"Avokki puuhastelee kuistilla ja ynähtää jotakin.
Una ei ymmärrä, mikä tässä nyt olisi sellaista, mi ei sovi joukkoon.
Mikä oikeasti on väärin? Mitä niin hirvittävää hän on tehnyt, että siitä pitää rangaista näin hurjalla tavalla?
Tyhjennetty anispullo sinkoutuu Unan päähän - onneksi se on muovia – solvaukset ja tuhon enteet lentelevät, täyttävät koko asuinhuoneen ja kietoutuvat hänen ympärilleen. Hän ei pysty puhumaan; miehen raivo mykistää, halvaannuttaa kielen ja mielen ja hän on pehmeää, sulaa laavaa istahtaessaan vapisevin jäsenin läheiseen nojatuoliin.
Nyt tarvitaan vahvistusta! Hän ottaa mukinsa ja siirtyy portaille. Siellä on viinilöntti, ja hän kumartuu tiruuttamaan siitä loroa...
Äkkiä hän makaa maassa selällään, huumaantuneena, avokin ääni korvissaan: - Hurma, ei noin tehdä!
Hän avaa silmänsä. - Tilataanko ambulanssi? avokki kysyy.
Una nousee varovasti istumaan, katsoo huitaisijaa ja näkee sen vasemmassa kädessä pyöreän halon ja oikeassa viinilöntin.
Mahdoton oivallus ryöhältää hänen mieleensä. Ei voi olla totta – hänen miehensä, rakastettunsa, oli lyönyt häntä halolla päähän!
Una pudistaa päätään. Mielessä risteilevät käsityskyvyn ylittävät ajatukset...
Ei, huitaisijan tulevaisuus vaarantuu.
Jospa tästäkin jotenkin selvitään?"
(Una)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti