LOMALLA

Sain olla muutamia päiviä mökkilomalla Hollolassa, Kukkilassa. Palasin kotiin eri reittiä kuin mennessä, Vääksyn kanavan ja Turengin kautta. Oli kyllä mutkainen tie! Mutta miten ihanat maisemat ja ne talot! Aah! 💖 

Kaikkein ihastuttavin oli Lammin seurakunnan keskiaikainen kivikirkko. TIESIN eläneeni niihin aikoihin, jolloin kirkko oli rakennettu, sillä se tuntui niin tutulta ja rakkaalta. Kun olin sisällä kirkossa sen upeita koristemaalauksia ja alttaritaulua ahmimassa ja käännyin ihastelemaan urkuparvea, helähtivät urut soimaan, ja niinhän siinä kävi, että kyyneleet ryöpsähtivät silmistäni ja vajosin liikutuksesta vapisten lähimpään penkkiin... 

Erinäisten seikkailujen ja sivuteitten harhailujen jälkeen pääsin onnellisesti, tosin rättinä kotiin, mutta onneksi pystyin vain nauramaan kaikille niille hassuille jutuille, joihin tahtomattani/tietoisesti "hulluuteni" johtamana jouduin. 

Virkistävä reissu! Mitäpä muuta tämänikäinen kaipaisikaan?

KOTINI ON LINNANI

Kotini on linnani. Kulunut fraasi, silti paikkansa pitävä. Tosin ilmauksen merkityksellinen raja on häilyvä, koska jossakin linnassa voi olla kalterit...
No, tässä linnassa niitä ei ole. Sillä vihdoinkin minulla on se. Oma linnakotini. Puolitoista vuotta siinä jo asumani, mutta vasta tänään sen lopullisesti ymmärtämäni.

Ihana, valoisa, vaistomaisesti Hämeen värein sisustamani koti - punavalkoinen, valkopunainen, kuinka vaan... Voiman ja puhtauden värit. Tänne maailmalta kaipaan, söpöön kotiini, johon viluisiksi ja kohmettaviksi talvikuukausiksi voin/saan jähmettyä. Vihdoinkin jotain ihan uutta, ikiaikain alusta haluamaani - syväänhengitystä, torniavaruutta, hengen vapautta...

Ja enää ihan vain joskus, vain ehkä joka toinen tai kolmas yö, nousen jaloilleni. Anivarhain, unesta herättyäni. Unesta, joka kylmää ja viiltää.

Enää en huolehdi tulevastakaan. Turhaahan se onkin, sillä jotainhan jostain tulee kuitenkin, väistämättä, koska sydänkin sykkäilee yhä, laiskasti tosin, mutta sykkäilee kyllä. Sitkeästi ja lonksuttaen. Tasaisimmin kuitenkin täällä linnassani. Kalterittomassa.

Mukavaa Uutta Vuotta!

OUTO MAA, KUMMA MAAILMA

Maailma on ihmeellinen, kummallinen, kummastuttavakin!
Kainuussa, minun Kainuussani, ei juuri lotkautettu korviakaan kirjoittamiselleni, vaikka siellä olen asunut ensin syntymästä nuoruusvuosiin ja sitten paluumuuttajana lähes 33 vuotta.
Ja nyt, Hämeeseen muutettuani, Kainuun rakkaat maisemat sieluuni syöpyneenä, sieltä poismuuttaneena, minut otetaan avosylin vastaan riihimäkeläiskirjailijoiden joukkoon, tuskin puolen vuoden asumisen jälkeen! Schmack, sa Riihimäki!