Muistatko isä, miten juoksimme pitkin pientareita?
Minä edellä, variksensaappaat jaloissa vilkkuen,
sinä perässä vitsa kädessä.
Kiinni et saanut koskaan.
Eihän se oikeaa kauhupakoa ollut -
se oli vain keppostelevan tyttären karkaamista,
aiheellisen rankaisun välttelemistä.
Sinä lepyit hetkessä ja minä palasin kotiin
muina miehinä,
uusia kujeita punoen.
Viimeisenä syntymäpäivänäsi
tanssin sinun kanssasi vielä,
vaikka jalkoihisi oli piirretty kivun kaavat,
ja se jäi viimeiseksi tapaamiseksemme.
Poskeni kostuvat.
On ikävä. Yhä.
Mitä antaisinkaan, jos olisit vierelläni jälleen!
Juoksemassa, tanssimassa,
lapsiani, lapsenlapsiani kiikuttamassa.
Rakastan sinua, isä.
Lienenkö sitä koskaan sanonut silloin,
kun vielä olit täällä?
Nyt sen sanoin, kuvallesi,
jonka edessä kynttilä palaa.
2 kommenttia:
Tänään ajattelin minäkin isää, muistelin miten hän vei minut joulukirkkoon, kuskasi kuusen hakureissulla, onnitteli kirkon portailla, satoja, satoja muistoja... mietin miten hyvä että hän lähti silloin kuin piti ja säästyi monelta suurelta surulta, jotka olisivat vain särkeneet hänen vanhan sydämensä.
Monta kertaa olen minäkin kiitellyt taivasta siitä, että molemmat vanhempani saivat lähteä ilman pitkäaikaista kärsimystä, he lähtivät ns. saappaat jalassa, tästä maailmasta vielä hyvin tietoisina. Isää en ollut viime hetkillä hyvästelemässä, mutta äitiä olin, saattelin hänet aina porteille asti.
Lähetä kommentti