SYDÄMENI SISKOLLE

Olin kuuden viikon kypsässä iässä,
kun olit mulle, serkku, syntymässä.
Saman pirtin nurkassa uinailtiin
- päät yhdessä -
sisariksi kasvettiin.

Kotikunnaille,
lapsuuden leikkimaille
usein unessa jälleen palaan
ja kun aamuisin arkeen havahdun,
pettymykseni vaivoin saan salaan.

Värein kirjaillut kiemurat elämän
meidät erilleen muuten veivät,
mutta kotiniemelle takaisin
tulemasta ne estäneet eivät.

Nyt sinulle, siskoni, pyyntö on tämä:
Ethän minua maailmaan yksin jätä?
Meidän määrä on vanheta yhdessä!

Kenties elämämme ehtoopuolella
me harmaapäinä,
elämän nähneinä
ja siihen jo kyllästyneinä
taasen saman pirtin nurkkaan
nukahdamme -
päät yhdessä,
silmät väsyneinä...

Ja ehkäpä salatun verhon takana
me joskus taas havahdumme
päät yhdessä,
silmät virkeinä...
Aloittaaksemme alusta jälleen.

Näin uskothan,
sydämeni sisko?

MITÄPÄ SE HYVEJÄÄ

Päiväkirjamerkintä viime kesältä:

"Ihana siskoserkkutapaaminen mökkimaisemissa. Halattiin, itkettiin ja naurettiin. Muisteltiin menneitä, ikävöitiin verhon taakse poistuneita. Anivarhain seuraavana aamuna kiiruhdin takaisin kotiin, Peppinjan luo.

- Mummi, sä oot niin ihanannäköinen, kun sä oot niin pullea, ihasteli Pinja eilen. Olin juuri vetäissyt päälleni hellemekon, jonka summanmutikassa olin siepannut kaupasta kärryihin. Uskottavahan se on kun lapsi niin sanoo. Olen ihanannäköinen... Ainakin lapsen silmissä.

Myös molemmille tytöille oli ostettu kesämekot, itse valitut, peilin edessä sovitetut ynnä niihin sopivat kengät. Kelpaa niissä koulut ja esikoulut aloittaa.

Runoviikko jäi tällä kertaa pienemmälle huomiolle pikkuvieraiden vuoksi, vain kerran karkasin runokaraokea kuuntelemaan. Mieli paloi omia runoja lausumaan, mutta kaenuulaenen mitäpäsehyvejää voitti. Jälleen kerran. Ei minusta ole omaa itseäni esille tuomaan."

Muistoissani / sydämessäni elän yhä entisessä kodissani, siksi tämä päiväkirjan selailu. Joulu tulee olemaan vaikea...