MITÄPÄ SE HYVEJÄÄ

Päiväkirjamerkintä viime kesältä:

"Ihana siskoserkkutapaaminen mökkimaisemissa. Halattiin, itkettiin ja naurettiin. Muisteltiin menneitä, ikävöitiin verhon taakse poistuneita. Anivarhain seuraavana aamuna kiiruhdin takaisin kotiin, Peppinjan luo.

- Mummi, sä oot niin ihanannäköinen, kun sä oot niin pullea, ihasteli Pinja eilen. Olin juuri vetäissyt päälleni hellemekon, jonka summanmutikassa olin siepannut kaupasta kärryihin. Uskottavahan se on kun lapsi niin sanoo. Olen ihanannäköinen... Ainakin lapsen silmissä.

Myös molemmille tytöille oli ostettu kesämekot, itse valitut, peilin edessä sovitetut ynnä niihin sopivat kengät. Kelpaa niissä koulut ja esikoulut aloittaa.

Runoviikko jäi tällä kertaa pienemmälle huomiolle pikkuvieraiden vuoksi, vain kerran karkasin runokaraokea kuuntelemaan. Mieli paloi omia runoja lausumaan, mutta kaenuulaenen mitäpäsehyvejää voitti. Jälleen kerran. Ei minusta ole omaa itseäni esille tuomaan."

Muistoissani / sydämessäni elän yhä entisessä kodissani, siksi tämä päiväkirjan selailu. Joulu tulee olemaan vaikea...

KESÄMEKKO

Mulla on muuten kesämekko, mukamas... mustapohjainen ja valkokukkainen. Lyhythihainenkin tietty. MUTTA kun se porottaa minua sisältäpäin niin, että valun vettä aina kun sen päälleni haalin. Ja tottahan minä nyt kesämekon haalin.

Laihdunko? Kun hikoilen kaiket päivät? Arvatkaa vaan! Yksin kotona heitän tietenkin sen lepikkoon, no, lähes, lähimpään tuoliin kuitenkin ja rilluttelen kotona ihan issessein, pikkusellaisissa. Elämäntoveria en tietenkään kehtaa rassata kaikilla heilahtelevilla ominaisuuksillani ja vetäisen mekkolin päälleni heti kun pihakiveys rasahtaa.

Ja kiehutan itseäni, tyhmä ämmyli, kiehutan kuitenkin itsepäisesti: onhan tässä nyt pakko kokeilla, kumpi voiton vie, yksi hengittämätön mekko vai hengittävä gekko!

Vähitellen, kesän soman hiipuessa, iän kaiken karttuessa ja väen vanhaks varttuessa, valun hitaasti, kallistun ja kallistun; luovun mekosta, laitan sen kierrätykseen ja palaan omaksi itsekseni taas, vilukissaksi. Silloin sentään on mahdollisuus lisätä vaatetta tarvitessaan, päin vastoin kuin nyt, jolloin mitään ei ole tehtävissä; lattiakin kun hikoilee samaan tahtiin kanssani!