TUHKA TEKEE KAIKISTA SAMANLAISIA

Kyllä tämä mediamaailma on ihmeellinen, kauhistuttavakin! Jopa täällä korpien kätköissä saadaan seurata vaikkapa chileläisten kaivosmiesten pelastamisprosessia, lukea heidän yksityiselämästään pikku piirtoja myöten, kuten esimerkiksi siitä, miten pelastunut menikin rakastajattarensa lihapatojen ääreen, vaikka vaimokin oli tervetulojuhlat järjestänyt, tai päivittelyistä, miten huomion heihin kiinnittyessä maan muut tapahtumat siirtyivät valokiilan alta syrjemmälle. Nyt mainarit kuulemma ovat puuhaamassa maahansa työturvallisuussäätiötä, mikä onkin tietysti ihan tarpeellinen aie sinänsä, huomattavasti tärkeämpi uutinen kuitenkin, mitä nuo yksityiselämän riepottelut. Väkiselläkin tässä rupeaa pohtimaan, kuinkahan pitkälle julkisuus heidän elämäänsä vielä sotkeekaan!

Ja Facebookin avulla olemme erinomaisesti pysyneet kärryillä siitä, miten täällä meillä Suomessa kirkosta erotaan hirvittävää vauhtia ihan vain yhden telkkariohjelman takia. Siitä eroamisesta on tainnut tulla jo muotibuumi ihan ja kukapa nyt muotiasioissa jälkeen haluaisi jäädä! Paitsi minä jään aina; en ymmärrä sen päälle, en kai koskaan ole ymmärtänytkään. Minulle riittää ihan tavallinen elämä, kun sen vain kunnialla jotenkin saisi loppuun rehveltää. Mutta monenlaisia mielipiteen ilmaisuja sekin ohjelma on ennättänyt eetteriin jo livauttaa.

Kysynkin, mitä ihmettä se kenellekään kuuluu, miten kukin elämänsä viettää? Voiko joku toinen määrätä, elätkö miehen vai naisen kanssa, vihitäänkö, rekisteröidäänkö tai siunataanko sinut vai ei jne? Jokaisella tulisi olla valta valita tiensä. Toiset kulkevat suoraan omantuntonsa ääntä seuraten, toiset sulkevat sen äänen mielestään ja joko rallattelevat eteenpäin tai sitten potevat koko elämänsä ajan pieleen mennyttä suuntaansa. Mikä lie loppujen lopuksi paras tie vai onko toinen toistaan kummempi, sen ratkaissee jokainen itse joskus Suuren Tuntemattoman eteen joutuessaan... Mutta valinnan vapaus täytyy olla. Ja tasa-arvoinen kohtelu kaikille, myös kirkon piirissä, olipa kyse seksuaalisesta suuntautuneisuudesta tai NAISIHMISESTÄ pappina. Tasa-arvoa siis jo täällä ajassa, sillä lopussahan kuitenkin  "aequat omnis cinis" eli "tuhka tekee kaikista samanlaisia", kuten Seneca muistuttaa.

Onko niin kamalan vaikea ymmärtää, että se, mitä toisessa ihmisessä näemme ja arvostelemme, onkin kenties vain omaa projisointiamme, peilikuvaamme? Pitäisikö katse kääntää siitä peilistä omaan sisimpään ja kysyä, olisinko itse valmis tuomitsemaan itseni? Sillä mitä teen lähimmäiselleni, sen teen samalla itsellenikin...