TÄMÄ ON JUST, MITÄ AINA OLEN TOIVONUT

HopLopiin on jäänyt mummin hattu. Se ihana, huopainen. Se, jota Helsingin lipunmyyjäkin oli kehunut. Ollaan lähdössä ulkoilemaan, kun mummi huomaa kauheuden. Ja eikun autoon ja kiireinen suhaus HopLopiin. Ooottakaa autossa, nyt ei kannata tulla sisälle, koska sinne ei jäädä, tulee kalliiksi, mummi varmistaa, koska toinen Peppinjoista on vihjaissut, eikös he voisikin tulla ihan vain pikkuisen sisälle...

Sitten Hong Kongiin. Mummi ei tiedä, mihin syöksi päänsä, ja kukkaronsa... Oih, tämä on just, mitä aina olen toivonut... Pinja kantaa jonkin ihanan, oudon kummajaisen. Mummi huokaa, mutta lupaa. Peppi etsii kuumeisesti omaansa, mutta ei löydä mitään. Siirrytään Prismaan, jossa Peppi velvollisuudentuntoisesti, pakonomaisesti, ehdottaa Baby Bornia. Se maksaa lähes viiskymppiä, joten mummin on paljastettava kukkaronsa reikäisyys. No, onneksi yks japanilainen kirja, sarjis, löytyy ja kaikki ovat onnellisia. Mummi lienee kaikkein onnellisin...

Illemmalla eno hakee äidin asemalta, käydään saunassa ja herkutellaan. Nukkumaan mennessä mummin pitää taas lukea Peppinjaa ääneen, kunnes Pinja ilmestyy vuoteen viereen, supattaen, kädet tanassa. Me ruvetaan äitin kans nukkumaan. Niinpä kirja on suljettava, kuiskattava lupa Pepille silmäillä kirjaa hetkisen, kunnes lamppu sammuu. Ja sitten nähdäänkin ihania unia peräti yhdeksään saakka. Mummikin! Herrajjestas! Van sehän taisikin löytää vihdoinkin tanssikaverin, yöllisen, kaikkivoipaisen. Ja tanssii melkein heti herättyäänkin...

Aamulla Peppi pyytää, voisiko mummi kirjoittaa heistä Peppinjoista sarjan... Ja just, kun mummi oli päättänyt lopettaa! Sillä MIKSI muka hänen oli yleensä kirjoitettavakaan? MIKSI se oli hänelle tärkeää? MIKÄ hän oikein luuli olevansa?

MUMMILIPPU HELSINKIIN

Mummi seisoo aseman lippuluukulla ja pyytää mummilippua Helsinkiin. Kaksi suurta lahjakassia hypähtelee malttamattomina kauempana, enon koettaessa hallita niiden suista tungeksivaa pakettivyöryä. Virkailija naurahtaa ja tuumii sitten, että onpas mummilla kaunis kaulakoru, niin hyvän värinenkin. 

Ja onhan se, niin kaunis, että Peppinjoista kumpikin sieppaa sen vuorollaan suuhunsa koulun joulujuhlan jälkeisellä lounaalla ja imeskelee sitä niin hartaasti, että isä uskoo kauhistuneena sen kadonneen toiseen pikkusuuhun korun käännyttyä imeskelyn tuoksinassa nurinpäin...

Jouluateria ei sitten uppoakaan samalla hartaudella,

vaikka Peppinja sellaisen välttämättä tahtookin. 

Se on tavallista seisovan pöydän lounasta lähes kymppiä kalliimpi (sekä huomattavasti sisällöltään vähäisempi) ja lisäksi sen menyy on yllättäen lapsille sama kuin aikuisillekin. 

Kuinkahan moni lapsi silliä, suolalohta tai rosollia mahtaa kotonakaan syödä? Tai laatikoita?

No, onneksi jälkiruoan kohdalla ravintolakoulussa joustetaan sen verran, että lapset saavat kaksi herkullista jäätelöpalloa, kun normaalit vaihtoehdot olisivat olleet kahvi tai tee joulutortun kera.

Metron ovella erotessa halitaan. 

Pinjuska ryntää vielä rutistamaan mummia,

koska halasin vahingossa Peppiä,

vaikka mummiahan minun piti, hän nauraa vallattomasti. 

Ja rutistaa niin, että mummin luutkin rutisevat. Lähes.

Hitunen Hannele-kälyn tonttujoukoista

Joulu on nyt ohi, mutta uudenvuodenpäivänä mummi saa vieraita. Ja pääsee taas HopLopiin. Ja herkuttelemaan sen yhteydessä olevaan Kotipizzaan... 

Niin, eikös se pitsa olekin juhlaruokaa? Mummin, enon ja lastenlasten yhdessäolojuhlaa se ainakin kirkastaa. 

Sitä paitsi siinä sivussa poiketaan varmaan

Hong Kongissakin... 

Ja Pipin ja Akin luona - niin, jos ne suvaitsevat näyttäytyä. Tosin Pippi ei mahdu pakenemaan enää lieden alle, mutta saunassa on vielä tilaa...

Tuonne kiukaan alle kun mahtuisi...