipyyhkeeseen punaiset kiemurat, samoin ruokapöydän tuoliin (puuosat sain puhtaiksi, pehmustetyyny jäi odottamaan kovempia aineita), kätensä ja kyntensä kohdalla hän oli päätynyt imakkaan vihreään ja lattiakin näytti kaivanneen vaihtelua...

Että semmosta, mitähän tänään, kun kaupungille on tarkoitus mennä kaikki yhdessä, on balettia sun muuta jänskää. Enokin saadaan mukaan lisävahvistukseksi. 

Tuossa ne ipanat minun sängyssäni vetelevät unia nytkin, toinen hiipi siihen tyynyineen jo ennen puoltayötä, toinen vasta neljän maissa. Enpä malttanut olla ottamatta heistä tilannekuvaa; pikkusiskon toisen käden sormet kun näppäilevät isonsiskon nenää ja toinen käsi lepää tämän kyljen päällä. Karkasin siitä keskeltä kun en jaksanut enää maata selälläni, puoleen tai toiseen kääntymättä, sillä toiselle heistähän olisin silloin kääntänyt selkäni...

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Venyihän se lasten mummolaan pääseminen lähemmäs puolta yötä, juna kun oli normaaliin tapaansa myöhässä, (se kun ei ole ilmeisesti vieläkään käsittänyt työskentelevänsä välillä pakkasellisissakin olosuhteissa, sillä talven tulo tuntuu yllättävän aina), mutta silti ensimmäisten joululahjojen oli päästävä aukaisuun ja kaukaa viisaana mummi oli asiat järjestänytkin siihen malliin, että se onnistui. Nukkumaan ei millään olisi maltettu ja pikku jalat tömisyttivätkin mummolan lattiaa vielä puoli yhdeltä. No, seuraavana aamuna unta sitten riittikin ihan siihen malliin, että enoa jo rupesi epäilyttämään, mahtaisiko hän ehtiä nähdäkään lasten ilmeitä näiden aukaistessa loppuja lahjapakettejaan. Hänen kun oli jo sinä samaisena päivänä lähdettävä junailemaan pääkaupunkiseudulle takaisin... 

No ennättihän hän senkin ilon nähdä, kun lahjoja heti aamusta ruvettiin etsimään kuumenee/kylmenee -periaatteella ja lisääkin olisi mieluusti etsitty, mutta siihen oli pakko panna stoppi; eihän nyt mummillakaan ihan älyttömästi niitä lahjoja riittänyt, vaikka ihan vähän hupsu näissä(kin) asioissa onkin! (Mitä nyt vähän varalle ostettuja sukkahousuja, pikkareita ja sukkia laittoi salavihkaa lahjakasseihin ja jätti ne "löydettäviksi", minkä vaikutus oli lähestulkoon yhtäläinen...) 

Illalla ulkoa tulemisen jälkeen saunaanmenokehoitukset kaikuivat kuuroille korville, laulettiin vaan keskittyneesti Vaarilla on saari. Lojuttiin säkkituolilla, tuijotettiin toisiaan ja hoilattiin. Lopulta piti muinoin päteviksi koetut kiristyskeinot ottaa käyttöön ja uhata, ettei mummin viereen sitten saunassa käymättömillä olisi asiaa ja kun sekään ei lotkauttanut minkäänlaista korvaa, latasi mummi lopuksi, että taitaapa se uusi Nalle Puhin tai Pulle Nahin... mikä lie... CD:kin jäädä katsomattomien pinoon, mikäli ja ellei... "No se muuttaa asian", tuumi Pepsukka ja lähti viivana, toinen perässään, tietysti. 

Saunasta tulon jälkeen ukki istutti tytöt viereensä, kampasi hiukset ja leikkasi varpaankynnet. Äiti lyhensi otsatukat. Mummi oli kaikesta äkkinäisestä hulinoinnista niin huteroitunut, ettei hänestä enää mihinkään olisi ollutkaan. 

Nukkumaanmenorituaaleihin kuuluva riehuminen huipentui normaaliin kimppaitkuun, josta selvittyä halaamisesta ja suukottelusta ei meinannut loppua tullakaan. "Anna siskolle vielä yksi pusu poskelle!" kehotti Pinjuska kerran toisensa jälkeen, kietoi kätensä siskon kaulaan ja pussasi. Sitten äiti kehotti "kaksosia" istumaan vierekkäin, kun hän ja mummi harjaisivat heidän hampaitaan patteriharjoilla. Kaksosiksi kutsuminen oli ilmeisen mieluista ja sekin pyrki tahnavaahtosuita naurattamaan, kun mummi päivitteli, miten mummolassa robotit tekevätkään kaikenlaista, puhdistavat niin lattioita kuin lasten hampaitakin... 

Tänä iltana ammutaan muuan raketti. Alkuillasta jo, sillä uusi vuosi aloitetaan nukkumalla. Jospa se taikoisi mummillekin enemmän unitunteja tulevaksi vuodeksi. 

Hyvää Uutta Vuotta!