"Kesäpaikan sauna tupruaa. Aurinko säteilee taivaan sinessä ja lämmin tuulonen pyyhkäisee aika ajoin lempeästi kiikussa keinahtelevien ylitse. Una istuu Hurman käsi hartioillaan, nojaa siihen. On rauhaisaa niin, ja tyyntä.
Voimistuva hurina havahduttaa heidät unelmistaan ja kohta tuttu auto hurahtaa pihaan.
- Eikö nuokaan perkeleet pysy yhtään yötä poissa? kuuluu viereltä.
Ei auta, on noustava ja seurusteltava.
Seuraava päiväkin on aurinkoinen, tuuleton. Una katselee ulos ja miettii työstämäänsä runokirjaa, jonka julkaisemisesta pitäisi saada puhua jonkun kanssa, kun näitä läsnä olevia ei kiinnosta. Niinpä hän sieppaa sangon ja suuntaa lammelle.
Aikomustakaan ei ole marjastaa, sillä hän haluaa vain metsän rauhaan, kuuntelemaan puiden huminaa ja lintujen laulua. Hän läpsähtää kannolle istumaan, sillä jalkaan koskee. Äkkiä hän hoksaa haluavansa kuulla runojen miespuoliselta arvostelijalta, mitä mieltä tämä on niistä. Niinpä hän soittaa, nauraa ja höpöttää, tapansa mukaan.
Äkkiä takaa kuuluu karjaisu. - Kelle sinä soitat?
Una hätääntyy, muistossa heiluu päästä kantaminen ja huoneen poikki nakkaaminen.
- Siskolle, on pakko väittää, sillä vieraille miehille ei puhuta!
Kohta hän lentää selälleen paksun juuren päälle, puhelin ryöstetään kädestä, samoin pikku eväsminttupullo, ja ryöstäjä pinkaisee karkuun.
Una kohottautuu, tunnustelee... Onneksi luita ei kai rikkoontunut - säntää sitten perään, sillä puhelinsalaisuuden tulisi olla pyhä, vaikkei sillä koskaan ennenkään ole ollut Hurmalle merkitystä.
Ryöstäjä on kuitenkin saanut etumatkaa ja sulkeutunut lukkojen taakse. "
(Una)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti