maanantai 25. lokakuuta 2010

OMIEN USKOMUSTENI UHRIKO?

Katsoinpa taas kerran ohjelmaa kolesterolista, sitä koskevista tutkimuksista, oletuksista ja käsityksistä. En ole saanut lääketieteellistä koulutusta enkä pysty olemaan asiasta mitään muuta mieltä kuin mitä itse olen kokenut enkä ryhdy väittelyihin. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.

Olen aina hantturoinut ylimääräisten lääkkeiden nauttimista vastaan, en siis ole mikään lääkevirtuoosi, mutta ensimmäisen kerran joutuessani kohonneen kolesterolin "kantajaksi", uskoin lääkäriä ja aloitin, söinhän jo verenpainelääkkeitäkin...

Jonkin ajan kuluttua lihakseni kuitenkin kipeytyivät niin, että jo pelkkä paikallaan makaaminenkin aiheutti kouristuksia ympäri kehoa. Puristi sieltä ja täältä, niin etten sen aikana voinut muuta kuin haukkoa henkeäni ja koettaa odottaa sen päättymistä, pelkäsin vain, mistä kohdasta se seuraavaksi kurittaa. Olin jopa sairaalassakin tutkittavana niiden takia. Otettiin käyriä, kuvia ja mittauksia, mutta tuloksetta. Mahdollisista lääkevaikutuksista ei kyllä mainittu mitään, joten laskin ihan itse yhteen asioita ja aikoja, ja lopetin kotiin "terveen kirjoissa" päästyäni statiinit, ympäristön painokkaista vastalauseista huolimatta. Ja kas; vähitellen ei enää tarvinnutkaan seiniin tukeutuen vaeltaa, jäseniä ei kaiken aikaa väsyttänyt eikä pakottanut ja pian lihakseni olivat kunnossa taas.

Toisen kerran, muutamaa vuotta myöhemmin, lääkäri sai minut jälleen ylipuhuttua maalailemalla tulevaisuutta mahdollisena halvauspotilaana, toisten käänneltävänä ja väänneltävänä, jos sydämeni sattuisikin olemaan niin vahva, ettei se kuolema kenties korjaisikaan kerralla. Mutta mutta... Pikkuhiljaa lihaskivut tulivat vielä hurjempina kuin aiemmin ja silloin päätin, että mieluummin elän terveenä muutamaa vuotta vähemmän kuin loppuelämäni vuodet ei-välttämättömien lääkkeiden aiheuttamien kipujen kourissa ja lähes liikuntakyvyttömänä. Läheiset ja lääkärit tietenkin kauhistelivat jälleen, mutta pidin pääni ja nyt pystyn jälleen jopa juoksemaan - hölkkäävä mummo onkin varmaan hiukan harvinainen ja hupaisakin näky, mutta sellaiseksi joskus heittäydyn, tosin harvemmin ja toisten näkymättömissä, mutta pystyn siihen! Ja nautin. Ilmeisesti ne lääkkeet eivät ennättäneet vahingoittaa lopullisesti...

Tai sitten olen yksinkertaisesti vain luulotautinen ja omien uskomusteni uhri.

P.S. Tietenkään en suosittele kenellekään lääkkeiden syömisen omaehtoista lopettamista, sehän voi olla hyvinkin vaarallista, kerroinpahan vain, mitä minulle tapahtui.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Statiini

http://veteraaniurheilija.blogspot.com/2006/01/statiinit-aiheuttavat-vakavia.html

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Kolumnit/1194654974258/artikkeli/ovatko+laakkeet+tautia+vaarallisempia+.html

2 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Pisti se kyllä miettimään, jatkanko lääkkeeni syömistä. minulla tosin on vähän erityyyppinen lääke, mutta kuitenkin. en siitä ole oireita saanut, mutta jos turhaa on sitä popsia joka ilta, niin mielelläni metsään heittäisin. No, ei nyt metsään, mutta pois jättäisin lääkkeistäni sen. On se vaikeeta, kun asiantuntijatkin ovat kovin erimielisiä. uskoa vai ei, siinäpä kysymys. Sairauteni alkuvaiheessa sain lääkkeen, jonka otettuani tasan puolitntia ja olin hetken kanttuvei. Jätin sen sitten pois ja kaikki oli senosalta hyvin, kontrollissa sanoi sitten lääkärille siitä. hän oli hyvin tyytyväinen, että olin sen syömisen heti huomattuani vaikutuksen poistanut listaltani.
Vähän myöhemmin koko lääke poistui markkinoilta sivuvaikutusten takia.

Sylviira kirjoitti...

Kuten siinä telkkariohjelmassa eilen kerrottiin, lääketehtailla on ote lääkäreihin ja mikä kamalinta, tutkimustuloksiinkin; joku "tutkija" saattaa kirjoittaa raportin tehdyistä kokeista ja antaa vain sitten sen nimekkäälle professorille allekirjoitettavaksi. Rahan valta on hirvittävä, toisista ihmisistä välittäminen tuntuu hupenevan hupenemistaan; jotkut haalivat itselleen aina vain enemmän ja enemmän materiaalista hyvää, mutta (kuten alati jaksan jankata,) mukaansa ei kenkään saa yhtikäs mitään - ei edes sitä palttoota, jonka suojissa on ne hyvänsä hotkinut...

LUETUIMMAT