Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riihimäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riihimäki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. heinäkuuta 2014

KITSCHIÄ?

Koska niitä arvosteluja kirjoistaan on vaikea saada ilman näkyvää markkinointia ja lehdistölle tuputtamista (siis ei niitä mistään hyllyiltä automaattisesti tipahtele, ellei joku sentyyppinen harrastaja satu kirjojasi lukemaan ja antamaan mielipiteensä), niin itse ne on hankittava, muuten ei kirjoittaminen etene. Niinpä eräänä kevätpäivänä päätin pistää kaenuulaesen mitäpä se hyvejää -mentaliteetin hetkeksi syrjään ja räväyttää uhkarohkeasti postiin pari omakustanteista kirjaani.
Kiireesti, etten ehtisi katua (kuten niin monen muunkin asian joudun tekemään, vähän kuin itseltä salaa).
En minä tuloksia malttamattomana jäänyt odottamaan, tiesinhän, että kyllä sieltä jotain sanaa tippuu, joskus, kun on sen aika.
Ja tippuihan sieltä, muuan sana molemmista.
Mökillä oloaikanani oli kuin olikin postiluukusta tipahtanut kirjekuori, joka sisälsi pari paperisiivua.
Kiitos.

Seuraavana on arvostelu lapsuuteni ensiaskeleista kertovasta kyhäelmästä, siis eräänlaisesta muistelmateoksesta (Pihla-sarjan ensimmäisestä):


"Huttu Sylvi, Riihimäki: KIVI TÄHTIEN TAKAA

Fantasian ja maagisen realismin keinoja käyttävä romaani pienestä Pihlasta, joka löytää merkillisen sinisen kiven ja sen myötä saa ystävikseen tonttuja, peikkoja ja muita olentoja, joita perhe ei näe. Lapsen sadun ja toden välillä vaihtuva maailma on kuvattu kauniisti ja psykologisesti uskottavasti. Arkielämän kuvaus on konkreettista ja aistivoimaista. Erityisen mukava on lukea tasapainoisen perheen kuvausta; nykyään ei onnellista lapsuutta juuri kirjoista tunnu löytyvän, mikä on harmi."
*
Ja tässä arviointi koko loppuelämäni mullistaneesta teoksesta, jonka olisin jättänyt julkaisematta, mikäli olisin voinut edes hippusen käsittää, mitä se toisi. Nyt saa sen vaikutelman kuin kaikki julkaisemisen jälkeinen Haadeksen Manalassa viruminen olisi läpikäyty turhaan:

"Huttu Sylvi, Riihimäki: KIRJEET, JOTKA TUULEEN KIRJOITIN

Kielellisistä lahjoista kertova teos rakentuu pitkistä, polveilevissa lauseissaan proosanomaisista runoista. Tunnekylläiset tekstit rakkaudesta ja rakastamisesta ovat rohkeasti omaäänisiä ja voivat hyvinkin miellyttää romantiikannälkäisiä lukijoita. Runoutena kirja on – ehkä osin tarkoituksella – aikalailla kitschiä ja pintatasolle jäävä. Muoto on kuitenkin hyvin hallussa, joten eväät hyvien runojen syntymiselle ovat olemassa. Jatkossa ilmaisua kannattaa tuoreuttaa ja syventää, jotta runot vakuuttaisivat myös sisältönsä tasolla."



Että kitschiä... Hm...
Voihan se toki olla sitäkin jonkun mielestä, mutta onneksi moni kirjan oikeasti lukenut on ollut ihan toista mieltä. Rohkenenpa mainita tässä erään lukijan palautteena kirjoittaman mielipiteen, jossa hän vertasi erästäkin runoani Eeva Kilven palkittuun runoon ja tuumi, että se minun ylitti Kilven runon hienotunteisuudellaan mennen tullen... HIH. No, se lohduttaa, kuten sekin, että, Wikipedian sanoin, "jonkun esineen määrittely kitschiksi tai taiteeksi riippuu arvioijasta." 

No, runoteosten ensimmäinen palkinto meni Minna Härköselle Kajaaniin, entiseen kotikaupunkiini, ja Vuoden 2014 Möllärimestari Minttu Vettenterä on nykyisestä kotikaupungistani, joten en ainakaan huonossa seurassa ole ollut siellä enkä täälläkään! Sydämelliset onnittelut teille, Minna ja Minttu!


Ja kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan!
Ensi vuonna osallistun uudelleen. Ihan uhallakin.




torstai 20. kesäkuuta 2013

KYLLÄ MINÄ OPIN

Nykyinen kotini, tämä Riihimäki siis.
Ystävät ihmettelevät, miksi, eihän täällä ole tuttujakaan.
Miksi ei, vastaan. Täällä minua on kohdeltu hyvin, autettu ilman maksua, hymyilty ilman pyyntöä, ohjattu oikeaan ilman ruikutusta, otettu henkiseen syliin (toisin muuten kuin Kainuussa, jossa ei lotkauteltu korviakaan piskuiselle mitättömyydelleni). 
Miksei siis?

Kaunis, puutarhamainen kaupunki. 
Uusi kotikin ihan nappi. Ihanan lämminhenkinen, kolmikerroksinen asuintalo, jonka asujaimistoon en tosin ole pikamoikkuja lukuunottamatta päässyt ottamaan kontaktia kahdeksan kuukauden aikana kuin muutaman. (Esmes silloin, kun kävin myynnissä olevassa neljän huoneen ja keittiön asuntoon muuten vain tutustumassa... Hah.)
Vaikka olisin palavasti halunnut. Ajoittain. Odotin jopa pihansiivoustalkoita, mutta huoltoyhtiöhän nekin tekee...
Sillä kaenuulaesena lämminhenkisenä, rakastavana lähimmäesenä tietysti olisin mieluusti siepannut heidät kaikki syliini. Kerralla.
No, se ei vissiinkään täällä ole niin tavallista.
Harmi. Mutta kyllä minä opin. 
Ja kontaktoin. Vielä. Joskus...
Ja sieppaan...

torstai 18. huhtikuuta 2013

OUTO MAA, KUMMA MAAILMA

Maailma on ihmeellinen, kummallinen, kummastuttavakin!
Kainuussa, minun Kainuussani, ei juuri lotkautettu korviakaan kirjoittamiselleni, vaikka siellä olen asunut ensin syntymästä nuoruusvuosiin ja sitten paluumuuttajana lähes 33 vuotta.
Ja nyt, Hämeeseen muutettuani, Kainuun rakkaat maisemat sieluuni syöpyneenä, sieltä poismuuttaneena, minut otetaan avosylin vastaan riihimäkeläiskirjailijoiden joukkoon, tuskin puolen vuoden asumisen jälkeen! Schmack, sa Riihimäki!

LUETUIMMAT