KIITOLLISUUTEEN KÄÄRIYTYNYT YKSINÄISYYS

Aurinko killottaa pihapuihin. Pakkanen puristaa sisälle. Onneksi eilen kävin salilla, pakkasen sylissä silloinkin, joten nyt ei tarvitse. Relaan.

Sisar soittaa. Toinenkin varmaan kohta. On ihanaa, että he vielä ovat. Lisäksi lapset ja lapsenlapset. Voiko enempää enää pyytääkään?

Olen kiitollisuuteen kääriytynyt yksinäisyys.

SATEENKAAREN PÄÄHÄN

Presidentin vaalivalvojaisissa Peppinja jännäsi. Toinen (6v.) fuusion osakkaista Haaviston puolesta, koska "se huolehtii luonnosta", toinen (5v.) taas Niinistön, sillä "se on niin komee"...
Tuloksen selvittyä en saanut tietää, seurasiko käsirysyä tai muutakaan nikottelua, ehkä he vain tyytyivät kansan päätökseen. Ihan kuten me isommatkin. Kekkosta emme enää voi saada, joten on tyydyttävä lähinnä häntä muistuttavaan. Eikö niin?

Tänään ajoin kohti aurinkoa. Ja myös sateenkaarta. Pakkasta -25:n asteen verran, mutta sateenkaari se oli. Kuvittelin kaasuttavani sen sillalle, hurruuttavani sitä pitkin sen loppupäähän, löytäväni aarrearkun, jolla ostaisin ihanan kattohuoneiston saunalla, Töölöstä, läheltä Peppinjaa.
Silloin kaikki rakkaimpani olisivat lähelläni. No, lähes... ainakin lapset ja lapsenlapset, ne rakkaat edesmenneethän pysyvätkin luonani aina, ajatuksen päässä.
Siskot sun muut läheiset tapaisin tarvitessani...

No, en kaasuttanut enkä hurruuttanut.
Jonkinlainen aarre mulla silti on.

"KOVAAN KORPEEN?"

Ettäkö Kainuusta poispäin vain oltaisiin muuttamassa? Ehei, eipä vaineskaan, tännehän on ihan vastikkään muuttanut mm. kuulemani mukaan vertaistaan vailla oleva nuori reipas nainenkin ihan ulkomailta asti! Uskalias, rohkea yritys, vaikka juuri tuon kovan korven kasvattina ja kieltämättä vähän jo pakkasissa kohmettuneenakin kallistun suhtautumaan asiaan tietyllä varauksella. Kun ei tule vettä eikä sähköä ja elää yksin...

Muistissa on tuoreena vielä se kerta, jolloin pidin mökkiä lämpöisenä takkatulen avulla, itsepäisesti yksin porskuttelin. Silloin oli kylläkin vain noin kahdenkymmenen asteen pakkassää ja sillä kertaa tein sitä ainoastaan muutaman päivän ajan, mutta kyllähän se puuta tuhkasi. Vaikka illalla olin lämmittänyt sisätilan noin kahteenkymmeneen lämpöasteeseen (ulkona paukkui siis sen kahdenkymmenen pakkasasteen voimalla), niin aamuvarhaisella mökin lämpötila näytti tasaista nollaa... Ja kysymyksessä oli ihan pikkiriikkinen mökin tumpelo.

En tietenkään masentaa enkä lytätä hanketta millään muotoa halua, päinvastoin, kunnioitettavahan se on ja toivon kovasti, että tyttö saa kaiken kuntoon haluamallaan tavalla eikä lannistu, vaan keksii tarvittavat keinot pärjätä luonnonvoimien keskellä ja oppii rakastamaan tätä karua korpiseutuamme yhtä paljon kuin mekin. Sillä vaikka se paljon vaatiikin, niin paljonhan se antaakin. Ja mikä parasta, naapuriapu on näillä selkosilla verraton tuki ja turva; kainuulainen ei jätä naapuriaan hätää kärsimään, se on varmaa!

J.K. Sinne Tulevaisuuden älykylään on muuten jonoakin jo...

TIIKERIMETSÄ

Rokualle matka käy... Aurinko hymyilee koko naamallaan ja lumi kimaltelee niin, että ihan aurinkolasit on silmille kipattava. Vaalan ABC:llä täytyy ehdottomasti poiketa munkkikahveilla, kun kotona ei ehditty ;), no, minä otan kaakaon. Se on hyvää, ei liian sokerista ja munkki maistuu kerrassaan herkulliselta.

Matkaa Rokualle on jäljellä enää noin parikymmentä kilometriä. Rokuanhovin pihalla käydään tällä kertaa vain pyörähtämässä, koska jo viimeksi käytiin sisäpuolikin tutkimassa. :) Rokuan kylpylää lähestyessämme ympäröi meidät satumainen tiikerimetsä. Siellä seisoo Tikruja tiiviisti vieri vieressä. Lumoava näky, joka kestää perille asti. Puiden kaikkiin pieniin oksantynkiin on kerääntynyt lumituiskahduksia, koko varren pituudelta. Kamera on matkalaukussa, pakkanen tiukkuu, joten ei pysähdytä kaivelemaan sitä esille.

Kylpylässä meidät ohjataan kolmannen kerroksen remontoituun, tilavaan nurkkahuoneeseen, jonka reilunkokoisessa kylpyhuoneessa on saunakin. Vastaamme hulvahtaa lähes hyinen viileys, tunnustelemme pattereita ja ne ovat ihan ky...ky...kylmiä! Emme yritäkään riisua päällysvaatteitamme, vaan Hän rientää infoon ja pian pari miestä ilmestyykin ovelle. Patteri on kuulemma temppuillut ennenkin, joten siihen ei voitaisi jäädä. Miksi ne sitten edes sijoittivat siihen asiakkaita? Jätämme miehet loruttelemaan vesiä patterista ja palaamme alas. Hän oli pyytänyt auringonpuoleista huonetta, kun se entinen tuntui niin pimeältä ja varmaan sen koleuden vuoksi vastenmieliseltäkin. Ja saadaanhan me, auringonhuone, jollaista ei kuulemma löydy vähällä millään... Ensimmäisen kerroksen ikkunasta avautuu silmillemme laajennusrakennusrykelmä, sen takana olisi ollut järvenlahti, mutta... Niin, tila tuntuu kieltämättä sen edellisen huoneen näkemisen jälkeen lähinnä komerolta, mutta eihän me huoneeseen oleilemaan oltu tultukaan, joten laukut ripeästi tyhjiksi vain.

Kuntosali ja uimapuoli seuraavaksi. Kuntosali on hyvin varusteltu, moderni. Kylpylän puoli ei sitten olekaan; hartiahierontasuihkut toimivat ja hetken myös pienemmät hierontapisteet. Lämminvesiallas tuntuu kuumalta ison altaan jälkeen. Uimareita on hyvin hyvin vähän, vain muutama. Kylmäkaivoon en tällä kertaa hirviä – se sydän... Suihkussa ollessani kuulen mieheni äänen yllättäen höyrysaunasta ja ihan äskenhän sieltä oli kantautunut naisten juttelua. No, kaipa sinne höyrysaunaan voi mennä ken haluaa, päättelen, mutta kiipeän itse kuitenkin taatusti naisille lämmitettyyn, tyhjänä polttelehtivan saunan lauteille. Myöhemmin Hän virnistelee, että höyrysaunassa oli ollut pari naista uimapuvuin varusteltuna ja hän laudeliinalla. Päällimmäiseksi oli jäänyt vaikutelma kuin liikennevalot olisivat vaihtuneet parin minuutin välein... :).

Illemmalla tanssia kajaanilaisyhtyeen Miia Mäkelä & Siluetin tahdissa. Solisti jaksaa suhtautua kiitettävän ystävällisesti muutaman humalikkopariskunnan äänekkääseen ihailuun. Tanssimme, tanssimme ja tanssimme. Puolenyön jälkeen rupeaa jo jossain tuntumaan ja hivuttaudumme huoneeseemme, jossa unta ei tarvitse odotella, vaan samaa öistä seikkailua kestää hamaan aamuseitsemään.