Viikarityttäret käväisivät taas pistämässä mummiin vauhtia ja sytyttämässä tämän koipiin kipinöitä. Tai oikeastaan mummi haki heidät koulusta ja kyyditsi luokseen. Eno kaapattiin matkalta mukaan ja Hesburgerin kautta kävi mummolaan tie.
Aah, miten ihanaa olikaan, kun ensimmäiset haituvat havaittiin aamutaivaalta leijumassa, sillä niin kovin niitä oli jo odotettu! Kipin kapin siis ulos - ja pian kohta taas takaisin, pettynein mielin, sillä toiset lapset olivat jo haalineet itselleen kaiken lumen! Plääh!
Onneksi seuraava yö toi lisää tuota ihanuutta ja sunnuntaiaamuna päästiin ihan lapiotöihin asti. Mummin päähänkin tippui ylätasanteelta lumihippusia, kun hän oli autoaan putsaamassa. Mistähän? Hm... Pienemmällä oli takin vetoketju siellä työjellessä "räjähtänyt", mutta se kerrottiin mummille vasta sitten kun oltiin jo lähdössä asemalle, jonne iskä tuli vastaan, eikä asiaa ehditty ruveta korjaamaan. Mehut kuitenkin hörpättiin asemaravintolassa ja ärrältä ostettiin suut makiaksi kahdella eurolla, ja kun juna viuhui raiteille, niin lukemattomin halauksin ja rutistuksin mummista erottiin. Ja voi sitä lentosuukkojen ja sormisydänten määrää, mikä junan ikkunasta lennätettiin! Oiiiii!
Ja mummi se palasi verkalleen kotiinsa. Hiljaiseen ja kaiuttomaan. Parvekkeen valokimput toivat hitusen lohdutusta. Mummi pesiytyi peiton alle.
"Kyllä sinä vielä opit."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti