Aamulla varhain, kuuden maissa, katselin televisiosta Thorleif Johanssonin käsikirjoittaman dokumentin Kreikan Pátmos-saaren pääsiäisestä. Uteliaana tähystin ihmisjoukkoa, josko silmiini osuisi entinen oppilaani, virkeä, iloinen ja sosiaalinen poika, jonka tiedän ainakin aikoinaan menneen
saarelle munkkikokelaaksi. Tietenkään en löytänyt, onhan noin parikymmentä vuotta tehnyt tehtävänsä ulkonäköönkin, mutta tuntui mukavalta ajatella, että eräänlaisen yhteyden kuitenkin häneen tällä tavalla sain; katselinhan hänen kanssaan ainakin samoja maisemia.
Silloin tällöin ajatukset karkaavat entisiin oppilaisiini, mikä onkin tietysti normaalia, muuttivathan he kaikki aikoinaan asumaan sydämeeni, Pohdin, mitähän heidän itse kunkin maailmaan tänään kuuluu. Niinpä onkin tosi kivaa se, kun he maailmalla pyöriessään tunnistavat minut ja uskaltautuvat juttusille. Ovathan he olleet osa-aikalapsosiani joskus. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti