VAIN PYYKIT ODOTTAVAT

Tidi tiidi tidi tiidi tidi tidi tidi tidi tiii... Mummi on liikenneympyrässä eikä vastaa, vaikka puhelin jatkaa tovin sinnikkäästi. 

Hän kaartaa asemalle, hetken myöhässä ja bongaa saman tien äitinsä vierellä kaksi malttamattomasti hyppivää olentoa, jotka tempaisevat auton oven auki heti kun se on pysähtynyt ja Mummi mummi mummi... kiirii ilmoille täyttäen auton, asemapihan, koko maailman, ja hetkessä tulijan kimpussa

räpeltää tuhatjalkaisten pussaajien armeija. 

Halausten, toivotusten ja kaikenlaisen muun sähellyksen jälkeen sulloudutaan autoon ja hurautetaan mummin asunnolle,
jossa eno ja ruoka odottavat.

Myöhemmin parvekkeen edessä kiiltelevä mäki nappaa heidät kaikki selkäänsä, liukuri kiidättää jokaisen aina uudelleen ja uudelleen mäen alle,
välillä kimppakyydissä, välillä sooloillen. 

Se kiidättää siellä muuten mummiakin, joka on koko talven salaa unelmoinut, koska pääsisi laskemaan, mutta jostain syystä hän ei yksin vain ole saanut sitä aikaiseksi.
Märkinä, hiukset hiestä solmussa työnnytään lopulta saunaan ja iltapalan jälkeen uni sitten maistuukin.

Sunnuntaina mummi askaroi keittiössä. Hän on kuumissaan pyyhkäissyt puseronsa sängylle, josta Peppi sieppaa sen syliinsä, rutistaa sydäntään vasten, nuuhkii.
- Se tuoksuu mummilta, huomauttaa Pinja.
Peppi kuiskaa: - Minä rakastan sitä. Se tuoksuu turvalliselta. 

Mummin silmiin menee jotain, sipulia varmaankin ja hän pyyhkii niitä lieden ääressä, niistää eikä toviin puhu, ei pukahda. Hän onkin niin kovin herkkä. Sipulille ja ilmassa liiteleville ajatuksille...

Pian, aivan liiankin pian on lähdettävä asemalle, jossa lasten vielä pitää könytä toistensa kimpussa, niin että mummi joutuu pitelemään turhan railakkaasti rynnivää ja kikattelevaa Pinjaa kiinni. 

Sitten juna saapuu, sieppaa vieraat kyytiinsä ja puksuttelee kaukaisuuteen. Mummi sompailee tyhjälle asunnolleen sydän kippuroiden, tuttuakin tutumpaa tunnetta sisimmästään hätistellen. 

Sillä vain pyykit odottavat.