"Aamulla Una käy apteekissa, pakkaa vähän vaatetta kassiin, ajaa asemalle autollaan ja soittaa Hurmalle, kysyy, hakeeko tämä sen pois, jos se jää aseman parkkiin. Junaa odottaessaan hän katselee parkkipaikalle pakahtunein mielin ja jähmettynein kasvoin. Hän näkee miehensä ajavan hitaasti ohi,
tarkistaen, missä auto on.
Unan sydän sykkii hitaasti kantapäissä, aivot eivät ajattele, silmät eivät näe, hän on vain -
hylkiö, raunio, pelkkä zombi.
Sisar on asemalla vastassa. Hänen ilmeensä on äärettömän huolestunut ja he ajavat hänen kotiinsa hiljaisuuden vallitessa. Perillä hän tarkistaa Unan päälaen.
- Siellä on avohaavoja. Sinun on mentävä lääkäriin! Ties mitä tulehduksia noihin tulee ja aivotärähdyskin lienee sellaisen tällin jälkeen.
Mutta eihän Una minnekään vieraassa paikassa osaa! Ja jos menisikin, niin lääkäri ilmoittaisi poliisille
ja huitaisijan eläke ja koko tulevaisuus olisi vaarassa.
Sisar pudistaa päätään ja rupeaa desinfioimaan haavoja.
Kun Una kertoo tästä ratkaisustaan Hurmalle puhelimessa, se kiittelee siitä - on kiitollinen pelastumisestaan, vähät välittää vaimonsa voinnista! Mutta milloinpa tuo olisi välittänytkään?
Myöhemmin Una tarvitsee kampaajaa. Tämä kauhistelee jälkiä päälaessa eikä suostu laittamaan siihen mitään aineita.
Kun Hurman sisar myöhemmin soittaa Unan siskolle, hän väittää Unan itse aiheuttaneen haavat päälaelleen!
Mikä julmuus noissa sisaruksissa on piillytkään!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti