EUTANASIAA. MIKSI EI?

Suuri osa lääkäreistä ei kannata eutanasiaa. Miksi? Oi miksi? He eivät ole kokeneet toivottomuutta, näköalattomuutta, yksinäisyyttä, tulevaisuudettomuutta. Eikä olemattomuutta.

Jo se, että tietää, ettei tulevina päivinä käy kukaan, riittää mielestäni armoon. Armahdukseen päivien loputtomuuteen, tyhjänpäiväisten elämisen kunnioittamisen lupauksiin, joita muka lääkärit vannovat kannattavansa työhön sitoutuessaan. Eiväthän näköjään ns. "oikeuden"palvelijatkaan noudata valojaan. Miksi siis apua ei saa? Tuokin on elämisen mahdottomuutta. Miksi siitä ei saa irrottautua?

No, enhän nyt oikeasti sitä tarkoita, vilahti vain. Mutta eutanasialla voisi olla montakin tärppiä, ei pelkästään "muka" lääketieteellistä. Joku nyt vain haluaisi lähteä ja toivetta kunnioitettaisiin...

Noo, niin, provosoin. :(  Sori... Ei mulle kuitenkaan oleellista, kai. MUTTA oikeasti ja rehellisesti ilmaistuna haluan päästä pois, kun ei ole mitään enää tehtävissä.

SAAT LÄHTEÄ TÄSTÄ TALOSTA

"Kotona Una purkaa kasseja makuuhuoneessa Hurman istuessa olohuoneen sohvalla.

- Saat lähteä tästä talosta. Jos sinä et lähde, niin minä lähden. Pelkään, mitä sulle teen vielä, jos jäät.

Selvä, tietysti Una lähtee, onhan hän eläkkeellä ja Hurma vielä muutaman kuukauden töissä.

Kun kerran käsketään, niin miksi jäädä? Ei Una uskaltaisikaan.

- Saanko olla huomiseen, niin että voin hakea apteekista lääkkeet? hän kysyy ja saa armollisesti luvan.

- Älä vain lähde omalla autolla tuossa mielentilassa, Hurma lisää.

Oho, se on kuitenkin vielä huolissaan mielentilastani! välähtää Unan mielessä, muttei sano mitään,

eikä hän toki autolla lähtisikään, sillä nyt on päästävä mahdollisimman kauas.

Mieleenkään ei tule mennä lääkäriin, sillä jos hän menisi ja tämä näkisi haavat päälaella sekä lähes koko selän peittävän mustelman, hänen velvollisuutensa olisi kai ilmoittaa poliisille ja silloin Hurman eläkkeelle pääsy virassa ollen tyssäisi siihen.

Ei Una mitenkään voisi tehdä niin lopullisesti pahoin rakkaalle ihmiselle, olkoonpa tämä nyt sitten vaikka

kuinka hänen pahoinpitelijänsä."

OMIEN USKOMUSTENI UHRIKO?

Katsoinpa taas kerran ohjelmaa kolesterolista, sitä koskevista tutkimuksista, oletuksista ja käsityksistä. En ole saanut lääketieteellistä koulutusta enkä pysty olemaan asiasta mitään muuta mieltä kuin mitä itse olen kokenut enkä ryhdy väittelyihin. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.

Olen aina hantturoinut ylimääräisten lääkkeiden nauttimista vastaan, en siis ole mikään lääkevirtuoosi, mutta ensimmäisen kerran joutuessani kohonneen kolesterolin "kantajaksi", uskoin lääkäriä ja aloitin, söinhän jo verenpainelääkkeitäkin...

Jonkin ajan kuluttua lihakseni kuitenkin kipeytyivät niin, että jo pelkkä paikallaan makaaminenkin aiheutti kouristuksia ympäri kehoa. Puristi sieltä ja täältä, niin etten sen aikana voinut muuta kuin haukkoa henkeäni ja koettaa odottaa sen päättymistä, pelkäsin vain, mistä kohdasta se seuraavaksi kurittaa. Olin jopa sairaalassakin tutkittavana niiden takia. Otettiin käyriä, kuvia ja mittauksia, mutta tuloksetta. Mahdollisista lääkevaikutuksista ei kyllä mainittu mitään, joten laskin ihan itse yhteen asioita ja aikoja, ja lopetin kotiin "terveen kirjoissa" päästyäni statiinit, ympäristön painokkaista vastalauseista huolimatta. Ja kas; vähitellen ei enää tarvinnutkaan seiniin tukeutuen vaeltaa, jäseniä ei kaiken aikaa väsyttänyt eikä pakottanut ja pian lihakseni olivat kunnossa taas.

Toisen kerran, muutamaa vuotta myöhemmin, lääkäri sai minut jälleen ylipuhuttua maalailemalla tulevaisuutta mahdollisena halvauspotilaana, toisten käänneltävänä ja väänneltävänä, jos sydämeni sattuisikin olemaan niin vahva, ettei se kuolema kenties korjaisikaan kerralla. Mutta mutta... Pikkuhiljaa lihaskivut tulivat vielä hurjempina kuin aiemmin ja silloin päätin, että mieluummin elän terveenä muutamaa vuotta vähemmän kuin loppuelämäni vuodet ei-välttämättömien lääkkeiden aiheuttamien kipujen kourissa ja lähes liikuntakyvyttömänä. Läheiset ja lääkärit tietenkin kauhistelivat jälleen, mutta pidin pääni ja nyt pystyn jälleen jopa juoksemaan - hölkkäävä mummo onkin varmaan hiukan harvinainen ja hupaisakin näky, mutta sellaiseksi joskus heittäydyn, tosin harvemmin ja toisten näkymättömissä, mutta pystyn siihen! Ja nautin. Ilmeisesti ne lääkkeet eivät ennättäneet vahingoittaa lopullisesti...

Tai sitten olen yksinkertaisesti vain luulotautinen ja omien uskomusteni uhri.

P.S. Tietenkään en suosittele kenellekään lääkkeiden syömisen omaehtoista lopettamista, sehän voi olla hyvinkin vaarallista, kerroinpahan vain, mitä minulle tapahtui.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Statiini

http://veteraaniurheilija.blogspot.com/2006/01/statiinit-aiheuttavat-vakavia.html

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kolumnit/1194654974258/artikkeli/ovatko+laakkeet+tautia+vaarallisempia+.html